Sammutinhuolto Santtu Aitala tekee - yllättäen - sammutinhuoltoja, palveluita kiinteistöille, kylttejä ja kilpiä, täyttää kaasupulloja, tarkastaa paineilmapulloja ja myy paloalan tarvikkeita. Asiakkaita ovat yritysten ja yksityisten lisäksi kaupunki, seurakunta, rakennus- ja huolintafirmat...- Meillä on myös pikapaloposti-tarkastukset. Kun olen suorittanut väestönsuojelutarkastajan tutkinnot, niin sitä kautta meillä tehdään väestönsuojien tiiveyskokeitten tarkastuksia. Hyvä kun olen saanut tänne muitakin ammatti-ihmisiä, koska tämä on poikkeuksellinen ala, kuka tahansa kadulta ei voi alkaa näitä tekemään. Pitää olla Tukesin luvat, ja näillä kavereilla on ne luvat, Santtu kehuu työntekijöitään.
Firmojen ja julkisten yhteisöjen turva-asiat pysyvät kunnossa, koska laki vaatii ja tarkastukset tehdään. Yksityisiä kotejakin laki vaatii pitämään mm. palovaroittimia, mutta yksityiskoteja ei kontrolloida samalla tavoin. Santtu Aitala kannustaa pitämään paloturvallisuudesta huolta.
- Varoittimen lisäksi suosittelen hankkimaan sammutuspeiton. Eikä sammutin ole huono vaihtoehto kotitalouksiinkaan. Nestesammutinhan ei sotke mutta on hyvä apu, hän vinkkaa.
Tänä vuonna Aitala täyttää 64. Tahti kuitenkin on kiihtymään päin, firmahan laajentaa. Entäs se eläkkeelle lähtö?- Joku muu on päättänyt noista numeroista, minkä ikäisenä voi jäädä työelämästä. Minä elän niin, että vuodet tulee ja menee, 63 ei tarkoita minun elämässä mitään eläkeikää. Elämää eletään omien voimien ja oman fiilingin mukaan. Jos lähdet yrittäjäksi ja asiakas soittaa, siinä on vähän huono sanoa ei, Santtu pohtii. - Aito yrittäjä ottaa mielellään työtä vastaan ja palkkaa lisävoimaa. Teet sellaisen organisaation että pystyt palvelemaan.
Porukan lisääntyminen vaatii uutta osaamista yrittäjältäkin. Santtu ei välitä nimittää sitä johtamiseksi vaan puhuu mieluummin töiden organisoinnista.
- Ammatti-ihmiset osaa kyllä työnsä tehdä. Ei ole kenenkään etu, jos me kaikki istutaan konttorinpöydän ääressä aamulla kaksi tuntia ja puhutaan, että mitä tehdään. Yhden kannattaa suunnitella homma niin että se on selkeää ja johdonmukaista. Minulla itselläni menee pari tuntia päivässä paperitöihin, vaikka vaimo hoitaakin laskutuksen, sanoo Aitala.
Ei tämä ole ensimmäinen kerta, kun Santtu Aitala johtaa muita. Vaimo kotona on antanut hyvää esimerkkiä, hän naureskelee ja lisää:
- Minua on elämä opettanut johtamaan, hän miettii ja tarkoittaa varmaan paloalan tehtäviään.
 |
| Pari tuntia päivästä kuluu paperitöissä. |
Santtu Aitala eli Mäntyharjussa lapsuutensa ja nuoruutensa 17-kesäiseksi asti, mutta sitten hän tapasi Tommolansalmella voikkaalaisen Sirpa Lummeen. Se oli menoa. Santtu pääsi erinäisten vaiheiden jälkeen töihin Voikkaan tehtaalle ja rupesi tekemään uraa.
- Olin ensin asentaja-viilarina. Minulla oli peruskoulupohja, mutta elämänkoulussa olin oppinut tekemään käsitöitä. Ameijan jälkeen menin höyryvoimalle töihin, ja ne sanoi että viikko tässä ja sitten vuorotöihin. Jäin siihen verstaalle ja ilmeisesti osasin jotain tehdä, koska olin siinä kymmenen vuotta. Siihen aikaan yhtiöllä oli joka osastolla omat laitos- ja huoltomiehet, jotka tekivät korjaustöitä.
Pikku hiljaa Aitala aloitteli toista uraansa, paloalaa. Hän meni vapaaehtoisena Voikkaan tehdaspalokuntaan. Kiinnostuksen laukaisi viimeistään se, kun tulipalo tuhosi omaa kotia.
- Asuimme vaimon kotitalossa paloaseman lähellä. Alakerran leipomossa syttyi tulipalo. Olin just mennyt tehtaalle, kun pomo tuli sanomaan että etkös sinä asu siinä Lummen talossa. Sanoin että asun, ja hän totesi: "Se palaa." Menin seitsemännestä kerroksesta katsomaan, kun talo savusi. Siinä paloi juuri meidän huone. Sirpa löysi sormukseni tuhkan seasta - eihän meillä nyt siihen aikaan paljon tavaraa edes ollut. Mutta palokunta toimi ansiokkaasti eikä talosta palanut kuin yläkerran rakenteita.
Tämän tapauksen jälkeen Santtu alkoi kysellä palokunnassa olevalta työkaverilta, mitä se harrastus pitää sisällään. Sitä kautta hän itsekin liittyi palokuntaan ja sai aikanaan vastuutehtäviä siellä.
- Palopäällikkö Timo Kuusisto tuli sanomaan, että he ovat päättäneet lähettää minut Palo-opistoon Otaniemeen opiskelemaan teollisuuspalopäälliköksi. Voikkaalla alettiin 90-luvulla rakentaa omaa suojeluosastoa, ja palopäällikkö pyysi minut siihen kaverikseen. Vuonna -92 siirryin päätoimiseksi suojeluorganisaatioon, ja vuonna -97 menin palomestariksi paloasemalle, Aitala kertaa.
Uusi työpiste oli nyt Voikkaan perinteikäs paloasema. Siellä Aitala vastasi aseman kalustosta, oli teollisuuspäivystäjänä, hoiti tehdasliputukset, vierailujärjestelyitä, hälyttimet. Hän oli takapäivystäjänä kerran kuussa viikon kerrallaan, piti tulityökoulutuksia, vastasi tulityöluvista.ja henkilöstokoulutuksesta turvallisuusasioissa. Sammutinhuollosta vastaaminen taas edellytti uusien kurssien käymistä.
- Siinä oli se pohja, jolta lähdin ponnistamaan.
Voikkaan tehdaspalokunnan kalustoon kuului kaksi hyökkäysautoa, päivystysauto ja venekalusto. Lisäksi oli teollisuuden vaatimaa kemikaalintorjunta- ym. kalustoa. - Palopäällikkö Jouko Kääriäinen osasi perustella hyvin yrityksen johdolle, että resursseja saatiin käyttöön tarpeen mukaan, Aitala kehuu.
Palokuntalaiset olivat tehtaan työntekijöitä. Aitala oli päätoiminen, mutta UPM:n palkkalistoilla hänkin.
- Kun aloitin, päällikkö käski minun ottaa kaverikseni joku tekemään kenttätyötä, ja niin Kamesakin Ismo tuli työkaveriksi. Palomiehiähän oli vanhaan aikaan ollut 60-70 miestä, mutta kun siirryttiin nykyaikaan, koulutusvaatimukset ja kuntotasovaatimukset kasvoivat. Sen myötä ydinjoukko muodostui 35 miehestä, ja heistä 25 oli tosi aktiivisia.
Voikkaan tehdaspalokunta harjoitteli joka toinen viikko. Santtu kertoo, että aktiivisten ryhmä oli oikeasti iso. Miehitetyssä paloautossa on esimies, kuski ja kaksi savusukeltajaa.
- Jos meillä oli 20 miestä joka lähtöön, se oli iso määrä kerralla. Meillä oli hyvä toimintavalmius, hälytyksestä palopaikalle poikkeuksetta viiden kuuden minuutin luokkaa. Meillähän alue oli Voikkaa ja tehasalue, poikia asui lähellä, ja se mahdollisti nopeuden, Santtu selvittää.
Noihin aikoihin kaupunki oli saanut oman palokunnan, mutta silti teollisuuspalokunnalla riitti hälytystehtäviä vuosittain 70-80.
- Silloin lähdettiin vielä kaupungin hälytyksiinkin. Tehashälytyksiä oli paljon, mutta ne väheni jatkossa, kun tarkennettiin toimenpiteitä ja saatiin turhat hälytykset pois. Vakinaisen palokunnan rooli ympäristössä kasvoi merkittävästi, ja meillä hälytykset väheni, Santtu Aitala kertoo.
Pysäyttäviä hetkiä
Palojen sammuttaminen on usein vaarallista työtä.
- Monessa ammatissa on vaaran paikkoja, mutta kyllä meidän paikkakunnalla on koettu todella vaarallisia tilanteita. Kun nyt tuotakin kuvaa katsot, Aitala osoittaa valokuvaa Kuusaanniemen kuljetinpalosta vuonna -93. - Tänä päivänä palomiehillä on rautainen koulutus, jota annetaan hyvissä olosuhteissa Kuopiossa. Hyvä, koska palomies saattaa joutua tekemisiin monenlaisten kemikaalien ja isojen onnettomuuksien kanssa.
Aitala oli sammuttamassa kuljetinpaloa, mukana ensimmäisessä autossa.
- Savu oli ensin aika pientä, kunnes se ryöstäytyi. Menetin hiihtojoukkuekaverinkin siellä, hän jäi kuljettimeen tulen vangiksi. Samassa viestijoukkueessa hiihdettiin. Oli se jollain tavalla traaginen äitienpäivän aamu, kaksi ihmistä menetettiin. Siitä opittiin paljon valtakunnallisestikin, kuljettimien turvamääräyksistä ja muista, Santtu Aitala miettii vakavana.
90-luvun alussa kriisitilanteiden purku asian kokeneiden kesken oli uutta. Voikkaan palokunnassa aiheesta käytiin keskustelua.- Kaverit varmaan työnsä ohessa juttelivat siitä, mutta mekin järjestettiin siitä keskustelutilaisuus.
Vuonna 2006 tuli rankka uutinen: Voikkaan tehdas lakkautetaan. Se tiesi myös palokunnalle loppua. Kesällä ilmoitettiin, että kesälomien jälkeen ei enää tulla töihin, palkka maksetaan kotiin. Henkilöstöhallinto kuitenkin toivoi, että turvallisuudesta vastattaisiin edelleen.
- Meille se paloryhmä oli sosiaalinen ryhmä, pidettiin henkeä yllä lakkautuksen edetessä, se oli meille tärkeää. Pidettiin harjoitukset vuorollaan, päivystykset pyöri. Minä päivystin joulukuun viidenteen päivään asti.
Sitten pojat ratkaisivat asian ja kertoivat sen omalla tavallaan.
- Syyspuolella kesää oli joku hälytys. Olin päivystyksessä ja tulin hälytyksen jälkeen asemalle. Paloautot oli ajettu keula edellä sisään. Silloin tiesin, että nyt on historia tältä osin loppu. Pojat oli tehneet päätöksen.
Tehdaspalokunnan lakkautusta seurasi erilaisia episodeja. Kuusaalla toimi Kuusankosken VPK, ja Voikkaalla oli ollut VPK, joka oli perusta TPK:n synnylle.
- Me perustettiin Voikkaan palomiesyhdistys, joka olisi mahdollistanut VPK:n perustamisen. Mutta sitten Kuusaan VPK tulikin Voikakseen, ja meidän poikia meni sinne. Katsottiin meidän yhdistys turhaksi ja ajettiin se alas. Hienoa, että paloasema on nyt siinä käytössä missä sen pitää ollakin, Aitala hehkuttaa.
Vanhat tehtävät toivat uusia mahdollisuuksia
Monen muun Voikkaan tehtaan työntekijän tavoin Santtu Aitala joutui miettimään uudessa tilanteessa omaa tulevaisuuttaan. Silloisen Raija Huovila Turvatarvikkeen omistaja pyysi alkuun Aitalaa yrityksensä vetäjäksi Kuusaalla. Hän oli myymässä yritystä ja asui itse Joensuussa.
- Kävin pitkällisiä mietintöjä ja totesin, että kun se kerran on myynnissä oleva yritys, niin siinä voi käydä niin, että olen taas kerran työttömänä. Päätin, että kun olen yhden lopputilin saanut, niin toista en saa ja perustin helmikuussa 2007 oman yrityksen.
Monelle tehtaan lakkauttaminen oli niin kova isku, ettei irtisanotuilta juuri saanut tuohon aikaan edes haastatteluja. Santtu Aitala oli ainoa, joka voikkaalaisista suostui puhumaan avoimesti ja keräsi palomiehistä pienen porukan valottamaan työntekijöiden tilannetta. Se kertoo jotain miehen asenteesta.- Olin nähnyt jo paljon elämää ja joutunut elämässä nöyrtymäänkin. Ei ollut välitöntä taloudellista hengenvaaraa: talo maksettu, vaimo töissä, tytär maailmalla koulutuksen saaneena. Ei ollut samoja paineita kuin monella nuoremmalla. Minulta ei menneet yöunet, ajattelin, että mie löydän sen oman polun. Kun kiipeät vuorelle, et voi tietää mitä huipulta näkyy ennen kuin olet siellä. Ajattelin, että päivä kerrallaan, kyllä sieltä tulee mahdollisuuksia. Ja sieltä tuli.
Santtu Aitala tunnetaan urheilumarkkinoinnin osaajana monissa lajeissa. Kumusta hän oli aloittanut mainoksia myymällä, ja nyt aktiivisuus palkittiin. Hän oli ollut joskus Pesäpalloliiton talkoohommissa, ja Pesäpalloliiton silloinen markkinointijohtaja pyysi häntä vetämään seuraavana kesänä Kouvolassa järjestettävän Itä-Länsi-tapahtuman markkinoinnin. Se sopi yritystään käynnistelevälle Aitalalle hyvin.
- Ajauduin sitä kautta Kouvolan Pallonlyöjien markkinointia vetämään, rakensin siinä rinnalla oman firman verkostoa ja kehitin omaa sammutinosaamistani. Tein KPL:ssä kolme vuotta palkallista kokopäivätyötä.
KPL:n aika oli hyvää: joukkue oli kunnossa, myyntityö itsenäistä, ja pääsi suunnittelemaan pesäpallostadionin uudistamista.
- Olen ylpeä siitä, mitä siellä näkyy nyt. Omat sormet on olleet vahvasti mukana siinä. Veljeni piirsi ammattisuunnittelijana katsomot. Mielestäni saatiin aika toimivaksi, Santtu tunnustaa.
Aitala näkyi 90-luvulla myös KooKoon joukoissa. Matsien erätauoilla hän viiletti tukka hulmuten ympäri hallia. Hänet oli houkuteltu mukaan organisaatioon.
- Vuonna -94 tehtaanjohtaja Pertti Asunmaa oli kuullut, että olin ollut Kumussa kaksi vuotta. Hän kysyi KooKoon puheenjohtajana, kiinnostaisiko minua lähteä kaveriksi jääkiekkojoukkueen markkinointiin. Ensimmäisellä kysymällä en lähtenyt, mutta hän tuli uudestaan: mietipä nyt. Vastasin, että se on niin kovaa hommaa, että minun pitää saada yrityksestä vapaata. Mutta jos pelisäännöt sovitaan, niin mikä ettei. Niin me sitten yhtenä lauantaina sovittiin ne pelisäännöt silloisella työmaallani.
Pelisäännöt toimivat, koska Santtu Aitala teki töitä KooKoon kanssa vuoteen 2006.
- Möin mainoksia. Markin Seija hoiti seuraa toimistossa, Asunmaan Pertti oli puheenjohtaja, minä kiersin kylää yrityksestä toiseen. Oli aikamoiset verovelat ja velat muutenkin, mutta Asunmaa otti tehtäväkseen, että asiat hoidetaan. Se kesti kymmenen vuotta, mutta ne hoidettiin. Sanoisin, että kyllä minulla oli yksi tärkeä rooli siinä, se oli minun tehtävä.
Jossain vaiheessa KooKoota uhkasi toiminnan loppuminen.
- Niin. Silloinen puheenjohtaja vaihtui, etsittiin uutta, rahatkin oli vähissä. Ketään ei saatu. Todettiin, että lopetetaan, eihän yksityistä ihmistä voi pakottaa vetämään jotain seuraa vapaaehtoisesti. No kun se päätös ilmoitettiin, tuli hirveä härdelli. Ja tuli haasteen ottajia. Nyt nähdään, että kaikkien uudelleenorganisoitumisten jälkeen se oli seuran pelastus. Poistuva vanha organisaatio antoi uudelle organisaatiolle velattoman pöydän. Silloinen puheenjohtaja Timo Johansson ja me otettiin vastuulle, että tehdään vuosi töitä ja hoidetaan yhteistyökumppaneiden kanssa asiat niin, että saadaan tilivelat pois. Verovelat oli maksettu jo sitä ennen.
Omaakin elämää ehtinyt viettää
Kaiken markkinoinnin ja tehtaantöiden lomassa Aitala on harrastanut lajeja itsekin.
- Kun olin talon rakentanut, istuin takapihalla grillimakkara kädessä kiven päällä ja näin miten pyöreä äijä olen, melkein yhtä paksu kuin pitkä. Ostin lenkkitossut ja rupesin lenkkeilemään. Työmaalla oli Aholan Sakari, joka hiihti paljon, ja minäkin innostuin hiihdosta. Se vei mukanaan, niin kuin minulla on tapana: mihin lähden niin sitten kanssa lähden. Kuusankosken Urheiluseuran väreissä hiihdettiin Kymenlaakson viestejä ja Finlandia-hiihtoja, treenattiin hullun lailla kymmenen vuotta. Taisin Finlandia-hiihdossakin päästä alle neljän ja puolen tunnin. Aikamoinen suoritus, Santtu myhäilee tyytyväisenä.
- Lentopallossa olen ollut, vetänyt halli-volleytä, pesäpallossa kenttäpäällikkönä ja seuran touhuissa, jääkiekossa olin mukana, ja Kuusaan Pallon tyttöpesiksessä hommaamassa rahat, Jarvan Matti valmensi. Mutta ei tässä kaikessa perhe kärsinyt. Useinhan minä hiihdin rullasuksilla Valkealan lenkin niin että Sirpa ajoi polkupyörällä vieressä Petra tarakassa. Kilpailumatkoilla oltiin yhdessä.
Nyt Santtu saa fyysistä liikuntaa tarpeeksi töissä, "kun kantelen noit pyttyi ja pulloi". Hän tekee viikonloppuisin lenkkiä vaimon ja koirien kanssa.
- Nyt kun ikää on tullut, kävin viime kesänä Green Cardin, jos vaikka Eerolan golfviheriöille ensi kesänä kerkiäisi. Katotaa nyt, miten äijä oppii.
Santtu Aitala nauttii nyt elämästään. Peruspilarit ovat nämä:
- Minulla on hyvä olla kotona, siellä on kaksi koiraa ja vaimo, tytär on naimisissa, hänellä on kaksi ihanaa poikaa ja taitaa olla vielä lisääkin tulossa. Nautin siitä kun saan heidän kanssa telmiä. Tässä vaiheessa elämää lapsenlapset on rikkaus. Ja siitä nautin, että saa olla terve, Santtu sanoo, ja sitten onkin taas seuraava tehtävä sammutinhuollossa koputtelemassa ovelle.
