Ensimmäiseksi pääluottamusmies Jorma Timonen pudottaa kattamaansa kahvipöytään uutisen: yhteiskuntasopimusneuvottelut eivät ole aiheuttaneet hänen työyhteisössään Kuusaanniemen sellutehtaalla minkäänlaista keskustelua. Niitähän seurataan mediassa tunti tunnilta, mutta asianosaiset itse eivät juuri korviaan lotkauta kilpailukykysopimuksesta kohkaamiselle.- Hyvin vähän on ollut puhetta koko hommasta, sanoo Paperiliiton ammattiosasto 85:n pääluottamusmies, mm. Kuusaanniemen sellutyöntekijöiden edustaja Jorma Timonen.
Puunjalostusteollisuuden työntekijöillä taitaa juuri nyt olla asiat niin hyvin, että on varaa vähän tinkiäkin omasta?
- Tietenkin puheena olleet työajan lisäykset ja jotkut leikkaukset lomarahoihin kiinnostaa. Mutta nythän vientialoille ei olisi tulossa niin suuria leikkauksia kuin muille. Muutokset keskittyy rajummin julkiselle puolelle. En kyllä ymmärrä systeemiä nyt, tässähän vasta sovitaan sopimisesta, Timonen pyörittelee päätään suurelle huudolle.
Sivusta seuraavan Timosen mielestä neuvotteluihin liittyy paljon muuta kuin mitä pinnalle näkyy.
- En ole ikinä ymmärtänyt, miksi kaikkien liittojen touhu on niin poliittisesti sitoutunutta. Olin itsekin kyllä kymmenen vuotta mukana politiikassa mukana mm. työväenyhdistyksessä, mutta silti.
Lunkia suhtautumista yhteiskuntasopimusvääntöön selittää sekin, että moni ehdotus on jo arkea Kymillä.
- Paikalliset sopimisetkin, ne on meillä olleet jo kautta aikojen käytössä. Vuonna 2008 työehtosopimukset muuttuivat niin paljon, että paikallista sopimista on tarvittu vähemmän, ei ole enää istuttu joka toinen päivä neuvottelupöydässä. Siihen asti joka ainoa pienikin muutos neuvoteltiin. Sitten teimme uuden palkkasopimuksen, joka käydään läpi kerran vuodessa, aluksi kaksi kertaa vuodessa. Kehitys tosin alkoi jo aiemmin. Vuonna 2003 kerättiin jo koriin useita asioita työmuutoksista sekä niiden vaikutuksesta palkkoihin ja neuvoteltiin niistä vain pari kertaa vuodessa.
Uusi palkkaryhmittely toi neuvotteluihin radikaalin muutoksen.
- Sitä ennen jos työpaikalle tuli uusi laite ja siihen yksikin venttiili lisää, alkoi palkkaneuvottelut. Todettiin itsekin, että tämä on ihan hassua touhua, eihän tässä ehdi muuta kuin istua vänkäämässä, Timonen kertoo.
 |
Kymin paperi-ja sellutehdas |
Pääluottamusmiehen työnkuvakin on muuttunut alkuvuosien, 1990-luvun, väännöistä.
- Aikoinaan palkat saattoivat muuttua viikon välein. Tehtaalla oli reilut 130 eri palkkaa, nyt meillä on ne kahdeksan palkkaluokkaa. Ennen kun oli urakkasopimuksia, se oli jatkuvaa palkkaneuvottelua paikan päällä. Nyt neuvotellaan vain, jos henkilöt siirtyvät tehtäviensä takia palkkaluokasta toiseen. Ne käydään kerran vuodessa läpi - ihmisten osaamiset ja mitä tehtävää tekee.
Ennen vuotta 2008 sopimusneuvottelut olivat Timosen mukaan näytelmä: ei voitu tehdä helppoa ja nopeaa sopimusta, vaikka osapuolien näkemykset olisivat olleet jo lähellä toisiaan. Olisi ihmetelty, miksei neuvotella. Sitten tuli tavaksi, että alkulähtökohta haetaan niin kaukaa, että voidaan neuvotella.
- Työsuhdepäällikkö Pekka Halinen ilmoitti, että 50 penniä per nokka. Minä ilmoitin, että kolme markkaa. Kumpikin tiesi, että se pysähtyy johonkin markka viiteenkymmeneen. Neuvoteltiin vähän aikaa, ei muuta kun kansiot kiinni ja uusi aika. Luottamusmiehet huokaili, että on tää neuvotteleminen rankkaa hommaa. Jossain vaiheessa pidettiin tauko, Halinen ehdotti, että voitaisko käydä pääluottamusmiehen kanssa toisessa huoneessa. Hän kysyi, käykö se puolitoista markkaa, minä siihen että käy se ihan hyvin. Mentiin takaisin kokoukseen, alueen luottamusmies kyseli uutta aikaa, ja minä sanoin ettei tarvita, justiin vetäsin nimen paperiin.
Sellu ohitti paperin
Tuotantotyöntekijät ja kunnossapitomiehet ovat pääasiassa ne Kuusaanniemen sellun työntekijäryhmät, joita pääluottamusmies Jorma Timonen tehtaalta edustaa.
- Aikaisemmin mentiin paperi edellä, mutta uusi palkkaryhmittely käänsikin kupin toisinpäin. Nykyään voimalaitosten ja kattiloiden ihmisten pisteytykset ovat korkeimmat, paperikoneenhoitajat olivat ennen parhaiten palkattuja. Nyt sellun operaattorit ovat menneet heistä ohi vaatimustasoissa. Sellutoimialan talteenoton työntekijälle annetaan yli 90 päivää erikoiskoulutusta peruskoulutuksen päälle ennen kuin hän on pätevä uuteen tehtäväänsä.
Yllättävää kuulla, että ammattiosasto 85:n jäsenmäärä on yli 1300. Kuusaanniemessähän ei ole nyt edes yhteensä työntekijöitä kuin noin 700.- Voikkaa siirtyi meidän osastoon. Sovittiin, että osaston nimi muutettiin muotoon Kuusaanniemi-Voikkaa 85. Työssäkäyviä meillä on noin 400, mutta jäseniä on muuallakin kuin tehtaalla. On Kalsolla, muissa lähiympäristön yrityksissä sekä julkisella puolella - vanhoja voikkaalaisia. Ulkoistetun siivouksen vanhat yhtiöläiset siivoojat jäivät Paperiliiton ammattiosastoihin, he noudattavat ISS:ssä PAMin sopimuksia, mutta palkkaus sovittiin ukoistuksen yhteydessä erikseen meidän kanssa.
Kuusaanniemen tehtailla - kirjoitetaan nimi nyt kerran virallisessakin muodossaan: UPM-Kymmene Oyj, Kymin paperi- ja sellutehdas - toimii toinenkin Paperiliiton osasto, 19. Se edustaa paperitoimialan työntekijöitä. Tilanne kuvaa sitä, miten erillään paperi- ja sellutoimialat ovat nykyään.
- Olen arvostellut sitä, että paperitehdas on yksi sellutoimialan asiakas muiden joukossa, se joutuu neuvottelemaan hinnat ja muut. Se ei aina ole mutkatonta vaan usein aikamoista sapelinkalistelua. Kalistelut käydään Helsingissä, koska kaikki UPM:n sellutehtaat ovat sellutoimialaa. Mutta nyt on sellainen askellus, että mennään sellu edellä, Timonen kuvailee.
Sellun työntekijöiden pääluottamusmies katsoo yhtiön touhuja kuitenkin laajemmin kuin vain omiensa näkökulmasta.
- Sanoin juuri johtajillemme, että katsotaanpa viisi vuotta eteenpäin. Jos syömähammasta, omaa paperitehdasta vieressä, ei olisikaan niin mihin sitä sellua sitten työnnetään? Jussi Pesosen visio on, että joka vuosi maailmassa tarvitaan miljoona tonnia sellua lisää. Mutta kun tulee yksi sellutehdas, se miljoona tonnia on siinä. Jos se tehdään ulkomaille, esim. Etelä-Amerikkaan, se onkin kahden miljoonan tonnin tehdas, koska siellä tehtaan ympärille kasvatetaan laajat puuplantaasit. Silloin raaka-ainetta on riittävästi saatavilla noinkin massiiviseen tuotantoon. Sitten ollaan samassa ongelmassa kuin paperi nyt, pitäisi purkaa ylikapasiteettia, Jorma puhisee mutta lisää, että tällä hetkellä käyntiasteet ovat ihan hyvät.
Kuusaanniemen sellutehdas myy paljon ulos. Juuri on rakennettu uudet varastoalueet, joka päivä lähtee junavaunuittain sellua. Tuotantosuunnitelmat ylittävältä tehtaalta noin puolet menee myyntiin oman tehtaan ulkopuolelle ympäri maailmaa Syyriaa ja Trinidad-Tobacoa myöten.
- Ennen integraatissa rahat oli yhteiset. Mutta nyt sellu tekee toistasataa miljoonaa voittoa, paperi menee plus miinus nollassa. Mutta ei sellukaan tekisi voittoa ilman tuota parasta asiakasta, Timonen huitoo paperitehtaalle päin. - Sellun hinta vaan on niin kova nyt markkinoiden vaikutuksesta, ei pelkästään UPM:n päätöksellä. Kuitenkin konsernissa kaikki loppupeleissä helähtää yhteiseen kassaan. Mutta nyt kaikki toimialat on niin mustasukkaisia omastaan.
Kuusaanniemen työntekijöistä suurin osa on kuitenkin paperitoimialan väkeä. Paperikoneet 8 ja 9 työllistävät jonkin verran, mutta enemmän vielä jälkitoiminta, varastointi ja arkkisali. Siihen aikaan, kun tehdas työllisti reilut tuhat henkeä, paperilla oli noin 700 henkeä, sellulla 300.- Nyt varmaan paperilla on 400, sellulla parisataa. Toimihenkilöitä on enää kourallinen, Timonen kertoo.
Toisaalta Kymin paperi- ja sellutehtailla työntekijämäärä on nykyisellään suurempi kuin väen vähentämisneuvotteluissa pyrittiin. Tavoite oli 556, mutta ihmisiä onkin 650-700.
- Siinä on paljon määräaikaisia. Oli tarkoitus toimia vanhalla porukalla, mutta uutta väkeä on vähän lisätty sellun ja arkkisalin uudistuksissa, ja uudelle foliolinjalle tuli 25 työpaikkaa.
Voikkaa kiinnosti ympäri maata
Tässä kuussa Voikkaan tehtaan alasajosta on kulunut kymmenen vuotta, mutta asiat ja ajatukset ovat edelleen kirkkaina mielessä. Uutinen tuli aikoinaan pommin lailla.
- Kukaan ei pitänyt mahdollisena, että näin voi käydä. Tehtaaseen oli pantu rahaa, ja vielä lopettamispäätöksen jälkeenkin tietyt investoinnit tehtiin loppuun. Lopettamispäätös oli järjetön. Mutta ilmeisesti puhetta ylikapasiteetista ei otettu niin tosissaan, vaikka nähtiin ettei markkinat vedä. Ajateltiin, että se on hetkellistä.
Pääluottamusmies Jorma Timonen piti Voikkaan tehdasta muista tehtaista poikkeavana, jos ei muuten niin joidenkin aikoinaan taitavasti tehtyjen sopimusten vuoksi. Ne tekivät voikkaalaisista palkkauksen suhteen yhden parhaista Suomessa.
- Muistan kun kävin tehdasvierailulla Veitsiluodossa, ja koneilla olleet oli niin kiinnostuneita: "Oletko Voikkaalta?" "En kun Kymiltä." "Ai no ei sitten mitään."
Jorma arvelee voikkaalaisten hyvinvoinnin aikoinaan johtuneen paljon vahvasta ja taitavasta pääluottamusmiehestä Kimmo Kähärästä.
- Voikkaalla jos missä henkilöstö teki kuitenkin viimeisinä vuosina "kilpailukykyloikkia", sopeutettiin. Oli kova paikka, kun se ei riittänyt.
Hallaan ja takaisin
Timonen aloitti pääluottamusmiehenä vuonna 1994. Sitä ennen hän oli joitain vuosia ammattiosaston puheenjohtajana. Tähän pisteeseen johti mutkitteleva polku, joka alkoi Marskinkadulta. Kun Jorma-vauva oli puolivuotias, Timoset muuttivat Mustallevuorelle.
70-luvun puolivälissä perhe muutti Kotkaan, jossa isä oli saanut paikan Kymiyhtiön omistamalta Hallan sahalta myyntipuolella. Timoset ovat varsinaista yhtiöläissukua. Jorman isä Erkki oli yhtiöllä rakennusmestarina samoin kuin veljensä. Erkki Timonen oli rakentamassa Kuusaanniemeen sellutehdasta ja teki töitä Kuusaalla myös asuntopuolella, sosiaaliosastolla. Hänenkin isänsä oli yhtiöläisiä, tämä työskenteli Läskelän tehtaalla nykyisen rajan takana.
- Isoisä hoiti kahteen kertaan Läskelän tehtaan evakuoinnit. Kävi valvontakomission edessä selvittämässä, mitä tavaroita Läskelästä on siirretty, Joppe kertoo.
 |
| Ammattiosastojen 85 ja 19 toimisto, taustalla tehtaat. |
- Takapihalta oli 30 metriä matkaa merelle. Minä kerkisin olla Hallassa töissä kahdeksan vuotta. Kun sain koulun käytyä, en lähtenyt opiskelemaan vaan menin töihin 17-vuotiaana, mie olin niin huono koului käymää. Vakituinen työsuhde minulla alkoi armeijan jälkeen vuonna -78. Ei siinä tutkintoja tarvittu, kysyttiin vaan että minnes haluat mennä. Olin paikallismyynnissä, ajoin trukkia, tein komponentteja raaminaulaamolle paperipinkkojen alle. Raaminaulaamolla hoidin pakettikatkaisusahaa.
Hallan saha suljettiin vuonna -86. Muu väki siirtyi Hallasta jo aiemmin, ja Jorma jatkoi siellä puoli vuotta yksin.
- Lastailin ja laitoin tulemaan lopputavaroita, hoidin palopäivystyksiä. Ihan loppuaikoina ei ollut minun lisäksi kuin kunnossapitopäällikkö Oikkosen Eenokki, joka oli myös vanhoja. Jäin ensin asumaan vanhempien kämppään, jossa oli muutama sata neliötä. Loppuajaksi muutin palopäällikön vanhaan kämppään, maksoin vuokraa keittiöstä ja makuuhuoneista. Kaikki sanoivat etten saa käyttää muita huoneita, mutta käytinhän minä. Kyllähän minä siellä juhliakin pidin, kun oli iso takkahuone, Joppe naureskelee.
Jorma palasi loppukesästä -86 Kuusaalle ja siirtyi Niemeen rakennetulle raaminaulaamolle töihin. Hän pääsi todistamaan Kymiyhtiön monia fuusioita, jotka heittelivät raaminaulaamoakin yksiköstä toiseen. Jos ei olisi tullut Kaukas-fuusiota, Kuusaanniemeen olisi perustettu saha. Mutta Kaukaalla oli iso saha, ja vain raaminaulaamo siirtyi Kaukaan Luumäen yksikön alaisuuteen.
- 80-luvun lopulla aloitin luottamustehtävissä, ensin työsuojelussa ja sitten luottamusmiehenä. Ammattiosastoon tulin ensin varapuheenjohtajaksi, siitä puheenjohtajaksi. Sitten pääluottamusmies Hautamäen Kalle jäi sairauden vuoksi pois töistä vuonna -94. Kaikki luottamusmiehet kieltäytyivät asettumasta pääluottamusmiehen tehtäviin ja vaativat yhtiötä nimittämään minut kyseiselle paikalle.
Neuvotteluja uudesta pestistä piti jonkin verran käydä, Jormahan tuli tavallaan eri firmasta.- Ikinä en ole tuolla tehtaalla ollut töissä, en tunne koko hommaa, paitsi pääluottamusmiehen tehtävät. Aikamme neuvoteltiin ja todettiin, että ilmeisesti pienempi harmi yhtiölle oli, että siirryin Kaukaalta Kymille, Joppe myhäilee.
Jorma Timosta ei saa pakotettua kertomaan, miksi hänet niin väkisin haluttiin pääluottamusmieheksi. Supliikki, itsenäinen ajattelutapa...? Tuletko hyvin toimeen ihmisten kanssa? Sen hän myöntää.
- Joo ystävyyssuhteita syntyi, jopa läheisiä, entisten sekä nykyisten työntekijöiden ja työnantajien kanssa. Pyöritään porukoissa vapaa-aikanakin. Tulen kyllä ihmisten kanssa hyvin toimeen.
Luottamustehtävät vaativat veronsa
Mitä, jos Jorma ei olisikaan suostunut pääluottamusmieheksi?
- Tuota olen miettinyt monta kertaa. Sehän on syönyt niin paljon normaalielämää. Se on kyllä ollut omaakin syytäni. Neuvottelureissut muilla paikkakunnilla oli rankkoja. Sanonta "sinisilmäiset neuvottelijat tulee punasilmäisiksi ja alkaa tekemään sopimuksia" piti paikkansa. Aika paljon viinanottoa siihen aikoinaan liittyi. 2000-luvun alussa aloin laittaa itseäni kuntoon. Kun ensimmäisen kerran menin yhtiön kuntosalille, heräsin Meilahdesta. Pumppu petti, on pettänyt parikin kertaa, suoli puhjennut, näkö lähti hirveän korkean verensokerin takia.
Seuraa karmaiseva kuvaus huiman korkeasta verensokerista ja rennosta tyylistä, jolla Joppe tilaansa "hoiti". Lopulta isäntä päätyi viikoksi mäelle tiputukseen. Pelkkien tummien hahmojen näkemisen vaihe kesti puoli vuotta.
- Minä en osannut sairastaa oikein, lopetin sairauslomanikin aina kesken. Luulin olevani korvaamaton.
Timonen naureskelee itselleen: puolen vuoden sairausloman aikana häntä alkoi jo rassata se, että homma toimi ilman häntäkin ja kaikki sanoivat, ettei ole mitään hätää.
- Savu nousi korvista, että ei se voi olla näin. Sitten alkoi tajuta, ettei tämä yhdestä miehestä voi olla kiinni. Asiat ovat nyt muuttuneet, joudun parin vuoden välein tekemään selvityksen terveydestäni luottamusmiehille ja meidän hallitukselle.
Jorma Timonen sanoo, että ennen tehtaalaisten kesken vallitsi yhteenkuuluvuuden tunne.- Kun sain ensimmäisen sydänkohtauksen, yhtiön lääkäri Jokisen Antti oli koko yön mäellä vierelläni lääkärintakki päällä. Liuotettiin yö ennen kuin lähdettiin kuskaamaan minua Meilahteen.
Joppe tapaa nykyisinkin entistä yhtiön lääkäriä Antti Jokista, kahvikupin äärellä.
- Olen sanonut Antille, että olisitpa tajunnut millainen vaikutusvalta sinulla oli minuun. Olisit varmaan monesti pystynyt vaikuttamaan tehtaan riitoihin. Me tultiin hyvin toimeen sairaskassan ja eläkesäätiön hallitusreissuilla, ajatustavat loksahti yhteen.
Timonen kehuu Jokista ja sanoo tämän olleen hyvin pidetty lääkäri yhtiöläisten keskuudessa. Sitten hän joutuu selittämään jälleen yhdelle väärinkäsittäjälle yhtiön terveyspalveluita: lääkärin ja sairaanhoitajapalvelut ja kuntosalin kustantaa yhtiö, mutta hoidot, lääkkeet ja kuntoutukset maksaa henkilöstön omistama sairauskassa.
- Esim. hammashoidosta sairaskassa maksaa 480 euroa vuodessa. Nyt on vähän karsittu: aikaisemmin kassa korvasi ei-kelakorvattavat lääkkeetkin, nykyisin ei. Täytyy sopeuttaa, pääluottamusmies toteaa.
Työtahti ja omanlaisensa neuvottelut jättivät jälkensä. Verisuonisairauksia, diabetes ja pitkin päivää pisteltäviä piikkejä - ne muistuttavat entisistä elämäntavoista. Toki Joppe kerkisi luottamustehtävien ohella perustaa perheen, saada kaksi lasta ja olla melkein 20 vuotta naimisissa. Monella kollegalla kaari on ollut samanlainen.
- Nykyään ajattelu on terveellisempää, kun katselee vaikka tehtaanjohtajiakin. Kuka käy sadan kilometrin hiihdoissa, kuka juoksee maratonia. Entisaikaan ei sellaisesta ollut puhettakaan.
UPM toi kylmän kulttuurin
Pääluottamusmieheksi Jorma Timonen valittiin vuonna -94. Hän joutui alkuun tekemään paljon töitä, jotta pääsi sisälle asioihin.
- Pojat joskus ihmetteli, kun vielä yhden aikaan paloi konttorissa tehtaalla valot. Oli pakko paneutua ulkopuolelta tulevana, kun kaikki oli niin uutta.
Pääluottamusmies joutui 90-luvulla vaikeisiin tilanteisiin. Vaikeimpia olivat ne, joihin liittyi henkilökysymyksiä.
- Alkuun väen vähennykset liittyivät teknisiin kysymyksiin ja ne oli helppo ymmärtää. Mutta sitten alkoivat toimintamuutokset. Patruunavaltaisissa yrityksissä kaikki oli pehmeästi hoidettua, mutta
sitten tuli fuusio Kymmenen ja UPM:n välillä.UPM:n vahvuus olikin ääretön nuukuus. Alkuaikoina Kymmenen ja UPM:n pääluottamusmiehet eivät olleet paljon tekemisissäkään keskenään, ja ne harvat tapaamiset olivat aikamoista kipinöintiä.
Ennen fuusion voimaan astumista UPM:n ja Kymmenen porukat istuivat hotelli Tornin kabinetissa.- Tunturin Markku, UPM:n sielu jota kaikki pelkäsi, esitteli UPM:n arvoja. Kymmenen puolelta sinne oli laitettu Asunmaan Pertti, vaikka hän oli Voikkaalla tuotantojohtajana. Kukaan ei halunnut olla Tunturin kanssa tekemisissä, Asunmaa taas pärjäsi kenelle vaan. Siellä oli pari tarkkailijaa Paperiliitosta. He sanoivat, että tästä tulee maailman vaikein juttu, kun on kaksi niin erilaista konsernia tyyliltään. Toiselle on tärkeää hyvä imago ulospäin ja henkilöstön hoitaminen, toinen on vastakkaista äärilaitaa. Ja heti se kääntyi niin, että Kymmene oli siinä vaan orpopoikana, Timonen kuvailee.
Timonenkaan ei suoraan näe syytä siihen, miksi juuri UPM:n kulttuuri jyräsi Kymin toimintatavan. Siinä kuitenkin meni lopulta kaikki ylimääräinen erämajoja myöten. Valkeakoskella ja Kuusankoskella oli totuttu eri lähtökohtiin, ja nyt piti alkaa nivoa toimintamalleja yhteen.
- Sehän oli yhtä räjähtelyä. Esim. Kymillä oli totuttu palkitsemaan työntekijöitä ja tarjoamaan sosiaalisia etuja, tehtiin ruskaretkiä ja muuta yhteistoimintaa työn ulkopuolella. Upm:läisillä ei ollut kuin tuskaretkiä, kaikki sosiaalinen toiminta oli karsittu Waldénin jälkeen, kun Nuuka-Niilo Hakkaraisesta tuli toimitusjohtaja. Neuvotteluihin lähtiessä sovittiin täällä työnantajan kanssa, että ei kerrota UPM:n väelle, mitä meillä on.
Esimerkkejä ilmastonmuutoksesta löytyy noilta ajoilta helposti. UPM-Kymmene luopui asunnoista, Paperipuoti lakkautettiin ennen kuin se ehti näyttää kunnolla voimansa.
- Paperipuotihan oli käyntikortti, imagojuttu, joka ymmärrettiin Kymmenellä. UPM:ssä se oli vain tuottamaton kustannuserä. Sieltä huomautettiin, että tämä on tuotantolaitos eikä sosiaalivirasto - ei tarvita mitään erämajoja. Täällä työnantaja oli rakentanut työn ympärille erilaisia etuja, koska halusi pitää työntekijät vireessä.
Pääluottamusmies Jorma Timonen sanoo, että "saavutetuilla eduilla" oli vaikutusta työntekijän vointiin ja panokseen. Ne yhdistivät ihmisiä.
- Hallintopuolellakin erot UPM:n ja Kymmenen välillä näkyivät. Meillähän oli Korpelan Markku Kaukaalla ja Purmosen Martti täällä - hirveän sosiaalisia henkilöstöjohtajia. Jos yksittäisellä henkilöllä oli jokin ongelma, se ratkaistiin aina parhain päin. UPM:llä politiikka taas oli hirveän kylmää. Henkilöstöpolitiikassa huomasi kulttuurin muutoksen paremmin kuin tuotantopuolella.
Nykyisin myös verottaja huolehtii siitä, ettei työnantaja voi juurikaan muistaa ja kiitellä työntekijöitä panoksesta. - Työnantaja ei saa enää tarjota työntekijälle yli satasen arvosta mitään. Tehtaalla tehdään koko ajan tuotantoennätyksiä ja tapaturmattomien jaksojen ennätyksiä, ja näistä työnantaja haluaisi mielellään tarjota vaikka ruokaa tai lahjoja. Mutta kun lahjat eivät saa liittyä siihen työhön, verottaja on kimpussa heti, Timonen harmittelee.
Osa lähtee ajelehtimaan
Henkilöstövähennyksiä lon riittänyt Jorma Timosen pääluottamusmieskaudella. Vanhan Kymintehtaan puolella tiedettiin 1990-luvulla pommin kasvavan: jenkkikoneilla oli odotettavissa henkilöstön irtisanomisia.
- Moni tilanne osattiin hoitaa hyvin; silloinhan oli mahdollisuus päästä putkeen. Silloin kun ruvettiin ajamaan vuoden -94 henkilömäärää 1700:sta 1200:aan, sitäkin pystyttiin hoitamaan putkiratkaisuilla ja pehmeillä keinoilla. Mutta sitten tulee Voikkaan alasajo ja samaan aikaan puhutaan Kymin paperitehtaan useamman sadan henkilön vähennyksestä hetkessä, ja siinä tarvittiin kovia irtisanomisia. Siinä sitten valitaan: toi ja toi jää, toi ja toi ei. Pahimpia tilanteita oli se, kun samasta työporukasta toiset jäivät, toisille ilmoitettiin, että olet enää puoli vuotta töissä. Siinä pitäisi sitten jatkaa työntekoa yhdessä. Huonostihan se onnistui, Timonen kuittaa.
Kuusaanniemessä irtisanomiset kohdistuivat erityisesti iäkkäämpiin ja kovasti sairastaneisiin.
- Aika rankkaa irtisanotulle sairastelevalle, sillä hän tietää että työmarkkinoilla ei ole hänelle juuri töitä tarjolla. Rankkaa se oli minustakin. Kokeneemmat luottamusmiehet sanoivat, ettei kannata murehtia, mutta eihän siinä voinut olla elämättä mukana, Jorma miettii.
Yt-neuvotteluista on Jorma Timosen mielestä tullut työnantajalle helppo ratkaisu. Se ilmoittaa taloudellisiin ja tuotannollisiin syihin vedoten määrän.
- Tiedetään, että kun työnantaja ilmoittaa että sata lähtee, niin tarkoitus on että 70 lähtee. Sitten lopussa työnantaja voi esittää säästäneensä 30 työpaikkaa. Yt:istä on tehty automaatti, jolla vähennetään. Silloin on vaikea ymmärtää, jos nähdään että työtä kuitenkin on ja se vain jaetaan eri tavalla.
Kovimpina irtisanomisaikoina Timonen ei saanut vertaistukea mistään. Ratkaisut piti tehdä nopeasti, ei ollut aikaa miettiä seuraavaan päivään, ja kenenkään kanssa ei pystynyt pohtimaan tilannetta. Oli yksin. Jorma Timonen on istunut vuosia myös sairauskassan ja eläkesäätiön hallituksissa ja nähnyt, että henkisen puolen vaivat ovat lisääntyneet paljon.
- Se liittyy työn tiukentumiseen mutta ennen kaikkea epävarmuuteen. Työn uutta jakamista ei aina ymmärrä, siinä ajetaan ihminen aika piippuun. Ihmisistä huomaa, että jos on vähäinenkin mahdollisuus lähteä, lähdetään herkästi niinsanotusti ajelehtimaan. Otetaan itse lopputili ja luotetaan siihen, että lait vielä jotenkin suojaavat, saa välityöllistymisten kautta tuet. Moni pelaa vähän riskinkin päälle. Se osoittaa, että kaikki ei ole ihan kohdallaan, Timonen pohtii.Politiikka ei innostanut
Palataanpa tunti taaksepäin, kun Timosen Joppe sätti politiikan sekoittamista joka paikkaan, ay-toimintaankin. Entäs hän itse, vanha demari?
- Niin. Otin jäsenkirjan vuonna -94 tullessani pääluottamusmieheksi. Kouluaikana olin porvariryhmittymässä Teiniliitossa. Tietenkin. Tulin niin sinivalkoisesta ympäristöstä, isäukko oli Hiihtoliitossa, istui liittovaltuustossa ja oli piirin puheenjohtajana yli 20 vuotta. Sen sinivalkoisempaa ihmistä ei löydy, Kokoomuksen jäsenkin. Isoisä taas oli suojeluskuntapäällikkönä Itä-Karjalassa.
90-luvun lopulla Voikkaan työväenyhdistyksen aktiivit alkoivat pyydellä Jormaa puheenjohtajaksi. Hän lupautui varapuheenjohtajaksi, oli siinä vuoden ja sen jälkeen kymmenen vuotta puheenjohtajana.
- Ihmettelin aina, voiko politiikka olla näin riitaista. Johtokunnan kokoukseen tullessa laittelin aina rollaattorit ojennukseen - kaikki muut olisivat voineet olla minun vanhempia. Kuusankosken kaupungin aikana olin jonkin aikaa tarkastuslautakunnassa. Ilmoitin, että minun luonteella ei tulla mihinkään valtuustoihin kuuntelemaan, mitä sun pitää tehdä.
Sirpa Paatero oli erehtynyt neuvomaan, ketä oli päätetty Kymen alueen piirissä äänestää siinä ainoassa puoluekokouksessa, johon Jorma osallistui.
- Miehän räjähdin ihan täysin, Paatero juoksi melkein karkuun. Sanoin että -kele mulle tulla sanomaan, ja ihan kiusallani äänestin eri henkilöä kuin muut. Näytin ettei joku muu päätä minun puolesta.
Taitaa poika tulla äitiinsä, jota hän luonnehtii sanoilla "itepäin kun muuli" ja kertoo, kuinka lääkäri oli ehdottanut Helvi-äidille Marjoniemessä, että pitäisi vähän kävellä, jotta kunto kohenisi. Äiti oli tivannut, kuinka paljon lääkäri itse kävelee ja sen kuultuaan sanonut: "Mie olen tuolt Rautjärvelt kotosin ja kaks kertaa kävelly lehmien kans sielt Mikkelii ja takasi, enköhän mie ole siin tarpeeks eläissäin kävelly.
Sopimus on sopimus
Jotkut yhtiöläiset kertovat, kuinka välillä olisi voinut töissä joustaakin, ja asiat olisivat sujuneet silloin juohevammin. Ei kuitenkaan voinut, koska luottamusmiehet estivät joustot. Jorma Timonen heittää takaisin:
- Olet jutellut Parvisen Illun kanssa! Sillä on valikoiva muisti, olen sen monta kertaa laavulla jutellessa todennut, hän nauraa kaverinsa juttuja. - Täytyy muistaa, että oli voimassa työehtosopimukset. Ei siellä voi häslätä mitä vaan. Jonkun täytyy olla käsijarruna, ettei tule liian rajuja muutoksia niin ettei ihmiset pääse niihin mukaan ja että he voivat ymmärtää, miksi näin tehdään. Kun aloitin nämä työt, Pennasen Artturi oli liittosihteerinä ja puhui jo silloin ristiintyöskentelystä. Kaikki kiroilivat, että ei tuotantomiehet rupea tekemään kunnossapitoa ja päinvastoin. Nythän sitä tehdään ja saadaan jokusia senttejä moniosaamisesta. Mutta ennen oli vakanssit, kunnossapitomies oli kunnossapitomies, Timonen kuvailee.
Yritän vielä vängätä, eikö koskaan tule mieleen, että asiat voisi hoitaa kevyemmin kuin jatkuvin neuvotteluin. Timonen muistuttaa, että kun tehdään sopimus, siitä näkee mitä kullekin kuuluu, ja huonoa sopimusta voi muuttaa. Toisaalta hän kertoo esimerkkejä siitä, miten huvittavia tilanteita sopimisestakin voi syntyä.- Neuvottelin alkuaikoina uuden pumpun tuomisesta vesilaitokselle, ja siitä saatiin miehille 60 penniä lisää liksaa. Jälkeenpäin ihmettelin työsuhdepäällikkö Haliselle, että eihän työntekijät edes käytä sitä pumppua. Hän sanoi että joo mutta haluttiin tarjota sulle tämmönen, kun se oli sinun ensimmäinen sopimus.
Vapailla rientoa riittää
Jorma Timonen harrastaa kullankaivuuta vuokravaltauksella Lapissa, kun kunto kestää. Oma poika on ollut monena vuonna mukana ja ehdottelee uutta reissua ensi kesänä.
- Sanoin että mennään kullankaivajien liiton kaivaukselle, olen jäsen. Pojan on parempi siellä kaivaa. Minä voin sivusta katsella, en enää kaivamaan rupea.
Joppe valmentaa kavereitaan juoksussa, omien sanojensa mukaan "katon miten menee".
- Paperitehtaan johtaja Laaksosen Matti ja paperin pääluottamusmies Untolahden Pasi juoksevat maratoneja. Ollaan käyty Tukholmaa, Jyväskylää ja Helsinkiä myöten varmaan kohta kymmenen vuoden ajan.
Valmentaja itse ei juokse.
- Urheiluperheessä oli nuorena pakko hiihtää ja juosta. Minä kyllästyin lopulta ja lopetin armeija-aikoinani urheilut, mutta tiedän paljon juoksemisesta. Minulla on hyvä asuntoauto jolla liikutaan, poika on kuskina. Juostaan maraton, saunotaan ja syödään kunnolla päälle. Talvenheimon Kalle, Halisen seuraaja työsuhdepäällikkönä, oli ennen repunkantajana meillä, minä olin huoltomiehenä. Syötin matkan varrella pojille lääkkeitä ja vetelin kylmägeelit jalkaan - piti lääkitä jos kramppasi.
Urheilureissuilla tulee joskus vammautumisiakin. Tässä niistä vakavin:
- Tukholman maratonin jälkeen mentiin laivalle tosi väsyneinä. Syötiin, otettiin oluet ja mentiin hytteihimme. Minä kävin vessassa ja seuraavaksi tajusin, että verta lentää otsasta. Olin lyönyt pään altaaseen. Minä tulin pää paketissa kotiin ja kuulin kyllä, että "siinä on oikein manageri-valmentaja, on kuin olisi ollut isommassakin tappelussa mukana", Joppe hekottelee.
Jos pääluottamusmiehellä on noin kaverivälit työnantajan edustajien kanssa, eikö se ole huono lähtökohta lähteä pitämään työntekijöiden puolta?
- No ei. Ollaan sovittu, että työ on työtä, vapaa-aika on erikseen. Päinvastoin, alussa ennen tutustumista vedinkin usein herneet nenään, myöhemmin pystyi puhumaan rennommin, kun tunsi miehet. Halisen Pekkakin on nyt parhaita kavereitani - hän oli vastaneuvottelijana reilut 15 vuotta. Muistan, kun sairaalassa ollessani Halinen ja Pälvisalon Anssi käveli polvihousuissa ovesta sisään ihan kun jossain saksalaisessa dekkarisarjassa, sanoinkin sen heille. Pälvisalolle jouduin sanomaan, että se on kolme eri kertaa sairaalassa pitänyt mulle saman tervehtymispuheen ja antanut joka kerta kirjan Golfin syntyhistoria Kuusankoskella. Sanoin että mulla alkaa olla niitä enemmänkin, voin laittaa niitä myyntiin, Joppe hekottelee.
