Aprillina 1946.
Rakkaani!
Kovastee paljon kiitoksia kirjeestäsi ja terveisistä. Molemmat tulivat yht'aikaa perille, nimittäin lauantaiaamuna. Kiirettä on ollut niin turkasesti, etten ennemmin ole ehtinyt kirjoittaa. Koko lauantai- ja sunnuntaipäivän piirsin oikein nuoruuden innolla ja sitä samaa touhua jatkui vielä tämänkin päivän ja vasta nyt klo 23 minulla on aikaa tarttua kynään. Pauli on par'aikaa työssä samoissa touhuissa tuossa pöydän tuolla puolen. Järkikään ei tahdo oikein luistaa, joten suonet anteeksi, ellei tästä mitään oivallista sepustusta syntyisi.
Kyllä me Paulin kanssa koko sunnuntaipäivän kuulostelimme, että eivätkö korvat soi ollenkaan, nimittäin kun te vaimot siellä oikein rauhassa saitte parjata meitä poikapoloisia. Ihme ja kumma mutta eivät ne soineet ainakaan pahemmin. Tästä voi melkein vetää sen johtopäätöksen, että ette tainneet muistaa meitä ollenkaan. Juu!
Aprillista puheenollen usko tai älä, mutta minua ei narrattu kertaakaan. Pauli yritti kyllä kerran juoksuttaa puhelimeen, mutta huomasin heti alkuun, mistä oli kysymys, ja niin sekin jäi yritykseksi. Kuinkahan sinä olet viettänyt siellä moisen päivän? Päivä tietystikin luultavasti tavalliseen tapaan ja illalla tanssimaan Seuratalolle. Arvasinko oikein!
Minun huvitukseni täällä ovat supistuneet jokseenkin vähiin. Viikolla olin kerran yksin ja sitten sunnuntaina Paulin kanssa leffassa, joten siinä suhteessa ei minulla ole paljonkaan kertomista.
En varmaan tiedä, pääsenkö tulemaan ensi lauantaina, mutta luultavasti tulen. Meillä on nyt keskiviikkona ja perjantai-iltana kokeet, samoin ensi tiistaina ja torstaina, joten kiirettä tahtoo näiden koulutouhujen kanssa tulla. Ne perjantai-illan kokeet ovat katalimmat kaikin puolin ja varsinkin sentähden, että en pääse matkustamaan, ennenkuin lauantaiaamuna ja olen niinollen vasta siinä klo 16 maissa kotona. Koeta nyt järjestää elämäsi siihen malliin, että menemme lauantai-iltana sinne Toukkarin Leon häihin, ellei mitään erikoista tapahdu. Soitan sinulle vielä loppuviikolla ja puhutaan sitten asiasta tarkemmin.
Laskemme esiripun loppuluritusten eteen. Ne poikkeavat tyyliltään nykyisestä hästäg-ilmaisusta, mutta sisältö pysyy varmaan samana kuin rakastuneiden kesken kaikkina aikoina.
Seuraava säästynyt kirje on päivätty yllättäen : Pirunsaarella 24.4.1946. Kirjeestä selviää, miksi isä on tuntenut olevansa kuin saarella, joka oli osa Ranskan pahamaineisinta rangaistussiirtokuntaa. Ikävöivä sulho toivoisi, että saisi tutustua morsiamensa sisimpiin ajatuksiin paremmin kuin tähän asti. Hänhän ei tiennyt, että siihen tarjoutuisi mahdollisuus seuraavat 48 vuotta. Luetaan kuitenkin kirjeen alku, joka vie iltatunnelmaan alivuokralaisena tamperelaisessa Pikkaraisen pariskunnan asunnossa.
Neiti Eila Piirikkälä |
Ne yrtit sitten tuoksuvat makiasti tuossa vierelläni olevassa maljakossa. Ne samat viimekeväiset -sellaiset, jotka lähetit sinne asemalle. Pauli on vielä koulussa ja istun tässä karmeanhiljaisessa poikamiesboksissa seuranani vain kellon yksitoikkoinen raksutus ja kynän rapina. Alhaalta kadulta vielä kuuluu lasten lasten vaimeaa ilonpitoa ja Pikkaraisen bassoääni silloin tällöin hörähtää tuolta oven takaa. Aivan sopiva tunnelma, vaikkapa millaisen kauhuromaanin kirjoittamiseen, mutta toivottavasti uskallat lukea tämän sentään loppuun asti.
Näin yksin istuessa kaikenlaiset ajatukset myllertävät päässäni ja tapahtumat kulkevat filminauhan tavoin silmieni ohi.
Esirippu. Nimittäin lopuksi seuraa kaikkien nuortenparien keskinäistä lirkuttelua, jota muut eivät kerta kaikkiaan kestä kuunnella.