keskiviikko 7. syyskuuta 2016

Tapani Joutjärvi löysi trukin ajamisesta oman juttunsa

Tapani Joutjärvi ehti olla Voikkaan tehtaalla useassa paikassa töissä, vaikka pitkä sairausloma keskeytti työuran vuosiksi. Ensimmäiset työkokemukset tulivat jo 18-vuotiaana, ja Tapani jäi töistä yhtä aikaa satojen muiden voikkaalaisten kanssa, kun tehdas suljettiin. Voikkaan tehdas taisi olla miehelle itsestäänselvä työpaikka - olihan siellä jo hänen isänsäkin.

Ensimmäiset Tapanin elämän muistikuvat ovat Pilkanmaasta ihan koulun vierestä. Kymenmaan kaupan vastapäätä oli pitkä punainen Kymiyhtiön talo, jossa Joutjärvet asuivat vuoteen -66 ja muuttivat sitten Voikkaalle. Isän työpaikasta Tapani muistaa, että tämä oli ainakin karbiditehtaalla.
- Isä toi tehtaalta kerran kuussa paperia, tilirullan ja vessapaperia. Ensimmäinen tupakanpolttokokemukseni liittyi niihin melkein läpinäkyviin vessapaperiarkkeihin: laitettiin Jymyä vessapaperin sisään, kääritiin rulla ja nuoltiin se kiinni. Siitä kun vetäisi henkeen, oli tillin tallin nurin. Ei tehnyt enää mieli tupakkaa, Tapani naureskelee.

Pilkanmaan kansakoulua seurasi opinahjona kansalaiskoulun liikelinja Tähteen koulun suojissa.
- Tuli käytyä puntiksella, sillä koulun lähellä oli teurastamo, ja veli oli siellä töissä. Sukua on ollut teurastamossa enemmänkin. Isän siskon mies Vuorisen Väinö oli teurastaja ja osakkaana Perhepesulan paikalla olleessa teurastamossa. Se lopetettiin 60-luvulla, ja toiminta siirtyi Karjakuntaan.

Liikelinjan jälkeen Tapani kävi konepuuseppäkurssin.
- Enkä päivääkään ollut puupuolella töissä muuta kuin puuhiomolla ennen armeijaa.

Jonkin aikaa nuoruudessaan Tapani oli Potinkaralla töissä. Hänen piti päästä siellä lautapojaksi, mutta muurari tarvitsikin apulaista, kun PK7:lla muurattiin lasitiili-ikkunoita.
- Pari viikkoa aamuviidestä iltakymmeneen käytiin kääntämässä muurareille laastia. Olin siellä kaikkiaan syyskuun alusta helmikuuhun. Kun työt loppuivat, ajoin polkupyörällä suoraan yhtiön työnvälitykseen.  Siihen aikaan työnhaku oli helppoa: meni vaan työnvälitykseen, ja sieltä määrättiin osasto, jolla oli paikkoja auki. Minut osoitettiin puuhiomolle, ja samana päivänä olinkin jo yhtiön kirjoissa.

Voikkaan tehtaalla puu jauhettiin massaksi, sitä ei keitetty selluksi kuten Kymintehtaalla ja Kuusaanniemessä.
- Ajettiin isoja määriä puuta kuorimoon, jossa rumpu karsi kuoret. Havupuupöllit tulivat kuljetinta myöten hiomolle. Me sanottiin uuneiksi laitteita, joissa isot kivet jauhoivat veden kanssa puun hiokkeeksi. Kivet oli tehty Voikkaalla Sampo-tehtaassa, mutta osa kivistä tuli Nortonin tehtaalta Englannista - ne olivat isompia ja tehokkaampia kuin voikkaalaiset.

Joutjärven tehtävänä hiomolla oli heitellä pokarallaan pöllejä "uuniin" hiottavaksi. Hänen tittelinsä oli latoja. Viimeisen kesänsä ennen armeijaa hän teki myös lomituksia.
- Sieltä läksin armeijaan, kenttätykistöön Lappeenrantaan. Kun palasin armeijasta, kävin taas työnvälityksessä ja pääsin Voikkaan höyrylle.

Höyryvoimalla oli vaaran paikkoja

Voikkaan höyry valmisti energiaa, jolla saatiin koneet pyörimään. Siellä tehtiin myös sähköä, mutta sen teossa Joutjärvi oli mukana vain remonttien aikoina.
- Silloin me kaikki jouduttiin pakinkantajiksi, Saksasta tuli AEG:n miehet tekemään kahden kuukauden mittaisia remontteja neljän vuoden välein. Kun saksalainen myy laitteet, se myy myös miehet tekemään niihin huollot. Sieltä tuli aina kahdesta viiteen miestä, jotka tunsivat koneet ja katsoivat että ne varmasti pelaavat. Me siirreltiin ja auottiin laitteita, saksalaiset tarkisteli. Me vietiin vialliset osat korjattaviksi.

Tapania naurattaa vuorovaikutus ulkomaalaisten kanssa.
- Opin siinä saksaa erittäin hyvin. Stahlbürste on teräsharja. Hapettuneesta metallista raaputettiin numerosarja esiin teräsharjalla.

Joutjärven aikaan vesihöyryä tehtiin kivihiilellä ja öljyllä, myöhemmin maakaasulla. Höyry syntyi kattiloissa, joissa lämpöasteita oli viitisensataa. Paineet saattoivat olla 70 kiloa neliösenttiä kohti.
- Jos putki olisi hajonnut, et ehtinyt alta pois. Mutta ei sellaista tapahtunut, laitteet oli niin varmoja. Ja siellä oppi varovaiseksi.

Tapani oli höyryvoimalla useissa tehtävissä, hiilikuljettimella, pääasiassa Venäjältä tulleita öljysäiliöitä purkamassa vaunuista, purukuljetinta käyttämässä - kuoren purujäte poltettiin energiaksi.
- 70-luvulla luin A-koneenhoitajan kirjan eli pätevöidyin lämmittäjäksi. Mutta ei minua kiinnostanut siihen vaadittu vuorotyö. Opettelin hitsaamaan talven kestävillä kursseilla yhtiön ammattikoululla. Se oli iltaopiskelua. Kurssipäivänä pääsi lähtemään töistä kolmelta, ja klo 16-20 oltiin kurssilla. Yhtiö maksoi kaiken.

Kurssit kiinnostivat, koska Tapani haaveili merille lähtemisestä, ja kurssista sai alikonemestarin paperit.
- Mutta ei tullut lähdettyä, jämähdin tänne. Aloin funtsaamaan, että kyl täs elää tälläviisteekin ihan hyvin. Olin päivätöissä laitosmiehenä vuoteen -89 asti. Ihan alkuun olin laitosapulainen, sitten apulämmittäjä vuoden vuorotöissä ollessani.

Joutjärvi kertoo tykänneensä työstään höyryvoimalaitoksella.
 - Kun osasi työnsä, ei tarvinnut olla kenenkään hiillostettavana. Tehtiin jatkuvaa laitteiden huoltotyötä ympäri höyryvoimaa. Aamuseitsemältä oli työnjako, jossa lähetettiin töihin pareittain. Yksin ei työskennelty koskaan.

Vian ammattimiehet tunnistivat äänestä. Tehtaan lähellä liikkunutkin huomaa, kun varoventtiileitä ponnistetaan. Sillä varmistetaan, ettei laite pääsisi rikkoontumaan.
- Kävihän sitäkin, että meni rikki, muttei onneksi syntynyt vaarallisia tilanteita.

Tapani Joutjärvi oli Voikkaan tehdaspalokunnassakin. Isän malli hänet sinne veti - ja työkaveri Aitalan Santtu. Isä oli ollut palokunnassa jo 40-luvulla, ja kun hän lähti palopaikalle, poika polki pyörällä perässä, jos tulipalo oli lähellä.
- Palokunta jäi, kun jouduin onnettomuuteen. Kolaria edeltävänä päivänä ajoin Sikomäen pieniä teitä paloautolla ja harjoittelin tulipalojen varalta. Jokainenhan osaa autoa ajaa, mutta paloauton hienouksia ei tunne ennen kuin ajaa itse. Viidentoista vuoden palokuntaharrastus päättyi elokuun viimeisenä päivänä -89.

Trukin ajo osoittautui kiinnostavaksi

Vuonna -89 työnteko loppui kuin leikaten. Tapani oli menossa Multamäen kohdalla lintumetsälle ja kertoo saaneensa häkämyrkytyksen. Vakuutusyhtiö puolestaan sanoo auton vauhdin olleen liian kova.
- Heräsin puusta. Olin kiinni autossa ennen kuin palokunta irroitti minut. Vietin seuraavat 99 päivää sairaalassa. Jalka, perna, ohutsuoli, muisti, Joutjärvi luettelee kolarin vaurioita. Hän kertoo, että muistissa on aukkoja onnettomuutta edeltäneiltäkin vuosilta.

Sairauslomasta tuli häkellyttävän pitkä, 8 vuotta 2 kuukautta. Välillä Joutjärvi oli pari kuukautta päävarastossa työharjoittelussa, mutta ei siitä jalan takia oikein tullut mitään. Useiden luunsiirtoleikkausten jälkeen hän oli toisen kerran PK18:lla tekemässä sen verran töitä kuin pystyi.

Onnettomuuden tapahtuessa Tapanin poika oli puolivuotias. Sairauslomansa aikana hän ei paljon pystynyt pojan kanssa touhuamaan. Kaksi vuotta ja yhdeksän kuukautta siitä meni keppien kanssa.
- Sitten kun pääsinm kepeistä eroon me ajeltiin pojan kanssa autolla, tehtiin toisinaan 500 kilometrin päivälenkkejä, kun vaimoni Auli oli töissä. Kotonakaan en pystynyt tekemään juuri mitään. Auli sitten hommasi laitteet, joilla pystyin tekemään taulujen kehyksiä. Äitini näyttelyyn 90-luvun alussa tein 45 taulun raamit.

Lopulta löytyi työ, jota leikellyn jalan kanssa pystyi tekemään: Tapani pääsi trukinkuljettajaksi  Voikkaan paperivarastolle. Sitä hän teki kymmenen vuotta.
- Eihän trukin ajo vaikeaa ollut, mutta sopeutuminen työelämään kahdeksan vuoden jälkeen oli.

Maallikon korviin trukin käyttö ei kyllä kuulosta helpolta vaan vaatii järkeilyä ja ajotaitoa.
- Jos osaa tehdä homman, auton lastaaminen vie 20 minuuttia. Jos ei osaa, sitä tekee monta tuntia ja särkee paperirullia samalla. Täytyy laskea autoon tulevien rullien painot ja tasapainottaa lasti. Puoli vuotta minulla meni ennen kuin naksahti päässä: tämähän onkin minun homma! Opin tykkäämään jopa vuorotyöstä.

Töitä sai tehdä olan takaa. Yövuorossa saatettiin lastata paperia kahdeksan junavaunullista.
- Osaan vaunuista mahtui 64 tonnia, osaan 25 tonnia. Me tehtiin hirveän hyödyllistä työtä yhtiölle. Höyryllä ollessani palkasta meni 39,5 % veroa. Kun palasin kahdeksan sairaslomavuoden jälkeen töihin, sain 60 000 markkaa enemmän vuodessa, ja vero oli tippunut 32 prosenttiin. Loppuvuosina saimme tuotantopalkkioitakin. Joulun alla tullutta summaa sanottiin kinkkurahaksi, se oli muistaakseni noin viikon palkan suuruinen. Mutta tuotantopalkkiosta meni veroa 50 prosenttia.

Tapani Joutjärvi oli trukkikuskina Voikkaan tehtaan lopettamiseen asti. Lakkautuksesta hän kuuli yllättävältä taholta, tehtaanlääkäriltä. Lääkärikäynnillä Tapani sai ehdotuksen, että hänelle kannattaisi hakea eläkettä, sillä tehdas lopetetaan. Eläkepäätös tuli, asiat ovat nyt mallillaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Eilan vaiheita 21. Tampereella!

Maaliskuun 1946 kalenterimerkinnöistä Eila Piirikkälän pikkuallakasta näkee, miten nopeasti nuoren naisen tunnelmat vaihtelevat. Onko tämä n...