Jukka Stenberg jätti aikoinaan koulun kesken Kymiyhtiön vuoksi, koki Voikkaan tehtaan sulkemisen ja teki vielä vuosia töitä Kaukaalla - hän on siis todellinen yhtiöläinen. Neljä vuosikymmentä vierähti koneen äärellä vuorotöissä. Nyt eläkkeellä Stenberg ehtii kertailla tehdastyön muutoksia omallakin kohdalla. Tätä miestä pitäisi kyllä mieluummin kuunnella kuin lukea tekstistä, niin väkevästi hän osaa maalailla tilanteet silmien eteen.
Koko Stenbergien perhe on vahvasti sidoksissa Kymiyhtiöön - UPM:ään. Jukka Stenbergin isä on ollut yhtiöllä töissä, kaksi veljeä Kymillä. Äiti työskenteli Koskelassa, mikä tarkoitti alkuun myös silkkaa kymiyhtiöläisyyttä. Ammattikeittäjä jaksoi laittaa isolle perheelle maukasta ruokaa vielä kotonakin.- Ja tekee edelleen, kyl se ruokaa siellä vielä rollaattorin kanssa tekee, Jukka kehuu.
Lapsia Jukan lapsuudenperheessä on kuusi.
- Ja kaikki voi vielä hyvin. Huumoria sekaan: -55 miä, -56 Vesa, -57 Kari, -58 Hannu, -59 tuli telkkari, -60 Sirpa, -61 Tanja, Jukka virnuilee.
Television tulo mullisti tosiaan monen perheen elämän 60-luvun taitteessa. Jukkakin muistaa hyvin Peyton Placet ja Lahjomattomat. Kennedyn murha jäi mieleen - Jukka oli 8-vuotiaana television ääressä, kun lähetys keskeytettiin suru-uutisen takia.
- Meitä oli Väkkärässä paljon samanikäisiä. Kavereita piisasi, ja harrastuksia. Sotaleikkiähän pojat leikki silloin pienenä kaiket päivät, oli pyssyt ja vyöt, intiaanit ja valkoiset.
Kahdeksanvuotiaana Jukka rupesi pelaamaan jalkapalloa, ja se vei mennessään niin että syömisetkin jäivät väliin. Seura oli Kumu-Peikot, jonka junioritoiminta oli maankuulua. Kymmenvuotiaana Jukka pelasi jo nappuloiden SM-tason kilpailuissa, ja pelaaminen jatkui 17-vuotiaaksi asti.
- Sitten tuli muut kotkotukset. Ja tietysti työt, armeijat ynnä muut. Vanhoilla päivillä aloin uudestaan pelata. Olin jo pitkän matkaa yli kolmenkymmenen, kun perustettiin Hurlumhei Kuusankoskelle. Nimi on hassu, mutta joukkue pelasi nelosdivisioonassa kärkikahinoissa. Sitten pääsin vielä voikkaalaisseura Pallo-Peikkoihin, joka pelasi sarjaa ylempänä. Se oli ammattimaista touhua, Mikkelistä tuli valmentaja, harjoittelu oli jokapäiväistä. Se oli vanhalle miehelle aika kovaa, minähän olin jo 34-vuotias. Kovaa mut kivaa, Jukka selittää.
 |
| Jukka Stenberg, edessä oikealla, valmensi Kumun junioreita. |
- Onhan se verissä.
Tähteen koulussa Jukka kävi kansakoulunsa ja pääsi sen jälkeen oppikouluun. Hän jätti keskikoulun kesken viidennellä luokalla ja lähti Voikkaan paperitehtaalle.
- Sehän kuulostaa kauhealta, mutta en ole katunut päivääkään. Tehtaalle pääsi, tiedostettiin että siellä tienaa ja leipä on pitkä. Työhönottajana oli Pakkasen Lauri, sukua, sehän järjesti Jukka-pojan töihin 17-vuotiaana.
Prässipoikana niska kenossa
Koska 17-vuotias ei saanut tehdä vuorotöitä, Jukka otettiin ns. sisääntuloammattiin, putsariksi.
- Pestiin seisokissa koneita lipeällä - kauheita hommia. Revittiin vanhoja vilttejä ja vietiin kuivumaan vilttivintille. Mutta kun täytin 18, pääsin heti vuorotöihin paperikone 5:lle prässipojaksi. Se oli hierarkian alin tehtävä paperikoneella. PK2 oli sisaruskone, sielläkin olin rässipoikana. PK17 seinän takana ja sisaruskoneensa PK16 - sinne rässipojaksi. Siihen aikaan oli pumpulivilttejä, joilla varmistettiin paperin jatkuvuus puristinosalta. Rässipoika vahti koko löysin ajan, että huopa pysyi linjassa. Jos et ollut paikalla, huopa läks.
Nykyään paperikoneessa on automaattiohjaus, joka oikaisee, kun viira menee vinoon. Ennen se oli käsipeliä. Jukka näyttää, miten työntekijän yläpuolella kulkevaa viiraa seurattiin niska kenossa ja oikaisiin tarvittaessa. Kauhisteluun työasennosta hän naurahtaa:
- Silloin oltiin nuoria. Kunhan rahaa tuli, niskasta ei ollut niin väliä. Ei ollut valvomoa, puupenkillä kuumassa istuttiin, pääasiassa kongilla mutta paljon myös ratilla, jolla huopa oikaistiin. Kahdeksan tuntia sitä hommaa, eväätkin syötiin siinä. Vain uusilla koneilla, 18 ja 11, oli valvomot, koska silloin laki jo puuttui asiaan uusia koneita rakennettaessa.
Mutta täytyihän vahtimisessa tauot olla, lakisääteiset?- Ei siinä mitään taukoja ollut, mitäs taukoja siinä voi olla? Tuotannon piti jatkua koko ajan, ja jos ei prässipoika veivannut rattia, tuotanto ei jatkunut. Jos huopa meni rikki ja kasaan, se oli monen tunnin remontti. Huovalla ei tee enää mitään, sitten purat teloja ja vaihdat uutta huopaa. Siihen aikaan tuli patruuna paikalle. Mustatakkiin patruuna tulee viereen: "Jos tämä peli jatkuu, se on lopputili." Se oli kovaa peliä siihen aikaan, oltiin kato herran nuhteessa kaikki.
Jukalle ei koskaan käynyt viiran vahtimisessa pahemmin, mutta muille saattoi käydä vuosien varrella. Sanaristikot ja lukemiset oli kaikki kielletty, mutta joku teki.
- Mustatakkisen patruunan kengät ilmestyy sanaristikon taa. Ja perään konttoriin, ovet kiinni, ja huutaa noin läheltä, Jukka näyttää kymmentä senttiä kasvoista.
Patruunoilla Stenberg tarkoittaa tehtaan johtajia. Huutajien nimiä hän ei halua mainita, hienojen johtajien nimiä sen sijaan mielellään: Anders Lund, Pekka Holm sitten myöhemmin.
Joskus nukutti armottomasti, mutta nukahtaa ei saanut. Jos nukahti, säntäsi jo tavallinenkin insinööri paikalle.
- Varoitukset oli siihen aikaan herkässä. Jos toistuvasti herätettiin nukkumasta, tuli varoitus. Kesäisin oli kuuma, hiki valui, istuit kahdeksan tuntia. Me keksittiin panna ilmaletkuja puhaltamaan raikkaampaa ilmaa työtilaan; naruilla kiinni, että se puhaltaa koko ajan. Jos jäi siitä kiinni, ei hyvä seurannut. Sehän oli kamalaa energian tuhlausta, joku sähköhän sen ilmankin tuotti.
Jukka selittää ilman luvatonta haltuunottoa.
- Moni asia paperikoneella perustuu instrumentti-ilmoihin. Jos sieltä ilma loppuu, koneella lakkaa toiminnat. Monta kertaa ilma loppui luonnostaan, koska koneet risasivat, paperi meni poikki ja sellaista. Silloin jouduttiin aina käyttämään ilmapillejä, ja silloin sai käyttää ilmaa täysillä. Mutta se oli hyväksyttyä tuotannon eteen tehtyä työtä. Se ei ollut hyväksyttyä, jos viilensi itseään.
Silloinkin oli luottamusmiehet ja työsuojeluvaltuutetut, mutta he eivät aina voineet vaikuttaa.
- Samanlaisia työntekijöitähän nekin oli, herran nuhteessa heidänkin piti elää. Ei hekään voineet suositella tuhlausta, ilmaa kaverille että hän pysyisi virkeämpänä. Myöhemmin asiat korjaantuivat. Meillä oli vuosikymmeniä ilmastoidut valvomot, saniteettitilat, sosiaalitilat. Keiteltiin ruokia, paistettiin pannaria, niin ne ajat muuttui. Ja ilma saatiin niin viileäksi kun haluttiin. Aijai, ergonomiset tuolit, valvomossa oltiin.
Hierarkiassa ylöspäin askel kerrallaan
Niin ne vuodet vieri, kunnes tuli armeija vuonna -75. Armeijan käytyään Jukka Stenberg palasi Voikkaan tehtaalle, nyt pahvikone PK 14:lle. Kone teki käärepakkapahvia, johon käärittiin paperirullia.
- Toiminnaltaan se oli kuin paperikone mutta teki oksamassasta sähköistä pahvia. Vieraat välillä meni polvilleen, kun erehtyivät silittämään sitä. Valmistuva pahvi oli niin kuivaa, ja alla oli rautalattia. Kyllähän nää veijarit koneella tiesi sen mutteivät varoittaneet. Joku rouvakin kun erehtyi käden laittamaan pahville, niin sähinä kävi ja tukka oli pystyssä, Jukka virnistelee. - Kato siihen aikaan oli vielä koiruutta, oltiin kurettomia. Jos tätillä nyt vähän tukka pöllähti niin mitäs toi. Ja sit pilarin taa nauramaan. Mutta jotain huumoria piti olla, ei muuten jaksanut. Jokainen tiesi kuitenkin, ettei se staattinen sähkö tapa.
Pahvikone meni hitaasti, 28 metriä minuutissa - nykyiset paperikoneet ajavat 1700 metriä minuutissa. Koneella tarvittiin ihmistyötä.- Sekin risasi kuten paperikoneet. Tampuuri kun valmistui, me vaihdettiin se uuteen. Vanha taljoilla ylös kahden miehen käsivoimin. Kun se toinen oli vähän lusmuilija, niin mie kun jätin kerran vetämättä, ei tapahtunutkaan mitään, Jukka nauraa kihertää. - Nää on ja niit hienoi muistoi.
Stenbergin mielestä ajat alkoivat selvästi parantua hänen armeijasta paluunsa jälkeen. Työnantajatkin alkoivat oivaltaa, että mitä tyytyväisempi työntekijä, sitä parempi tulos.
Sitten Jukka pääsi vähän paremmalle vakanssille PK17:lle ja 16:lle.
- Ja viimenää näille uusille koneille PK18:lle ja 11:lle, aina paremmille vakansseille. Ne teki sitä tuotetta, joka myi maailmalla, päällystettyä aikakauslehtipaperia. Muuthan teki sanomalehtipaperia ja bingolappupaperia, mistä ei tänä päivänä tienaisi mitään. PK18 kiillotti tekemänsä paperin, ja siitä tuli painopaperia, jolla pystyi esittelemään maailman kaunottaria ja huulipunia. PK11 teki samanlaista tuotetta, mutta sitä ei kalanteroitu muuta kuin vähän koneella pehmoisesti - se tuote oli mattapintainen. Sitä oli parempi lukea, kun ei kiillä liikaa. Eihän joku Vogue saa kiiltää liian paljon.
Koneen vaihtuessa Stenbergin vakanssikin aina vaihtui. Hän yleni paperimiehen tapaan ja oli viimein ylinnä, paperikoneen hoitajana. Entä voikkaalaisten maine kovina rassaajina.
- Meinaat työtaisteluja. Niillä työtaisteluilla saatiin erittäin paljon aikaan. Esimerkiksi jos joutui tekemään töitä, jotka ei kuuluneet omaan toimialaan tai ylitöitä, kaikista saatiin järkevä korvaus. Mutta joku tolkkuhan siinäkin piti olla, tuppasi menemään vähän yli. Kun tuli jotain uutta ja vaadittiin sen takia korvausta, niin työnantaja alkoi jo sanoa, että tämähän helpottaa teidän työtä, ei tästä tule rahaa.
Jukka on listannut työhistoriaansa.
- Seitsemällä paperikoneella työskentelin Voikkaalla urani aikana. Työurastani tein 41 vuotta vuorotyötä. Minä sopeuduin siihen hyvin. Yölöysissä juotiin kahvia, syötiin lihapiirakoita - ei se niin terveellistä se touhu ollut. Ruokatunteja ei ollut, vaan asiat piti hoitaa silloin kun kone toimi hyvin. Siehän näet valvomon näytöiltä, että kaikki on hyvin, trendit on ok, pinnat samoin, silloin pannari paistoon! Voi jutella kaksikin tuntia työkavereiden kanssa, välillä käy vilkaisemassa ruutua. Ja hälytyksiä tulee, jos tulee vika. Tämä kaikki mahdollisti sen, että jaksoi.
Päivärytmi muotoutuu omanlaisekseen vuorotyössä ollessa.- Kuudelta töihin, kahdelta kotiin. Käyt kaupassa, toki sinun on mentävä hyvissä ajoin nukkumaan jaksaaksesi taas aamulla. Se on aamulöysin tarina, ei siinä kauppareissun lisäksi paljon kerkiä - joku golffari voi käydä kentällä. Iltavuoro on melkein vielä kauheampi. Käyt aamulla kaupassa ja syöt, lähdet töihin, kymmeneltä pääset ja menet nukkumaan. Sitten yövuoro. Ennen töihin menoa oli nukuttava jostain kuudesta kahdeksaan yhdeksään, se auttoi paljon jaksamiseen. Aamulla kuuden jälkeen nukkumaan, ja mitä vanhemmaksi tuli, sitä vähemmän nukkui yövuoron jälkeen. Nuorena poikana vedettiin iltapäivään neljään, vanhemmiten alkoi olla 11:ltä hereillä, jopa kymmeneltä. Sitten oli olevinaan enemmän aikaa.
Vapaapäivät Jukka Stenberg vietti harrastuksensa parissa, kalassa. Hän on kalastanut kaiken ikäänsä.
- Joka puolella. Inarinjärvi on koluttu, Pohjois-Norjan tunturijärvet samoin, Saimaat ja lähijärvet uisteltu. Mulla on vene nytkin trailerin päällä aina lähtövalmiina. Talvella pilkitään, kilpaakin kaverien kanssa. Pilkkikilpailut on sosiaalisia tapahtumia, siellä näet vuosi vuodelta samoja tyyppejä. Mutta ei siihen leipäänny, sen takaa kilpailuvietti. Hupikalastuksessa taas rentoutuu. Sulla on kahen litran airamipullo, juot kahvia, sulla ei ole kiire, voit rauhottua, Jukka maalailee.
Kuusi vuotta Kaukaalla
Stenberg kertoo, ettei edes aavistanut Voikkaan tehtaalle niin rajua kohtaloa kuin sitten toteutui. Oli tehty isot säästösuunnitelmat, jotka työntekijät hyväksyivät.
- Mutta sitten tuli se surullinen naistenpäivä vuonna 2006. Äitini syntymäpäivä. Olin just ajamassa äitille, niin korvaan iski radiosta uutinen. Olin vapailla enkä kuullut asiasta työpaikan kautta niin kuin ne, jotka oli töissä ja sai tietää, että nyt Ovaska - UPM:n hienopaperin suurin johtaja - tulee seuratalolle pitämään jonkun infon. Siellä hän oli melkein heti alkuun kertonut, että tehdas suljetaan. Minä menin äitini syntymäpäiville. Kylhän tunnelma oli apaattiin, tyrmistys oli valtava, ei siinä vaiheessa kyynelii vuodateltu, päiviteltiin vaan. Shokkihan tulee myöhemmin, ja tunnelataukset purkautuu vasta kun tajuaa kokonaisuuden.
Jukkaa ei huolestuttanut alasajo-uutisen jälkeen toimeentulo. Hän tiesi saavansa pitkään ansiosidonnaista, ja kovaa palkkaa saavalle päiväraha oli hyvä, koska lasten takia hän sai sen vielä korotettuna.
- Moni ei saanut työelämässä niin hyvää palkkaa kuin minä päivärahaa. Mutta kaikki hyvä loppuu aikanaan. Vaimohan oli töissä, Kelassa. Murheellista oli niillä pariskunnilla, joista kumpikin oli yhtiöllä ja joutuivat myymään asuntojaan.
 |
| Stenberg on kalastanut koko ikänsä. |
- Hiki valuen sain sen läpi, hän naureskelee. - Sitten kuulin kalakavereilta, että minut oli valittu Kymille - olin hätäpäissäni hakenut sinne ja Kaukaalle. Kymille otettiin voikkaalaisia kesäksi, jotta saatiin ne 500 päivän ansiosidonnaisen vaatimat päivät täyteen. Sitten sainkin kirjeen, että minut oli valittu Kaukaalle, Kymi oli peruttu. Kato Kaipiin oli hommannut minut Kaukaalle, Kaipiin tiesi että siellä minun on paljon parempi kuin kesätöissä Kymillä.
Työt Lappeenrannassa alkoivat huhtikuussa 2007.
- Siellä sanottiinkin, että olit koneenhoitajana Voikkaalla mutta täällä ei nyt ole sellaista paikkaa. Sanoin että "ei se mitään, kun Jukka saa vaan olla töissä, että tulee täyteen ne vuodet, että Jukka saa lähtä pois".
Kuusi vuotta vierähti sitten Kaukaallakin. Lappeenrannassa oli monta tuttua insinööriä, entisiä työnjohtajia Voikkaalta.
- Ne otti minut hienosti vastaan. Mutta jos ei ole paikkoja, ei voi mitään. Aloitin sisääntulovakanssilla mutta etenin nopeasti. Välillä meni vain viikko, niin "panehan nimi tuohon" - seuraava vakanssi. Hyvin äkkiä olinkin jo paperikoneen varahoitajana. Kaikki tehtiin lain puitteissa, en voinut mennä syrjäyttämään Kaukaan omia poikia noin vaan.
Jukka Stenberg löysi asunnon tehtaan vierestä ja kävi siitä töissä viikot. Lyhyilläkin vapailla hän ajoi kotiin Kuusaalle.
- Vaimo oli täällä yksin, enhän minä nyt hyvänen aika voinut sinne jäädä, johan siitä olisi tullut sanomista, Jukka naureskelee ja kertoo että kiva oli aina tulla kotiin ja kelju lähteä pois.
Voikkaalta moni työkaveri lähti Kaukaalle, ja osa ajoi päivittäin Kuusaan ja Lappeenrannan väliä.
- Meiltäkin meni sinne 18 ihmistä siinä samassa rytäkässä. Kaipisen Jouko oli yhteinen työsuhdepäällikkö ja hommasi tietyt ihmiset Kaukaalle.
Uransa varrella Jukka ei ole todellakaan katunut keskikoulun heittämistä kesken.
- Yhtiö on taannut aina hyvän toimeentulon. Mitäs muuta ihminen voi toivoa. Kuusankoski on ihan hieno paikka. Kaksi velipoikaa on ollut Kymillä ikänsä töissä, minä olin Voikkaalla, päästiin vertailemaan. Työ täytti elämästä ison osan.
 |
| Onkikilpailujen jälkimaininkeja haitarin ja Torsti Korjan seurassa |
- Olen kalastellut ja käynyt ympäri Suomea vaimon kanssa isoissa raveissa.
Jukka on musiikkiperheestä, Pedro Hietanenkin on serkku.
- Aikaisemmin olen soittanut yhtyeessä ja omaksi iloksi, tehtiin Siljanders-yhtyeen kanssa keikkaa toistakymmentä vuotta. Soiteltiin ihmisiä naimisiin ja ravintoloissakin. Aloitin haitarilla, isäukko opetti minua armeijaikäisenä soittamaan, Jukka Stenberg kertoo.
