Maili Hatvalan lapsuuden perheessä on useampikin yhtiöläinen. Hänen isänsä oli Kymiyhtiössä töissä, huolehti koneista, ja viimeinen ammatti taisi olla rasvaaja. Mailin veli Alpo oli korjaamolla, ja kaikki perheen kolme tytärtä olivat toimistotyössä.- Sitten nuorin sisko lähti opiskelemaan sairaanhoitajaksi ja muutti USA:han. Perheestä on elossa vanhin sisar Raili ja minä - me kaksi ollaan vielä täällä Kuusankoskella, Maili Hatvala kertoo.
Joka talosta Pilkanpellolta ei oppikouluun lähdetty - Mailin velikin kävi yhtiön ammattikoulun. Mutta Siljanderin äiti ja isä halusivat auttaa lapsiaan eteenpäin elämässä, ja tytöt Raili, Maili ja Marita kannustettiin menemään oppikouluun, vaikka sen käyminen maksoi.
- Oltiin Maritan kanssa aina yhdessä, kuin kaksoset. Minun täytyi lähteä oppikouluun, kun hän ei lähtenyt ilman minua. Mentiin pääsykokeisiin yhdessä, ja käytiin koulua viisi vuotta yhdessä.
Siljanderin perheen isä kuoli vuonna -51. Maili pääsi Kymiyhtiöön töihin, ja siihen vaikutti ilmeisesti maisteri Veikko Talvi.
- Meidän äiti oli Veikko Talven vaimon vaatetusliikkeessä myyjänä. Perhe tunsi meidät, ja työpaikan saamisessa varmaan vaikutti maisteri Talvi, Maili Hatvala arvelee.
Ensimmäinen työtehtävä Kymiyhtiössä oli työntekijöiden palkkojen laskeminen keskuskonttorilla. Vaativaa rahojen kanssa työskentelyä johti Helmi Tuominen, jota Maili kehuu täsmälliseksi päälliköksi. Palkkaosastolla oli noin 12 työntekijää, kesäisin pari enemmän.
- Haukkasuolle tuli kesäksi niin paljon työntekijöitä, että tuntipalkkojen laskijoita tarvittiin monta.
 |
| Palkat laskettiin keskuskonttorissa. |
- Meille tuotiin työntekijän tuntilehti, joka sisälsi tunnit, ylityöt, tuntipalkan ja hätätyöt. Me laskimme palkan, vähensimme verot. Lapsilukukin otettiin huomioon.
Laskeminen ei kuulemma edellyttänyt ihmeempää matikkapäätä; verot näki verotaulukoista. Apuvälineenä oli laskukone, jolle Maili hymähtelee.
- Aluksi koneet olivat yksinkertaisia. Niitä veivattiin näinpäin ja noinpäin. Niissä oli erilaisia Facit-koneita, sellasia räplättäjiä. Mutta sitten tulivat hienot Monroet, joissa oli nappulat nollasta yhdeksään vaaka- ja pystysuunnassa. Sormet eivät saaneet lipsua. Kaikki koneet toimivat sähköllä.
Palkanlaskijat tekivät tilinauhat, joissa oli kahden viikon palkka. Se oli iso lista, josta näkyi mitä työntekijä oli tehnyt sunnuntaina, arkisin, siitä näki myös verot, ja puhdas palkka tuli viimeiseksi. Käteen jäävä palkka laskettiin osastoittain. Ensin laskettiin, paljonko osastolle meni yhteensä palkkarahaa, sitten kuinka paljon kutakin setelirahaa ja kolikoita tarvittiin. Sitten pantiin rahat pöytään ja alettiin laittaa jokaiselle tilipussia. Toimitus tapahtui pääkonttorin kellarikerroksessa huoneessa, jossa oli kassaholvit ja kalteri-ikkunat.
- Jokaiselle tehtiin pussit, joihin pantiin tilinauha ja rahat pennilleen. Kun koko osasto oli tehty, pöydältä piti olla kaikki rahat pois ja pusseissa oikea määrä. Pussit suljettiin niittikoneella. Jos oli oikein laskettu, rahaa ei jäänyt pöytään eikä sitä puuttunut. Jos joskus harvoin oli heittoa, aloitettiin alusta, laskettiin jokaisen pussi uudelleen kunnes meni oikein. Rahojen laskijat istuivat vastakkain, toinen tarkisti, eli oli aina kaksi laskijaa. Heidän ympärillään liikkui vielä kiertelijä.
Pussit pantiin laatikoihin osastoittain. Tilipäivänä osastoilta tuli kaksi henkilöä hakemaan laatikon ja kuittasi. Maili Hatvala muistaa, että toisten palkkoja laskiessa raha oli vain työväline, se ei merkinnyt mitään.
- Mutta kun sai oman pussin, niin voi hyvänen aika! Löysin vanhan tilinauhani 50-luvulta, puolen kuun tai kuukauden palkkani oli 60 markkaa. Se taisi olla alkupalkkani, sillä ei saanut juuri mitään, Maili hymyilee ja muistelee, etteivät ammattimiestenkään palkat kovin häikäiseviä olleet. - Mutta kyllä ihmiset vaan saivat niillä itselleen talot ja tontit. Kiitos yhtiön, joka oli hyvin monessa asiassa tukena. Rakentamisessa saatiin neuvoja halpojen tonttien lisäksi, lautatarhalta huokealla tavaraa, asunnot ja niihin polttopuut, asuinalueille tuotiin vesi autolla, pesutupia ja terveydenhuoltoa myöten saatiin kaikki yhtiöltä.
Tilipäivien välillä palkanlaskijat tarkistivat palkat ja laskelmat jälkikäteen.
- Uudet tietokoneet alkoivat rynniä. Oli lävistäjän hommaa, reikäkorttikoneet tulivat. Minä en siitä työstä pitänyt ja pääsin sellutehtaalle. Olin ensin Kymintehtaalla. Siirryin sitten Kuusaanniemen sellutehtaalle ja lopulta tänne takaisin, Maili viittoo keskuskonttorin suuntaan.
Sellutehtaan konttorissa laskettiin tuotanto ja siihen tarvittavien aineiden kulutus. Palkat kirjattiin mestareiden antamien tietojen pohjalta. Kuusaanniemen uudet tilat olivat ihan toiset kuin Kymin sellutehtaalla.
- Meistä tuli maisemakonttorilaisia. Oli siellä seinäkkeet, joten istuessa sai olla rauhassa. Kiva paikka se oli.
 |
| Keskuskonttori, taustalla Kuusaanniemeä |
- Täältä laitettiin pakettia ja näytettä pitkin maailmaa, kirjeitä maailmanlaajuisesti, tiedotuksia osakkeenomistajille.
Hatvalalla oli johdettavanaan myös joukko juoksutyttöjä. Työtoveri on ihmetellyt, miten Maili sai pidetyksi kurissa sellaisen teinityttölauman.
- Noh, siihen aikaan käyttäytyminen oli kurinalaisempaa. Tietysti joku välillä purnasi, ettei haluaisi mennä huonoon säähän, ja jotain pieniä ongelmatilanteita oli. Pääkonttorissa oli joka kerroksessa lähetti, joka istui käytävässä. Minä muutin tehtäviä niin ettei lähetin tarvinnut istua siellä kylmässä ja järjestin kierrot, joiden mukaan piti olla eri osastoilla käymässä. Eihän tytöt aina uskoneet, että pitäisi olla tarkka. Näinhän se on joka paikassa.
Yhtiön hierarkia muuttui Maili Hatvalan työvuosina. Alkuun hän tuskin tapasi isompia johtajia; tosin heitä kävi vuodenvaihteen edellä toivottamassa hyvää joulua kaikille. Muutos tapahtui pikku hiljaa.
- Ehkä siksi, että ruotsin kielen vaikutus alkoi hävitä. Alussa ruotsia käytettiin keskuskonttorilla paljon, palkkalaskenta oli ainoa osasto, joka oli suomenkielisten käsissä. Muut keskuskonttorilla puhuivat ruotsia. Alussa kaikki lomakkeet olivat ruotsiksi, vähitellen alettiin käyttää niissäkin suomea. Nythän kieli on englanti.
Maili Hatvala työskenteli Kymiyhtiössä/UPM:ssä 47 vuotta. Eläkkeellä hänellä on mahdollisuus olla juuri niin perhekeskeinen kuin haluaa. Naimisiin hän on mennyt vuonna -54, tytär syntyi vuonna -55, poika -62.
- Olen hoitanut lapsenlapsia - nyt jo neljännessä sukupolvessa. On koiria ja lastenhoitoa ja kodinhoitoa oman huushollin lisäksi. Äidin hoidin hänen elämänsä loppuun, sisar tietysti avusti. Niin se vaan elämä on kulkenut, Maili toteaa tyytyväisenä ja huokailee, miten hienoa aikaa työvuodetkin olivat.
