Tapio Koskinen oli munakennotehtaalla koneasentajana - Kuusaalla sanotaan koneviilarina - ja vastasi koneiden kunnossapidosta vuodesta 1970. Laitteet oli asennettu vuotta paria aikaisemmin.- Kunnossapitoa piisasi, koneet oli hyvin häiriöherkät. Ne oli tuotu Kanadasta, Koskinen kertoo.
Munakennotehtaan perustamisen keksi isännöitsijä Ilmari Lindberg.
- Ilmari oli vähän vihreä: jätepaperia jäi niin paljon käyttämättä Kuusankoskella, ja massaa sai jatkettua huonolla sellulla, että siitä saatiin raaka-aine kennoihin. Ensimmäistä kierrätystoimintaa Kuusaalla, järkevää. Jätepaperia tuotiin pitkin Etelä-Suomea, ei silloin ollut mitään Hyötypaperin tapaisia laitoksia käyttämässä jätepaperia vaikka eristeeksi.
Massa pumpatttiin isoon säiliöön, josta imurumpu imi sen. Neljä palkkia otti massaa paineilman kanssa ja siirsi sitä levylle, joka kiersi ison lenkin uunissa. Päässä kuivauskaapin perällä oli naiset ottamassa valmiit muotit käsin pois. Naisia oli tehtaalla viitisenkymmentä kahden koneen äärellä. Koneet kävivät kolmea vuoroa vuorokaudessa. Munakennojen lisäksi koneilla tehtiin omena- ja hedelmäkennoja. Muotteja oli kahdeksaa erilaista mallia, niitä vaihdettiin tuotteen mukaan. Koneet puskivat 500 pakettia kennoja vuorokaudessa, yhdessä paketissa oli 140 kennoa.
Työtä tehtiin kuumuudessa. Öljypolttimot ja kuivauskaappi pitivät huolen korkeasta lämpötilasta.
- Naisilla oli 20 minuutin huki, ja sitten vaihdettiin toisiin tehtäviin. Ja tunnin päästä takaisin kuumaan paikkaan. Naiset oli kyllä aika ajoin rajua porukkaa, ei niiden keskelle ujommat miehet uskaltaneet edes mennä, Tapio Koskinen naureskelee.
Munakennotehdas toimi 80-luvun alkupuolelle vuoteen -82 tai -83. Ongelmana oli se, että tuotteet myytiin pääasiassa Neuvostoliittoon. Sinne sai vietyä isot mutta kevyet pakkaukset junalla - laivoihin niitä ei huolittu.- Jonkin verran meni Ruotsiin ja Tanskaankin, mutta pääasiassa Neuvostoliittoon. Varkauden tehdas voitti kilpailun markkinoista. Kun vienti Neuvostoliittoon tyrehtyi, tuotannosta Kuusaanniemessä piti luopua. Työntekijät siirtyivät yhtiön muille osastoille, siivoojiksi, mäntyöljykeittämölle, prosessiin, Koskinen muistelee.
Ulkomaankomennuksella Skånessa
Munakennotehtaan koneet olisi halunnut ostaa portugalilainen vanha härkätaistelija Rodrigues, mutta kauppoja ei syntynyt Portugalin vallankumouksen takia. Koneet myytiin sitten Turkkiin.
- Kävi huvittavasti: yhtiö ilmoitti haluavansa käteismaksun. Turkista tuli kaksi miestä muovikassit rahaa täynnä - eri maiden valuuttoja. Mutta he eivät saaneetkaan vientilupaa Turkkiin ja myivät koneet Ruotsiin. Minä olin Ruotsissa kasaamassa koneet, Tapio Koskinen kertoo.
Tapio sai kuulla Ruotsiin lähdöstään työtuttavalta.
- Hän sanoi, että minut on myyty Ruotsiin asentamaan. Ilmari Lindberg ei ollut minun kanssa asiasta neuvotellut. Sanoin Ilmarille, että sittenhän saan määrätä, minkä verran palkkaa otan komennukselta. Hän kysyi, meinaanko pyytää enemmän palkkaa kuin tehtaan isännöitsijä saa. Vastasin: "Niin mutta sie olet täällä ja mie lähen Ruotsiin." Ilmari heitti minut toimistostaan ulos. Ei mennyt kun kymmenen minuuttia kun minut haettiin takaisin Ilmarin luo, joka sanoi vaan: "Selvä."
Munakennokoneet rakennettiin uudelleen Skånen Åsbyhyn Östanån kylään.
- Verla on talvisaikaan vilkas paikka siihen kylään verrattuna. Siellä oli vanha paperitehdassali. Ruotsin munantuottajien firma pystytti sinne toisen koneen, toinen jäi varaosiksi. Mutta ei ne käsittäneet, kuinka paljon se teki kennoja. Heillä ei ollut varastotiloja, eivätkä he saaneet kennoja myytyä, ei se tehdas kauaa siellä toiminut. Sen jälkeen kone myytiin Uuteen-Seelantiin, Koskinen kertoo.
Kolmen ja puolen kuukauden komennukselta pikkukylässä Skånessa Koskisella on kivoja muistoja. Ruotsin kieltä hän ei osannut, mutta hyvin hän tuli toimeen ruotsalaisen työkaverinsa kanssa. Kynä, paperia ja kaksi ammattimiestä - asiat tulivat selväksi.- Kuljettiin lopulta viikonloppuisin yhdessä kalassakin. Gunnar haki minut sieneen, kalaan, jääkiekkoa katsomaan. Välillä käytiin Kööpenhaminassa hakemassa kaljaa, Tapio naureskelee.
Turhan pinko
Tapio Koskinen kasvoi Kettumäen tuntumassa. Kansakoulun jälkeen hän kävi yhtiön ammattikoulun metallipuolen.
- Tuli tehtyä väärä valinta, paperipuolen koulutus olisi kestänyt vaan vuoden, mutta metallipuoli vei kolme. Pääsykokeissa olin niin pal tyhmä että yritin metallipuolelle. Oisin laittanut kokeet läskiksi, olisin päässyt paperipuolelle ja paremmille palkoille. Kyllähän metallityöt minun omaa alaa oli. Ja korjaantuihan ne meidänkin palkat kun muutaman kerran vaadittiin, Tapio myöntelee.
Työelämään Tapio tuli Kymintehtaalle, ensin höyryvoimalaitokselle, sitten keskuskorjaamolle koneasentajaksi. Vuonna 1970 hän haki Kuusaanniemeen uusiin mielenkiintoisiin töihin. Siellä hän oli ensin tehdaspalvelussa, josta siirtyi munakennotehtaalle. Se toimi aikansa, myytiin sitten siis Ruotsiin, josta Tapio palasi asennustöistä entisiin hommiinsa.
- Rinta rottingilla, että täs ollaa oltu Ruotsissa. Mietin Brasiliaankin lähtöä, kun kaverit oli juuri menossa sinne Jari-projektiin. Mutta en sitten kuitenkaan lähtenyt, minulla oli perhe. Ruotsi oli sentään sivistynyt maa.
Yt-neuvotteluissa kymiläiset joustivat
Tapio Koskinen toimi luottamusmiehenä vuodesta -84, ensin metalliosaston luottamusmiehenä vuoteen -96 ja sen jälkeen paperiosasto 19:n puheenjohtajana.
Koskinen eli UPM:n väenvähennyksen vaiheet ihan ytimessä. Hän oli työryhmässä, joka neuvotteli tehtaanjohtaja Pertti Asunmaan kanssa, minkä verran työntekijöitä jää millekin työpisteelle.
- Kävin ay-liikkeen kolmen kuukauden kurssin ja puolen vuoden kurssin - se oli Työväen Akatemian kurssi. Asunmaan työryhmän kanssa oli kovat neuvottelut. Useita kuukausia kierrettiin veistä haavassa, välillä yötä päivää neuvoteltiin. Monta sataa henkeä oli liipasimella, kun pälkkäri loppui tosta noin, Koskinen viittaa olkansa yli Kyminpuolen päällystyslaitosta kohti. - Ja puuhiomoiden henkilöstön sijoittamisesta neuvoteltiin myös. Mehän oltiin parikymmentä päivää vuodessa omalla lomalla juoksutytöstä Asunmaahan saakka ja tasattiin näin palkkakustannuksia.
Neuvottelut sujuivat sen verran hyvässä hengessä, että Paperiliitto hermostui.- Meidät meinattiin erottaa liitosta, kun me joustettiin. Käytiin Helsingissä haukuttavina pari kertaa, mutta sanottiin että me tehdään Kuusaalla omat päätökset. Se oli tää kuusaalainen henki, että kaveria ei jätetä tyhjän päälle. Nuorille annettiin mahdollisuus, kun vanhemmille oli pelastuksena putkeen pääsy.
Pertti Asunmaata Tapio luonnehtii hyväksi neuvottelijaksi.
- Mitään ei tarvinnut kirjoittaa. Mikä sovittiin, se piti. Purmosen Martti oli samanlainen. Meidän puolen työryhmälle järjestettiin tilat milloin Voikkaan klubilta, milloin Sommelon saunaosastolta, että saatiin käydä asioita läpi keskenämme. Saatettiin sieltä soittaa Asunmaalle ja Purmoselle, että tänne nyt, meillä on esitys. Kyllä ne tuli.
Välillä neuvottelijat vetäytyivät linja-autolla muualle käymään läpi, mitä oli jo sovittu. Bussillinen väkeä matkasi Elimäelle tai muualle keskustelemaan rauhassa. Koskinen kehuu työnantajaansa myös koulutuksen järjestymisessä.
- Olin Kiljavalla koulutuksissa melkein ainoa, joka sai samaan aikaan palkkaa. Masa Yardsin pojat olivat toiset, jotka nauttivat ay-koulutuksen aikana palkkaa.
Eläkevuosina Tapio Koskiselle ei aika ole tullut pitkäksi. Leskeksi jäätyään hän on tekemistä keksinyt. Avopuolison kanssa hänella on koti Mäntsälässä ja Hyvinkäällä, ja Kuusaalla on edelleen oman vanha koti hoidettavana. Kuntoilua, sienestystä, tanssimassa käymistä ja vilkasta matkustelua - se pitää mielen vireänä. Koskinen kehuu niin Viron matkojaan, että saa toisenkin innostumaan.
- Kulttuuria tulee harrastettua paljon: Helsingissä teatteria, Virossa oopperaa - siellä se on Estoniassa niin halpaakin. Hyviä konserttejakin on tarjolla paljon.
Virossa käydessään Koskinen ei kumppaninsa kanssa välitä varailla majapaikkoja etukäteen.
- Sen verran pitää seikkailuhenkeä olla, yöpyy siinä, mikä näyttää kivalle.
