keskiviikko 25. tammikuuta 2017

Eilan tarina. Kalenterimerkintöjä vuonna -45. Tammi-helmikuu.


Eila Piirikkälän, meidän äidin, elämää pääsee kurkkimaan hänen kalentereistaan, jotka hän antoi luettavaksi. Niitä on kolmelta nuoruusvuodelta: -39, -45 ja -46. Vuonna 1939 18-vuotiaan Eilan piti kasvaa hetkessä aikuiseksi, kun talvisota syttyi. Sen aikana hän kävi edelleen töissä Kymiyhtiön varaston konttorissa. Lottaharrastus vei hänet samaan aikaan lottien tehtäviin, ilmavalvontaan Ruotsulaan. Välirauhan aikana Eila piti työpäivien ohella kioskia muiden lottien kanssa Kymiyhtiön ammattikoulun naapurissa. Jatkosota veikin hänet sitten kauas Kuusankoskelta, muonituslotaksi rintamalle Rukajärven suunnalle. Siellä hän palveli kaksi vuotta eri kanttiineissa ja toi muistona vieraskirjan, johon monet nuoret miehet ja naiset ovat purkaneet tuntojaan sodan keskellä.

Nyt sota Suomen ja Neuvostoliiton välillä on ohi, se päättyi 19.9.1944. Eila on kotiutettu rintamalta loppukesällä -44. Eilan henkilökortissa Kymiyhtiöllä on merkintä "Lottatyössä 19/9.42-8/1.45." Henkilötiedoissa hänen työrupeamansa jatkuu katkeamattomana vuodesta 1935 tähän asti.  Kaiken aikaa hän on Kymiyhtiön kirjoissa, mutta onko hän palannut työpaikalleen keskusvarastoon heti kotiuduttuaan vai levännyt rintamareissustaan vuodenvaihteeseen - se ei papereista selviä. Joka tapauksessa 8.1.1945 Eila aloittaa uudessa työpisteessä yhtiöllä, kirjurina rakennusosastolla. Hänet on siirretty sinne, koska nyt rakennetaan Kuusankosken voimalaa.

Harmittelen, ettei tullut kyseltyä äidiltä koskaan tarkemmin hänen töistään, eikä kalentereissakaan niistä kertoilla. Etsin äidin leikekirjoista erästä kuvaa, mutta kirja aukeaa itsestään sivulle, jossa Eila kirjoittaa 14.6.1988 muistoaan vuonna -45 näkemästään enneunesta. Äiti näki elämänsä aikana montakin unta, jotka toteutuivat. Jotkut niistä olivat harmittomia, jotkut ennustivat tutun henkilön kuolemaa. Eilan leikekirja:
"Työssäni voimalaitoksen konttorissa jouduin tekemään esimiehelleni ins. Westerholmille kuukausittain raportin, jossa olivat tiedot kaikista rak.os. ammattiryhmistä, heidän tunti-, urakka- ja keskipalkoistaan vertailtuna vielä muitten ammattiryhmien palkkoihin. Raportin teko oli työlästä, ja kun kaikki piti vielä näkyä yhdellä silmäyksellä samalta konekirjoitusliuskalta, sai siinä tehdä ihmeitä ennenkuin onnistui. Sitten näin unen: Ins. Westerholm tuli työhön ja suoraan minun luokseni pyytäen raporttia nähdäkseen. Hän katseli sitä hetken ja sanoi tahtovansa vielä yhdet lisätiedot paperille. Vastasin, ettei sarakkeita ollut enää mahdollisuus supistaa, muuten rivit menevät sekaisin. Hän tuumi hetken ja sanoi, että liimataan arkin sivuun pieni lisäliuska niin kaikki mahtuu.
   Kerroin uneni heti toisille työhön tultuani ja huokasin helpotuksesta, että onneksi se oli vain unta, sillä raportti oli suoraan sanoen pottumainen homma. Mutta kun ins. Westerholm tuli työhön tuli hän heti luokseni ja uni toteutui sanasta sanaan. Toiset sanoivat, että ellen olisi ehtinyt kertoa heille etukäteen unestani, he olisivat ajatelleet minun vain keksineen koko jutun."

Kalenterinpito alkaa tammikuussa -45 verkkaisesti. Loppiaislauantaina 6.1. "Väinö Suvivuo kävi." Sunnuntaina "Kirstin luona ja elokuvissa",  maanantaina 8.1. "Ensimmäistä päivää työssä rak.os. konttorissa". Sitten seuraa yli kahden viikon tauko ja lyhyt merkintä: "Kirje Antilta!" Reilu viikko eteenpäin torstaina "Elokuvissa", perjantaina "Antti soitti" ja lauantaina "Kirsti oli meillä illalla".

Helmikuun -45 alussa Eila alkaa päästä vauhtiin. Merkinnät pitenevät, saadaan tietää hiukan lisää.  Sunnuntaina 4.2. "Koko päivä kotona. Luin ja kudoin." Maanantaina "Op. Maire Korpinen soitti. Illalla katsomassa elok. ´He kuolivat saappaat jalassa`. kortti Nellyltä!" Nelly on Lahdessa asuva sisko, mutta kukas tämä Antti oikein on? Näyttää vakavalta, tiistaina "Kirje Antilta! Maire Korpisen luona illalla." Keskiviikkona "Liisa oli illalla meillä" - varmaan serkkutyttö Liisa Hakala. Torstaina Eila käy vuorostaan Hakalalla, perjantai-iltana Viljakaisella Elvin luona, jossa olivat Salme-sisko ja Liisakin. Nellyltä tulee taas kortti.

Lauantaina posti kulkee ja tuo jotain hienoa: "Paketti Antilta. Se sisälsi Kaarlo Sarkian Runot." Olisiko tämä sama Antti, joka kirjoitti Eilan vieraskirjaan Rukajärvellä Tienhaaran kanttiinissa heinäkuussa 1944. Sunnuntain Eila viettää kotona - ehkä runoja lueskellen - ja menee illalla äitinsä Impin kanssa elokuviin: "...katsomassa Suomisen Ollin rakastumista." Hauskaa, tallensin juuri yhden Suomisen Olli -elokuvan Kouvolan Sanomien Marko Ahosen varoittelusta huolimatta. Äiti ja mummo ovat siis katselleet näitä "harmittomia tyhjänpäiväisyyksiä, joita joku voi pitää suloisinakin". Heille tyyli on ollut ihan tavallista, minulle taas eksoottinen tuulahdus entisaikojen käytöstavoista ja ympäristöistä.

Maanantai-iltana Eila leipoo syntymäpäiviään varten. Tiistaina 13.2. hän täyttää 24 vuotta, vieraina Liisa, Kirsti, Elvi ja virolaiskaveri Endel. Endel Ruberg on sitkeä uskollinen ystävä, hän on ehkä tutustunut Eilaan palvellessaan vapaaehtoisena Suomen puolesta jatkosodassa virolaisista vapaaehtoisista muodostetussa JR 200:ssa. Rykmentti on palautettu kotiin syksyllä 1944. Heillä oli myös oma pienoislippu, erään vapaaehtoisen äidin ompelema. 1980-luvulla sotaveteraanien liitto sai siitä pienoisstandaarin, jonka olivat valmistaneet Kanadassa asuvat veteraanit, mm. Endel Ruberg. Äidin tallentama lehtileike kertoo, että juuri Endel toimitti lipun Suomen veteraanien liitolle.

Syntymäpäivänä tulee myös kirje kapteeni Arnkillilta ja valokuvia. Olisivatko samoja kuvia Rukajärven suunnalta, joita on blogini rintama-ajoista kertovissa lottajutuissa.

Perjantaina Eila käy töitten jälkeen pianotunnilla. Mitä, pianotunnilla, meidän äiti? Missä, kuka opettaa, miksi? Eihän Eilan kotona Mäyrämäellä ollut pianoakaan. Viikolla vietetään myös koti- ja saunailtoja. Sunnuntaina käydään Kirstin kanssa hiihtelemässä, ilta löhöillään kotona. Seuraavat merkinnät kertovat, että Kuusaalla on silloinkin ollut tarjolla vaikka mitä.

19.2. Maanantai. "Aulikki Rautavaaran konsertissa." Tänne on siis saatu kansainvälisestikin tunnettu laulajatar esiintymään - varmaan seurataloon, ellei sitten peräti yhtiön ammattikoulun juhlasaliin. Aulikki Rautawaara tunnettiin erityisesti Sibeliuksen laulujen ja Mozartin oopperaroolien esittäjänä, mutta hän lauloi myös kevyttä ohjelmistoa. Aulikki oli muuten Einojuhanin serkku.

Huvitukset jatkuvat, tiistaina Eila käy kaunoluisteluesityksessä. Tuohon aikaan Suomeen saatiin myös ulkomaisia kaunoluistelutaitureita esiintymään ulkojäillä. Eila ei paljasta, ketkä olivat Kuusankosken urheilukentän luistinradan tähdet tuona helmikuun iltana.

Kuusankosken urheilukenttä sulaan aikaan. Polin.
Sota-aikaiset ystävät pitävät yhteyttä. Eila saa kirjeen lottatovereilta Kekalta ja Lissulta ja rakkaalta Maija-Kyllikiltä ja vastaakin niihin. Mutta Antti ei tyydy kirjoittelemaan, hän soittaa - tästä kerrotaan huutomerkin kanssa. Antin on täytynyt soitella Eilalle töihin, koska Piirikkälän-Koivuniemen kotona ei ole puhelinta. Perjantaina Eila on illan "Kotona" mutta lauantaina Viljakaisen Elvillä ja sunnuntaina Kirstillä. Kylänluuta.

Loppuviikko muistuttaa nykykuusaalaisen meininkiä. Maanantaina Eila käy äidin kanssa elokuvissa katsomassa Robin Hoodin, tiistaina Kirstin kanssa ranskalaisen elokuvan Ensi kohtaus. Kommentti sen perässä kertoo, että teinitytöstä on tullut mielestään jo kovinkin aikuinen. "Oli ihana kuutamo, kun tulin kotiin, niin ihana, että vanhankin tuli ikävä ja teki mieli jäädä haaveilemaan." Ei mikään ihme, että kaksi vuotta rintamalla on muuttanutkin ihmistä. Iso ero vuoden -39 merkintöihin on sekin, että nyt merkinnät pojista, saattajista ja seurustelusta puuttuvat. Vain jossain muualla oleva Antti vaikuttaa jotekin tärkeältä.

Urheilukentän kuva Julius Polinin kirjasta Kymiyhtiön sivistyksellinen ja yhteiskunnallinen toiminta. 1932.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kouvolalaista nykymusiikkia

https://soundcloud.com/thiefinger https://soundcloud.com/qualityheadprofile