Entistä elämää Niementien liepeiltä

Miilutie 8

On hauska sukeltaa välillä tästä hästäkkien ja klikkailun virtuaaliepätodellisuudesta aikaan, jolloin asiat olivat ymmärrettäviä. Ruokaa kasvatettiin itse, pyykit pestiin käsi- ja hartiavoimin, huoneet lämmitettiin metsästä itse keräyillä puilla. Oli syy, oli seuraus, ja niiden välillä selkeä suhde. Jukka Airola on kuvannut Kuusankosken Pajamäkeä 70-80-luvuilla. Joukko saman alueen asukkaita kokoontui vuosia sitten muistelemaan entistä elämää ja kokosi tarinat lehtiseksi nimeltä Kappale Kuusankoskea: Kirjakaupanmäeltä Pajamäelle 1930-40-luvuilta.  Kuvat ja sanat kertovat menneestä elämästä omaan tahtiinsa, vaikka ne seuraavassa on liitetty rinnakkain kuin kuuluisivat yhteen. Samalla alueella kuitenkin liikutaan.

Kylämuistelmien kartta osoittaa, että alueen tiestö on muuttunut sitten 40-luvun. Keskeinen katu Lahtikatu on muuttunut ensin Niementieksi, ja sen nykynimi Liljequistintie kunnioittaa Kymiyhtiön arkkitehtia Bertel Liljequistiä, jonka kädenjälki näkyy ympäri Kuusankoskea. Kaivokatua ei enää ole, osa Aunelantietä on nimeltään Marskinpolku, Urpasentietä ei kartassa näy, mutta siitä selviää miten ennen kuljettiin Eerolaan päin nykyisen Urpasentien väylää.

Niementie 12

Kylämuistelmat:
"Miilumäki oli 1930-40 -luvuilla kaunista, kuivapohjaista männikköä, jossa polut risteilivät. Polut johtivat Tähteeseen, Kymijoen rantaan Väkkärään ja hyppyrimäen ohi Eerolantielle ja Onnelankummulle. Miilumäen rinne oli tiheästi asuttu. Pienet mökit, erikokoiset omakotitalot (jota sanaa ei tuolloin vielä käytetty) ja monen perheen asumat isot puutalot reunustivat sen jyrkkiä rinteitä.
Suuri osa rakennuksista lienee ollut yksityisten rakentamia, mutta paikkakunnan kaikkivaltias Kymi-yhtiö oli ostanut useimmat ja vuokrasi niitä tai huoneita niistä työntekijöilleen. Asukkaiden sosiaalinen status vaihteli alueella tehtaan mestarista viilarin kautta sekatyömieheen ja paperitehtaan naistyöläiseen, jonka asuntona oli usein vinttihuone. Mitä korkeampi status oli, sitä yksityisempi oli asuintalo ja pihapiiri. Ruotsinkielisiä ei asukkaissa yleensä ollut, sillä useimmat olivat kotoisin ympäristöstä maaseudulta; oli kyllä Savostakin asti muuttanut perhe. Poliisilaitos ja lastenseimi antoivat alueelle oman värinsä. Lahtikatu (nykyinen Niementie) johti Kaarteenlahteen lautatarhan ohi."

Niementie 10

Tämä partiolaisten kokoontumispaikka saattaa olla kartan talo 24, jossa ovat asuneet aikoinaan Leppäkankaat, Kuusiset (mm.  Kaisu, myöh. Vainonen), Korhoset, Frimanit ja Vallenit. Kaisu Kuusinen kertoo, että perheen isä oli saanut työpaikan Kymintehtaan valimosta, ja "kahden huoneen yhtiöläisasunto tuntui selvältä nousulta Rantakulman hellahuoneen jälkeen. Makuuhuone oli kyllä yläkerrassa, mutta se oli pönttöuunilämmityksineen sitä kodikkaampi. Ikkunan alla kasvoi vielä iso vaahtera, joka tarjosi keväisin vaalean vihreän kauneutensa ja syksyllä väriloistonsa ihailtavaksi. Alakerrassa oli eteisen ja kyökin lisäksi kaksi komeroa eli konttooria ja yläkerrassa oma vinttitila. Kodin sisustus oli vaatimaton: päästä vedettävä sänky ja piironki olivat pakolliset kuviot. Muuton aikoihin ostettiin Husqvarna-merkkinen ompelukone ja teräspeltikantinen tiskipöytä. Vesi kulki sisään ja ulos ilman muuta ämpärillä hartiavoimin. Ja vanha puulaatikko oli toki välttämätön."

"Yksi Lahtikadun varren asumisen muoto olivat isot, monen perheen asuttamat vuokratalot. Niitä oli ainakin ns. Puustisen (6 asuntoa), Ripatin (7 asuntoa) ja Janssonin (5 asuntoa) talot."
Joku muisteli, että Niementien varrella oli asuintaloissa aikoinaan myös lihakauppa ja pullakauppa.

Monen perheen pihapiirissä piti tietää rajansa. Kellareissa oli oma järjestyksensä. "Talon alla oli matala kellari, jossa oli kuljettava kumarassa. Sirkan hillot olivat ovesta vasemmalla, Lyylin oikealla ja Huldan perällä. Pihan reunalla oli pitkä talousrakennus, jossa joka perheellä oli oma liiteri, aitta ja puusee. Usein oli isoja puupinoja liiterin edessä, ja silloin saha sihisi ja kirves heilui. Naisetkin osasivat puunpilkkomisen. Varsinkin pula-aikana käytiin myös keräämässä risuja Miilumäeltä. Marjamatkat sinne ja Punavuorelle olivat paitsi hyödyllisiä myös hauskaa huvia. Jopa sika saattoi päästä mukaan metsäretkelle, ja sepäs vasta oli ahkera marjastaja."

Miilutie 8

"Pihaan kuului yhteinen nurmikkoalue ja joka perheelle oma pieni puutarhaläntti. Oli 1-3 omenapuuta, muutama marjapensas ja tietenkin kukkapenkki." Pihoja koristivat pioni, jääkielo, lupiini ja särkynytsydän. Siellä kasvatettiin myös tupakkaa, josta tehtiin sätkiä puhdetöinä."

Aunelantie, taustalla Urpasentie 8

"Vesipula oli tuttu koko mäellä. Leppäkankaan sireenin juurelle tien varteen sijoitettiin yhtiöltä saatu iso tammitynnyri, joka ensin talkoilla pestiin. Kun vesikuski saapui, tuli hakijoita myös naapuritaloista. Pahimpina aikoina vettä oli haettava Aronpellon pumppukaivolta asti."

Nuoripari Aili ja Hugo Leipola muutti Miilumäelle Kaivokadulle vuonna 1925. "Pumppukaivo oli tontin nurkalla, ja silti kuivina kesinä kärsittiin vesipulasta."
"Luostarisen pihassa oli iso puinen vesitiinu, johon Kymi-yhtiön hevosella tuotiin vettä, kun pumppukaivosta loppui. Monet mäen asukkaat hakivat ämpärillä vettä Pajamäen kautta Myllyhuokon pesutuvasta."
Ei ihme, että yksi teistä oli nimetty Kaivokaduksi, jos vedensaanti oli noin täpärällä ja kaivo tärkeä laitos.

Kaarteenlahden pyykkilaituri

"Omassa talossaan asuvilla Kurvisilla oli pihasauna, jossa myös naapurit kävivät. Lapsiperhe kylpi ensin, ja kerran Sirkka-vauva sai häkää. Julius Luostarisen konjakkipullosta löytyi apu tähän."

"Sauna oli välttämättömyys ja myös yksi viikon kohokohtia - eikä yhteissaunomista ujosteltu ollenkaan. Miehet ja naiset sentään kylpivät eri päivinä, miehet lauantaisin ja naiset lasten kanssa torstaisin ja perjantaisin. Yhtiön pyykkitupa oli samassa rakennuksessa, mutta kesällä pyykki pestiin Kaarteenlahdessa. Rannassa oli isot pyykkipadat, joissa valkopyykki keitettiin.  Sirkka oli hankkinut laiturille kaksi isoa pyykkisaavia, ja huuhtelu eli virutus kävi tientenkin itse joessa. Käsikärrit kuului emännän välttämättömään rekvisiittaan, ja Sirkalla oli oikein kumipyöräiset. Keittämisessä käytetty lipeäkivi oli kova myrkky, jolta varsinkin lapsia koetettiin varjella."

Joki oli Lahtikadun päässä, ja sinne lapset tietysti pyrkivät kesäsäillä. Turvallisuus oli sivuseikka, kun lapset uivat joessa. "Uimassa käytiin Kaarteenlahden takana ns. Hiekkarannassa, joka oli pieni hiekkapohjainen poukama. Matka oli aika pitkä pikkulasten kuljettavaksi jalan. Lampilan Pentillä oli sininen kilpapyörä, ja onnekas oli se joka sattui pääsemään kyytiin tarakkaan tai tangolle. Uimakoulua pidettiin uimalaitoksella, ja sielläkin käytiin isompina. Kun uusi silta oli rakenteilla 40-luvulla, uitiin myös sen lauta-arkkujen välissä. Sumasta irti päässeet tukit olivat tuttuja leikkivälineitä Kymen jokivarren lapsille."

Urpasentie 1b, purettu

Erkki Käkelä vietti lapsuutensa Kirjakaupanmäellä. "Hänen isänsä Anton hoiti postikonttoria ja äitinsä Heta huolehti puhelinkeskuksesta perheenemännän toimiensa ohella. Jopa hyvä ystävä, naapurin kauppiaanpoika, kuului yhtiöläisiin, sillä tehdas omisti kaupankin. Minkäänlaista syrjintää tai erottelua hän ei muista kokeneensa kavereiden taholta perhetaustansa vuoksi, vaikka muuten kansalaissodanjälkeiset luokkaerot olivatkin suuret. Yhdessä pelattiin krokettia, lyötiin kenaa ja pidettiin urheilukilpailuja milloin kenenkin pihalla. Lauantai-iltaisin olisi ollut mukava mennä poikaporukalla tehtaan saunaan, mutta sinne ei Erkki enää päässytkään. Erkistä tuntui kuin yhtiöläisillä olisi ollut paremmat olot kuin heillä, sillä tehdas järjesti paljon sosiaalisia etuja, kuten edullisen asunnon ja sähköt, ja tarjosi terveydenhoito- ja sairaalapalvelut. Nämä olivat muille todella kalliita. Esimerkiksi Erkin isän jouduttua kiireelliseen leikkaukseen tehtaan sairaalaan kustannukset tekivät ison loven perheen varoihin. Lähin kansakoulu sijaitsi tehtaan omistamassa rakennuksessa, mutta sinne Erkki sentään pääsi yhtäaikaa kavereiden kanssa, joskin vuotta nuorempana. Mitään erityistä hyötyä tai haittaa siitä, ettei kuulunutkaan tehtaalaisiin, Erkki ei muista kokeneensa lapsuus- ja nuoruusvuosinaan."

Launikarin perheen korttikokoelmasta löytyy tämä postikortti, jossa on teksti: "Ns. Kirjakaupanmäen puolivälistä lähtevä Niementie oikealle. Sen yläpuolella pitkän rakennuksen puolivälissä Kuu-postikonttori. Kortti kulkenut 17.1.1906."

Kotien lisäksi Niementiellä ja lähiympäristössä oli myös kauppoja. Niementien/Lahtikadun yläpäässä Tähtikadun risteyksessä oli "kaksikerroksinen valkea puutalo. Kadun puoleisessa ensimmäisessä kerroksessa sijaitsivat Salomaan leipomo ja Hopposen lihakauppa. Liikkeestä voi ostaa paitsi juuri leivottua leipää myös makeisia paperitötteröön kiedottuna, hinta noin 25 penniä. Silkkityynyt olivat kovia kiiltäväpintaisia paperittomia karamellejä, sisällä piparminttua ja suklaata. Tekijä Fazer, joka oli puristellut pienet neliskulmaiset pötkylät niistä aineista, jotka jäivät yli parempia laatuja tehdessä. Hopposen lihaliike oli täydellinen. Herra ja rouva palvelivat asiakkaita tiskin takaa punakoina ja hyvinvoivan näköisiä.  Liikkeestä sai ostaa makkaraa myös viipaleina, tosin käsityönä tehtynä. Konekanta oli siihen aikaan suppea. Lihoina oli siansivu, soppaliha, tavallinen liha, myös paisti ja jauheliha, joka tehtiin isolla käsimyllyllä. Tärkeitä liemiaineksia eli luita oli myös saatavilla."

Kaikki muistavat kirjakaupan talon, onhan se olemassa ja hienoksi kunnostettuna edelleen. Muistelmat kertovat: "Vinbergin kirjakauppa sijaitsi siinä rakennuksessa, johon myöhemmin tuli Melenin asusteliike ja Forsmanin sekatavarakauppa." Kirjakaupanmäki ansaitsee ihan oman juttunsa sitten joskus. Aunelantielläkin oli lihakauppa ja ainakin myöhemmin karamelliäkin myyvä liike, ehkä sekatavarakauppa. Siitä oli hyvä hakea evästä hiihtoretkelle Lappakoskelle. Aivan lähituntumassa oli myös Kymiyhtiön tehtaankauppa, siitä eteenpäin Heinonen&Laurikainen, Marskinkadun varrella apteekki - palveluita piisasi.

Aunelantie 19, purettu

Julkisiakin rakennuksia alueella oli. Yhtiön poliisilaitoksesta on blogissa oma juttunsa:
http://minkuusas.blogspot.fi/2017/03/kymiyhtiolla-oli-oma-poliisilaitos.html

Poliisilaitoksen vieressä oli lastenseimi. "Kymi-yhtiön rouvasyhdistyksen pitämä työssä olevien äitien lapsille." Vähän matkan päässä siitä oli omatoimileipomo. "Koskikadun kulmassa oli yhteinen pakari. Sen käyttö ei maksanut, mutta piti olla omat puut. Niitä sai ostaa halkoina yhtiöltä, kun osti tehtaan konttorista ns. halkolappuja. Pakarissa paistettiin limput, rieskat, pullat ja laatikkoruokia. Varsinkin joulun alla oli sutinaa, kun oli paistettava joulukinkutkin. Pakarissa oli vuorojen varausvihko, ja sopu tilaa antoi yhteispelillekin. Lapset tulivat hakemaan lämpimiä reikäleiviän "reikiäisiä" , ja naapurille voitiin antaa lämpimäisleipä."

Elämä kuulostaa turvalliselta ainakin vuosikymmenten jälkeen kerrottuna. Olihan sairauksia, joku tyttönen kuoli umpisuolen tulehdukseen, nuorimies sisällissodassa - tai kapinassa - piti tehdä rankkaa fyysistä työtä kotioloissakin, oli sota-aika ja pulavuodet. Silti asiat olivat kohdallaan: koti tuttujen ihmisten keskellä, jokaisella oma paikkansa, työtä ja palveluita yhtiöltä. Ei ihme, että menneisyys kangastelee mielissä kultaisena.

Valokuvat: Jukka Airola, yksi kuva Launikarin perheen korteista

Lähde: Kappale Kuusankoskea: Kirjakaupanmäeltä - Pajamäelle 1930-40 luvuilta. Erkki Käkelä /Heleena Pohjamo. Muistelijat: Eeva Puustinen, Sirkka Leppäkangas, Sinikka Koivuneva, Sirkka Leipola, Ulla Vuorela, Kaisu Vainonen. Matti Puustiselle kiitokset kylämuistelmien esittelemisestä ja lainaamisesta.