tiistai 13. helmikuuta 2018

Jaakko Taskinen näki verstaan kosteat päivänavaukset

Jaakko Taskinen on jättänyt kädenjälkensä ympäri Kuusankoskea. Hän on rakentanut taloja ja remontoitnut niitä niin paljon, että nuorena hankittua ammattitaitoa on tarvittu monessa kohtaa. Tältä mieheltä käy sekä rakentaminen että maalaaminen. Mutta työuransa Jaakko teki Kymiyhtiössä. Maalausverstaan ajoilta hän kertoo tavallisesti vaietusta käytännöstä, jonka mahdollisti yhtiön oma pirtutehdas.

Mutta ensin Jaakon elämäntarinaa 30-luvulta näihin päiviin. Jaakko sanoo muistavansa hyvin koko sodan, niin talvi- kuin jatkosodankin. Hän oli Mörkölinjalla asuva pikkupoika talvisodan aikaan ja oli lähellä saada osuman.
- Me oltiin silloin pommisuojassa vihollisen pommikonelaivuetta piilossa, maakellarihan se suoja oikeastaan oli. Venäläiskone pommitti naapuritaloa, ja ilmanpaine heitti minun ja kaverini hienon kaksikerroksisen lumilinnan hajalle. Talo taas oli niin täynnä osumia, että vaatteita ja retaleita riippui puiden oksilla.  Lumilinnan hävittäminen tuntui katkeralta pikkupojasta, joka oli suurella vaivalla rakentanut sen kaverinsa kanssa, Jammu muistelee. Hän muistaa myös, miten hyppäsi ojaan kun näki suuren pommikonelaivueen tulevan päälle.
- Olin ihan varma, että ne pommittaa minua, mutta niillä oli varmaan kohteena Korian silta.

Pommisuojassa oli Mörkölinjan ja lähialueen porukkaa yleensä paljon, niin että pikku hiljaa olo siellä kävi tukalaksi.
- Muistan kun ne pommitti Kymintehtaan asemaa. Väkeä oli pommisuoja täynnä, kynttilänvalossa istuttiin, lasipullot helisi pommien pudotessa. Mutta sitten happi alkoi maakellarista loppua, kynttilät hiipua, ja silloin piti mennä ulos. Maakellari olisi kestänyt sirpaleet, vaikkei ehkä pommeja. Haapasen Niilo oli poliisi ja tarkasti talot pommitusten jälkeen.

Silloin lapsena ympäristön rinteet tuntuivat korkeilta, nyt mäkiä ei enää huomaakaan.
- Laskettiin mielestämme hyvinkin isoa mäkeä ronkkelilla, omatekoisella rattikelkalla. Siinä oli edessä yksi jalas, jota käänneltiin. Se oli menevinään hirmusen kovaa.

Jaakko kävi Kymintehtaan Mäkikoulua, Sonckin suunnittelemaa kansakoulua. Rakennus oli jyrkänteen reunalla, ja pojat kiipeilivät joskus kaiteella ja rinteessä. Mutta ainakaan Jaakon aikana yhdellekään lapselle ei käynyt huonosti.
- Me ekaluokkalaiset kokoonnutaan nykyisin kerran vuodessa tapaamaan toisiamme Etappiin, ketkä ollaan vielä hengissä. Viimeksi meitä oli 24, vaikka meikäläinenkin on jo 83-vuotias.

Taskisen perhe ei ollut yhtiöläisiä kuten useimmat muut Mörkölinjalla. Jaakon isä oli räätälinä Rutasen liikkeessä. Mutta kaikki Taskisen yhdeksän lasta ovat olleet Kymiyhtiöllä töissä.
- Oli äitillä tekemistä, kun pula-aikana ruokki niin isoa perhettä. Joskus hän polki pyörällä hakemaan ruokaa Perheniemestä ja Artjärveltä, jossa oli tuttu talo. Tien varressa oli poliiseja ja elintarvikevalvojia vahtimassa, kun hamstrata ei olisi saanut. Mutta tutut poliisit laski äitin siitä läpi.

Taskisen äiti teki ompelu- ja kudontatöitä Seppälän liikkeeseen, joka toimi Kymintehtaan asemalla. Eetu Seppälä haki työt Taskisten kotoa. Perheisiin syntyi samaan aikaan vauvat, mutta Seppälän Elvin vauvalle ei riittänytkään äidinmaitoa. Taskisen äiti imetti sitten molemmat pienokaiset.
-  Kun Eetu Seppälä vietti isot syntymäpäivät, meidän äiti kutsuttiin kunniavieraaksi.

Jammun siskoista yksi oli tuttu lukuisille kuusankoskelaisille. Eila Saarinen oli nimittäin kunnanlääkäri Enomaan hoitaja-työpari.
- Moni ihmetteli, mistä Eila tiesi ruveta ottamaan potilaasta verikoetta tai röntgenkuvaa, vaikkei Enomaa ollut puhunut vielä mitään. Mutta heillä oli omat sanattomat merkkinsä siitä, mitä tehdään, velipoika kertoo.

Tehdassaleja lavastettiin vieraiden takia siistimmiksi

Taskinen kävi Kymiyhtiön ammattikoulun nelivuotisen puutyölinjan. Viimeisenä vuonna oltiin kolme päivää tehtaalla töissä ja loput päivät koulussa. Jaakko sai koulutuksen maalarin, puusepän ja kirvesmiehen ammattiin. Hän haki myös Kotkaan teknilliseen kouluun, mutta perhe pistikin hanttiin. Poikaa tarvittiin hankkimaan rahaa kotiin. Ei auttanut, vaikka teknillisen koulun rehtorikin soitti, että missä hakupaperi oikein on, kun Jammu oli vetänyt sen takaisin. Edessä oli työpaikka Kymiyhtiössä.
- Rakennusosaston päällikkö Esko Viherlaiho meinasi tehdä meistä asfalttityöntekijöitä, kun asfaltti oli tullut muotiin. Mutta jossain pykälässä luki, ettei alle 18-vuotiaita saanut panna niin vaarallisiin hommiin. Minun ensimmäinen työpaikkani oli rakennusosaston maalaamo.

Rakennusoastolla oli monta eri työntekijäryhmää. Varsinaisia rakennusmiehiä oli kolmessa paikassa, sellulla, Kuusaalla ja Kuusaansaarella. Joka osastolla oli kaikkia päteviä ammattimiehiä kirvesmiehistä muurareihin ja rappareihin. Asunto-osaston päämaja oli Pajamäessä.

Silta Kuusaansaaren ja Kyminpuolen välillä
Ennen Kymiyhtiö ei tarvinnut ostopalveluita rakentamisessa, kaikkeen löytyi tekijät yhtiöltä. Jaakko muistelee isoja kohteita, joita hänen aikanaan on rakennettu. Kymintehtaalle tehtiin päällystyslaitos, höyryosastolla ja sellussa rakennettiin uutta, koko Kuusaanniemi rakennettiin 60-luvulta alkaen.
- Kunnossapitoa oli paljon silloinkin kun ei tehty uutta. Ensimmäisessä paikassa, maalaamossa ja puuseppäverstaalla, henkilövahvuus oli noin 80 henkeä. Pelkästään rakennusosastolla oli noin 500 työntekijää - silloin Kuusaan tehtaissa oli töissä melkein 5000 henkeä, Taskinen sanoo.

Aamuisin rakennusmiehille pidettiin työnjako.
- Siinä meni ison porukan kanssa jonkun aikaa ennen kuin jakolistoista selvisi, minne kukin tänään menee. Vaikka että Kekkonen on tulossa kylään, menette maalaamaan sellun keittokattilat julkiselta puolelta, ei takapuolelta. Kerrankin saatiin samana aamuna tietää, että Kekkoin tulee. Minulla oli maalausruisku, ja sillä vedeltiin etupuolet siistiksi. Kekkoin oli kehunutkin, että näyttää olevan siistissä kunnossa kaikki.

Ajan mittaan Taskisen reviiri laajeni. Ensin hän siirtyi automaalaamoon puuseppäverstaan ja sähköverstaan väliin. Siellä maalattiin kaikki yhtiön autot.
- Meikäläinen oli ensimmäisenä sällinä sellaiselle kuuluisuudelle kun Markkasen Kali, joka oli monikertainen suomenmestari pesäpallossa. Autoja oli hirveästi, ja uudetkin autot piti maalata yhtiön väreihin. Ne oli vihreitä, yhtiön tunnukset tuli oviin. Sääli niitä oli maalata, mutta se kuului asiaan.

Päivä käyntiin pirturyypyin

Vähän aikaa Jammun pitää miettiä, voisiko yhden jutun automaalaamosta kertoa. Kannustan kovasti ja saan kuulla tarinan.
- Yksi miehistä maalasi autoa sellaisella oikeastaan myrkyllisellä pahanhajuisella maalilla, joka kuivui nopeasti. Se ei peittänyt paljon, sellaisia kerrostumia vaan, piti paklata ja hioa hyvin. Minulla oli aamuisin homma, jossa käytettiin puhdasta pirtua, 96-prosenttista etyylialkoholia. Sitä sai hakea päälaborasta. Sillä piti pyyhkiä koko auto rasvaisista sormenjäljistä, että maali tarttuisi, Taskinen kertoo.
Kymiyhtiön auto. Kuva Pekka Maunon kokoelmista
Todellisuudessa pirtu ei tahtonut riittää, koska sitä käytettiin muuhun tarkoitukseen. Sällin piti ensimmäiseksi aamulla kaataa pirtu laboran mittalasiin. Sitten hän lisäsi joko lämmintä tai kylmää vettä sen mukaan mikä maalarille maistui. Jammu itse ei alkoholia töissä nauttinut.
- Siihen aikaan ryypättiin maalaamossa paljon, minä en ottanut. Viereiseltä sähköverstaalta tuli joka aamu pomot mukaan ottamaan ryypyt. Päivä alkoi hyvin, se oli tavallaan julkinen salaisuus.

Yhtenä aamuna vuorineuvos Ekholmin auto tuli maalaukseen, hieno dollarihymy.
- Minä menin tekemään lähtökuppia mittalasiin, mutta pirtu loppui. Työkaveri käski hakea laborasta  lisää. Minä läksin kolmen litran maitokannun kanssa hakemaan. Oli sovittu, että me saadaan sieltä pirtua ilman erillistä lappua. Mutta sinä aamuna varastomies sanoikin, että päällikkö oli kieltänyt antamasta ilman lappua. Korvikkeeksi hän antaakin metyylialkoholia, sitä myrkyllistä. Selosti minulle kaikki kemian kaavatkin siitä, kuinka samanlainen vaikutus sillä on kuin pirtulla - maaliin.

Metyylialkoholi on tappavaa jo muutaman senttilitran juomisella. Vähempikin määrä voi sokeuttaa ihmisen. Yhtiöllä sattui sen kanssa muutama tapaturma, joku kuolikin sen juomiseen. Mutta yhtiöläiset osasivat jalostaa metyylialkoholin juotavaksi. Maalaamossa aineen vaarat tunnettiin.
- Kun palasin metyylialkoholin kanssa, pomoni tiuskaisi: mitä! Sieppasi kannun ja paineltiin päälaboratorioon suoraan johtajan puheille. Tivasi, että mitäs te meinaatte kun laitatte meille tenttua, se ei käy meidän tarkoituksiin. Pomoni tempaisi taskustaan lapun ja sanoi, että minulla on juuri vuorineuvos Ekholmin auto maalattavana, ja jos se epäonnistuu niin laittakaa nimi tuohon, että se on teidän vastuulla. Eihän labran mies pannut nimeään alle mutta antoi meille kannullisen pirtua silloin ja jatkossakin.

Kaksikko palasi maalaamolle pirtu mukanaan, Jammu teki miehille toiset kupit. Ekhomin autoa maalattiin ruiskulla, ja sen ikkunat oli peitetty, ettei niihin menisi maalia. Sitten työkaveria alkoi väsyttää, ja hän meni vuorineuvoksen autoon nukkumaan.
- Ekholm tulikin katsomaan, missä vaiheessa maalaus on. Auton sisältä kuului kova kuorsaus. Minä otin hiekkapaperia ja aloin hangata kovaäänisesti ja heiluttelin autoa, että kaveri heräisi. En tiedä, huomasiko Ekholm vai ajatteliko, että onpa ahkera poika. Nukkuja ei kärynnyt, Jammu naureskelee.

Alkoholin käyttö oli yleistä tehtaalla 50-luvulla, Jaakko Taskinen kertoo ja kyselee huolestuneena, tuleeko liikaa viinajuttuja nyt. Vakuutan uskovani, että on siellä töitäkin tehty.
-  Joka osastolla otettiin, se oli yleistä. Tuossa oli kupariverstas ja alhaalla paja. Pajamiehet oli näppäriä, ne keitti metyylin pois. Metyylin kiehumapiste on tollain 64 astetta. Ahjon vieressä pajamiehet lämmitti ainetta niin, että metyyli haihtui kokonaan pois. Sen jälkeen sitä pystyi taas ottamaan ihan reilusti. Se oli vähän kuin satavitoshommaa, luontaisetu, ei siihen puututtu, Jaakko analysoi.

Kuparipajassa oli töissä pienikokoinen mies, joka kesti viinaa mahdottoman hyvin. Hänestä tuli oikea legenda. "Viinaa saisi olla sammio ennen kuin sammuu Tammio", runoiltiin.

Metyylialkoholin kuljetusta ja säilytystä valvottiin tarkasti. Venttiilit oli sinetöity, jottei ainetta voisi lorauttaa itselle. Pirtutehtaan miehet eivät jääneet neuvottomiksi. Kun metyylivaunu lähti Rajamäelle, he laittoivat vaunun sisään kattoon ämpärit roikkumaan.
- Vaunu tarkastettiin tyhjänä ja vasta sitten täytettiin. Rajamäellä vaunu tyhjennettiin ja tarkastettiin, että se varmasti oli tyhjä. Kukaan ei huomannut ämpäreitä, jotka oli jääneet kattoon täynnä viinaa. Pirtutehtaan miehet noutivat sitten ämpäreihin jääneet saaliinsa talteen. Ja taas oli mitä jalostaa, Taskinen kertoo.

Jammu muistuttaa, että siihen aikaan Kuusaalla ei ollut viinakauppaa, joten kun jano yllätti, piti lähteä Kouvolaan. Joka tilipäivänä tehtaan edessä odotti rivi takseja, joilla porukka lähti käymään Kouvolassa.
- Tilipussien jaossa oli monilapsisten perheiden eukkojakin odottamassa. He nappasi pussin itselleen, että kotiinkin jää rahaa. Siellä oli usein myös autovuokraamo Sinisalon omistaja. Nuoret yhtiöläismiehet vuokrasi usein häneltä autoja muttei maksaneetkaan. Sinisalo tuli tilipäivänä hakemaan velat pois.

Uralla eteenpäin

Jammu muistelee kuljetusosaston aikoja, päällikkö Hixeniä ja pomoaan Viktor Lintusta.
- Oltiin aika reippaita poikia vaikka itse sanonkin. Mutta osattiin huiliakin. Kerran Lintunen tuli siihen, kun vedettiin lonkkaa, ja alkoi kommentoimaan laiskottelua. Minä puolustin meitä, että katos kun tässä ympärillä on kaikki maalattua, me ollaan vissiin ne istuviltaan maalattu. Vikkahan melkein pyysi anteeksi sitten.

Vähitellen Taskisen hommat laajentuivat, hänestä tuli maalaamon pomo.
- Viherlaihohan pisti minut hoitamaan muitakin kuin maalaustöitä, nimittäin rakennushommia ja puusepän hommia. Puuseppäverstaalla oli paljon väkeä, koska kaikki tehtiin itse: ovet, ikkunat, kaapit asuntoihin ja konttoreihin. Hoitelin sitten jossain vaiheessa sekä maalaamon että puuseppäverstaan hommia.

Osastoilla järjestys oli sellainen, että ylinnä oli päällikkö, hänen alaisenaan insinöörit, sitten  pomotaso. Pomoissa oli ylimestarit ja vanhemmat mestarit.
- Minulle annettiin usein mestarien tehtäviä, sain tehdä paljon arvokkaampiakin hommia kuin kouluja käyneet pomot. Minut nimitettiin B-palkkaluokan pomoksi, jolla on alaisiakin. Pääsin etenemään töissä vaikken kouluja saanutkaan käydä.

Teitittely oli tehtaalaisten kesken vakiokäytäntö, jos toinen oli hierarkiassa ylempänä. Taskiselle kuitenkin konttoripäällikkö Torsten Oljemark ehdotti sinunkauppoja, kun Jammu sai korjattua nopeasti hänen autonsa, joka oli korjaamolta haettaessa hyytynyt Mustanvuoren mäkeen.
- Konttorilla käydessä kaikki katsoi pitkään, kun Torsten huuteli että no hei, mitä sulle kuuluu?

Tarkka luokkajako alkoi lieventyä pikku hiljaa. Ensimmäisiä tuttavallisesti käyttäytyviä oli Raino Westerholm.
- Heidän perhehän kävi meillä laulamassa joulun aikaan, kun olivat hengellinen perhe.

Nuoruusvuosien urheilu pitää vieläkin vauhdissa

Jaakon työuran aikana yhtiön oma osuus rakennus- ja kunnostustöissä alkoi vähetä, ja firma ryhtyi ostamaan palveluita ulkoa. Oma henkilökunta pieneni luonnollisen poistuman kautta, ihmisiä ei ulkoistusten takia irtisanottu. Vuonna -93 Taskinen jäi vapaaehtoisesti putkeen ja sitä kautta eläkkeelle. Taskisen lähtiessä hänen tilalleen kuitenkin palkattiin työntekijä - sen verran ison aukon Jammu jätti työmaalle. Tavoitteenahan yhtiöllä oli ikäluokka kerrallaan irtisanomisessa väen vähentäminen, mutta tässä kohtaa sitä ei tapahtunut.

Vapaa-ajallaan Jammu on käyttänyt ammattitaitoaan talojen rakentamiseen. Niitä on tehty muillekin kuin itselle ja kahden lapsen perheelle. Kesämökillä menee kolmannes vuodesta, varsinkin kun Taskiset viljelevät siellä vaikka mitä kasviksia. Jammu on vääntänyt kannot maasta viljelypalstoilta hartiavoimin.
- Tutut suosittelee että ottakaa nyt kanojakin. Ei nyt kuitenkaan niitä oteta. Eikä lehmiä.

Hyvää jatkoa maan kääntäminen on kuitenkin nuoruuden urheiluharrastuksille. Niiden lista on pitkä: pesäpallo, koripallo, lentopallo, jalkapallo ja suunnitus - Jukolan viestiä myöten.
- Kuusankosken Urheiluseura oli Miehikkälän Jukolan viestissä 48:s. Meikäläin oli siinä joukkueessa. Pesäpalloa pelasin Vedossa lukkarina. Lehti kirjoitti että nopea ja voimakaslyöntinen.

Eilan vaiheita 26. Tampereella käynti ja kiihkeää kirjeenvaihtoa

Tuore aviopari Helsingissä suurkisoissa 1947. Huom. yo-lakki  Lokakuussa 1946 konttoristi Eila Piirikkälä on taas hyvässä vauhdissa. Mäy...