keskiviikko 7. helmikuuta 2018

Nikkari piti pelastaa kaksi kertaa

 
Nikkarin kentällä käy vilske. Talvisena aamuna siellä on kaksi ryhmää viereisistä päiväkodeista. Svenska Lekskolan ja Ekholmintien päiväkoti ovat tuoneet lapsia luistelemaan ja leikkimään kentälle ja lähimaastoon. Jääkiekkomaalit ovat valmiina lätkänpelaajia varten. Kesällä kentällä pelataan jalkapalloa ja pesäpalloa, kokoontuu siellä joskus mölkky- ja petankkiporukoitakin. Nämä kaikki saisivat etsiä muita pelipaikkoja, elleivät Pajamäen asukkaat olisi pelastaneet kenttäänsä ensimmäisen kerran 25 vuotta sitten.

Iso kansakoulu. Kuva: Arto Sulanen
"Kenttäänsä" on tietysti aika paljon sanottu. Alue oli Kymiyhtiön omaisuutta. Siihen oli muodostunut tyhjä laani peruskoulun saavuttua Kuusankoskelle 70-luvun puolivälissä. Paikalla ollut kansalaiskoulu oli nimittäin purettu, kun kaikki 1-9-luokkalaiset kävivät nyt koulua Naukiossa. Aikaisemminhan rakennus oli toiminut kansakouluna ja tarjonnut myöhemmin luokkatiloja oppikoulun isompien luokillekin. Tyhjä tasainen alue oli kunnostamattomanakin mainio areena kaikenlaiselle urheilulle.


Nikkarikerho tai -verstas, entinen koulu.


Nimensä kenttä sai nikkariverstaasta. Kymiyhtiön vapaa-ajan askartelutilat olivat vanhassa koulussa, jossa oli aikoinaan 50-luvulle asti oppikoulun pienimpien luokat. Siihen aikaan rakennusta kutsuttiin Pippiläksi. Alun perin koulun rakennutti Iitin kunta vuonna 1902, ja sitä kutsuttiin Walkaman kouluksi johtajaopettajansa Wäinö Walleniuksen, myöhemmin Walkaman, mukaan.

Pajamäkeen oli alettu rakentaa 70-luvun lopulla uusia omakotitaloja, ja mäki vilisi lapsia.  Porukka osallistui muuhunkin kuin pelaamiseen. Pojat saivat kaupungilta jääkiekko- ja jalkapallomaalit mutta ilman kunnon verkkoja. Niinpä jalkapallomaalien verkoissa riitti paikkailemista. Jääkiekkomaaleille taas joku isä oli saanut yhtiöltä viiraa, ja jossain vaiheessa pojat ostivat taskurahoillaan niihin tukevaa metalliverkkoa. Nyt ei mennyt aikaa kiistelyyn siitä, oliko se maali vai ei. Suurimman työn teki kuitenkin korttelipoliisimme Hokkasen Hanski, joka pakkaspäivinä jäädytti kenttää. Oli se näky pimeässä töihin polkiessa ennen kahdeksaa aamulla, kun yksi suihkuttaa vettä kentän laidalla olevasta kaivosta jäätävässä säässä toisten perheiden lasten iloksi.

Välillä käyttäjätkin jäädyttivät luistinrataa.
Melkein pari vuosikymmentä lapset ehtivät touhuta Nikkarin kentällä. Vuonna 1993 kuultiin hälyttävä uutinen: kaupunki aikoi ohjata uudella kaavalla Sairaalanmäen suunnalta tulevan liikenteen Niementielle Marskinkadun sijaan. Se veisi rauhan idylliseltä pihakadulta ja tekisi pääsyn Pajamäestä Nikkarin kentälle vaarallisen - tietähän käyttäisivät ambulanssitkin. Tyrmistyksestä toimintaan: soittoja kadunrakennuspäällikölle, perusteluiden tivaamista, alueen tilanteen selittämistä, naapurusten kanssa keskustelua. Lopulta laadimme adressin ja pieni ryhmä kiersi kaikki talot Pajamäestä Melkunmäkeen keräten nimiä hankkeen torppaamiseksi.


Taustalla oli suunnitelma Pessankosken sillan rakentamisesta autoliikenteen käyttöön. Se toisi kuulemma sellaisen autovirran Voikkaan suunnalta Kuusaalle Eerolantien kautta, että myös Tähtikadun liikenne ja liittymät pitäisi miettiä uudelleen. Emme käsittäneet, miksi juuri pihakadun omainen Niementie piti uhrata, kun vieressä kulkivat julkisemmat ja isommat väylät Marskinkatu ja Lauttakatu. Adressin valmistuttua järjestimme asukastilaisuuden Nikkarin kentälle, ja kutsuimme sinne kaavoittajan edustajat.

Virkamiehet saapuivat paikalle, ja syntyi vaikutelma, ettei heistä kukaan ollut jalkautunut Pajamäkeen ja Nikkarille tätä ennen - sen verran uteliaasti he katselivat ympärilleen, että mitä on tullut suunniteltua. Kartallahan kaikki saattaa näyttää oikein näppärältä. Maastossa toteutus voi pilata monien ihmisten elämää.

Kaavoittajalle tehtiin selväksi, että Niementien pitää pysyä rauhallisena katuna.
Kaavaehdotusta muutettiin, liikenne Sairaalanmäen suuntaan siirtyi Lauttakadulle ja myös Marskinkatu rauhoittui. Niementie säilyi entisellään, ja pelit Nikkarilla jatkuivat. Pienetkin lapset uskalsi laskea kotoa kentälle keskenään, kun ei ollut vaaraa vilkasliikenteisen  tien ylittämisestä.

Asukastempauksemme ja vaatimuksemme pääsivät oikein lehtiin. Tässä juttu Kuusaan Seudusta 2.6.1993.

Kuusankosken kaupungin liikuntatoimessa oli hyviä tyyppejä: heiltä sai kentän kuunnostukseen ja luistinradan jäädyttämiseen apua aina tarvittaessa. Tauno Hellsten tiesi, miten tärkeää on ylläpitää urheilupaikkoja pitkin kylää.

Meni pari kolme vuotta, ja saimme uusia keljuja uutisia. Nyt oli vaarassa itse Nikkarin kenttä. Yhtiö halusi eroon paitsi nikkariverstaan rakennuksesta myös sen ympäristön maista. Kaupunki kaavoitti alueen omakotitonteiksi, myös Nikkarin kentän. Tarvittiin uusia tempauksia. Yhtiön lakimies ymmärsi kentän merkityksen mutta sanoi, että kaupunki haluaa kaavoittaa senkin talotonteiksi. Kaupunginarkkitehti puolestaan ymmärsi myös kentän merkityksen mutta sanoi, että Kymiyhtiö halusi kaavoittaa sen tonteiksi. Pajamäkeläiset turvautuivat järeään aseeseen, Jukka Nybergiin. Tämä oli tottunut neuvottelemaan kovempienkin osapuolten kanssa palkoista ja työoloista. Niinpä hän kutsui yhtiön ja kaupungin herrat saman pöydän ääreen, kaavan rajat piirrettiin uudestaan, ja nyt Nikkarin kenttä olikin jäänyt urheilukäyttöön!


Tunteen nostatukseksi tarvittiin tietenkin myös tempauksia. Pojat haastoivat isät jalkapallo-otteluun. Piti olla leikkimielinen ottelu. No ei ollut. Isät voittivat. Meillä naisilla ja pelaamiseen liian pienillä lapsilla oli kyllä ihan leikkisää kentän laidalla.




Nykyisin Nikkarin kenttää hoidetaan hienosti. Kouvolan kaupungin työntekijät lanaavat sitä sulaan aikaan ja jäädyttävät silloin, kun lopultakin saamme pakkaskelejä talvella. Erään isän vaatimat lamput valaisevat kentän/luistinradan iltapimeälläkin. Kentän laidalle on rakennettu verkkoaita, joten kiekot eivät pääse särkemään asuintaloksi muutetun yhtiön entisen tiedotusosaston ikkunoita.

Pajamäkeläisiä Nikkarin vaiheet ovat opettaneet pitämään puoliaan: asiat voidaan muuttaa, jos ne ovat menossa hulluun suuntaan. Virkamiehiin ja luottamushenkilöihin kannattaa pitää yhteyttä, he yrittävät tehdä hyvää eivätkä huonoa kouvolalaisten ympäristölle. Nikkarin ja Niementien kanssa touhutessa olemme tietysti juurtuneet entistä paremmin omaan ihanaan kulmakuntaamme. Nykyiset pajamäkeläiset vanhemmat ovat ottaneet kentän hoitaakseen uudella tarmolla. He kunnostavat sitä kesäaikaan, ja lumisateen jälkeen kenttä puhdistuu vapaaehtoisvoimin. Kun ennen viisi poikaa urakoi lumikolilla tunnin, he saivat jäätä näkyviin sen verran, että pääsivät vetelemään kiekkoa maaliin. Nyt yksi asukas ajelee mönkijällä ja saa samassa ajassa koko kentän peli- ja luistelukuntoon. Koko mäki kiittää, ja paljon isompikin joukko.



Niementie on kokenut samaan aikaan muutoksia, ja hyvään suuntaan. Sen varrella olevat talot on remontoitu kauniiksi ja toimiviksi - yhden ihmisen ansiosta. Tämä Seppälä on ostanut kiinteistöjä ja kunnostanut ne arvonsa mukaisiksi asuintaloiksi. Samalla maisema on kaunistunut entisestään. Kadun nimi on muutettu Liljequistintieksi Kymiyhtiön luottoarkkitehdin Bertel Liljequistin kunniaksi. Alla kuvia neljännesvuosisadan takaa ja nykypäivästä.

Tämän olimme vaarassa menettää

Kuvia Niementieltä v. 1993







Ja tämänkin melkein menetimme

Kuvia Nikkarin kentältä 2017-18







1993


Nämä entiset nuoret oppivat pitämään huolta omista pelipaikoistaan ja ettei kaiken urheilun tarvitse olla vanhempien ohjaamaa tai seuran riveissä harrastamista. Voi soittaa kaverille, että mennäänkö, ja pian on peli käynnissä. Siellä sitten äidit ja isät voivat yrittää kentän laidalla huudella, että ettekö te meinaa koskaan lopettaa, kun olisi ruoka-aikakin. Joskus pelit piti aloittaakin vasta melkein puolilta öin, kun aikaisemmin oli liian kuuma tai liikaa ötäköitä ilmassa.

  Maaliskuussa Kyyti-kirjastojen lukuhaaste tarjoaa kirjoja, joissa on kirjeitä. https://kyyti.finna.fi/themes/custom/files/lukuhaasteen_min...