tiistai 17. huhtikuuta 2018

Anna-Liisa Vanhalakka, pilkanmaalaisten luottosisar

Anna-Liisa Vanhalakka tietää lukemattomien kuusankoskelaisperheiden ilot ja surut mutta osaa vaieta niistä. Ne ovat tulleet tutuiksi, kun hän on hoitanut asukkaita vauvaikäisistä vanhuksiksi terveydenhoitajan urallaan. Kaikkein läheisimpiä ovat pilkanmaalaiset, sillä Pilkanmaan neuvolassa on vuorollaan vieraillut koko kylä saamassa apua vaivoihinsa.

Pientä Hietalan Anna-Liisaa hoitivat Voikkaalla mummo ja vaari, kun yksihuoltajaksi jäänyt äiti pääsi töihin ensin siivoojaksi Voikkaan seurataloon ja sitten tehtaansairaalaan Tallinmonttuun. Kun Anna-Liisa meni oppikouluun, tehtaanlääkäri hommasi tyttärelle ja äidille kodin sairaalan naapurista. Niin Anna-Liisasta tuli "sairaalan tyttö". Koulupäivien jälkeen hän kävi syömässä sairaalan alakerrassa.
- Minulla oli hyvät oltavat sota-aikanakin. Eerolan kartanosta tuli kaikki ruokatavara sairaalaan, ja Elna keittäjänä teki siitä hyvää ruokaa, Anna-Liisa kertoo kaikesta kokemastaan tyytyväisenä.

Tehtaansairaala. Kuva: Jukka Airola


Keskikoulun jälkeen Anna-Liisa meni vuodeksi ammattikouluun.
 - Täällä ei ollut talouskoulua, ja halusin tyttökaverini kanssa talousoppiin. Yhtiön ammattikoulussa oppi kyllä kanat kynimään ja elukat avaamaan, kun tehtiin ulkopuolisten asiakkaiden tilauksia.

Anna-Liisan koti Tallinmontussa



Ammattikouluvuoden jälkeen Anna-Liisa pääsi yhtiön palkkakeskukseen töihin. Siellä oppi tarkaksi rahojen kanssa. Kahden ja puolen vuoden päästä hän pääsi sairaanhoitajakouluun Helsinkiin Tukholmankadulle.
- Opiskelijat jaettiin porukoihin. Me kuuluttiin Vaasan sairaanhoitajatarkouluun, joka toimi myös Seinäjoella. Osa lähti Kuopioon, ja loput jäi Helsinkiin. Me käytiin Seinäjoella harjoittelussa, mm. yksi kuukausi Joulumerkki-hoitokodissa. Se oli ihana paikka, tubi-äitien terveet lapset oli siellä hoidettavina. Tietysti oltiin myös Seinäjoen ympäristössä ja osastoilla töissä. Se oli kauhian kivaa aikaa, polkupyörillä paineltiin paikasta toiseen. Porukka oli niin yhteisöllistä!

Anna-Liisa Hietala erikoistui kirurgiseen sairaanhoitoon. Hän oli ajatellut lähteä kätilökurssille. Sitten opinnoissa  tuli jakso synnytyslaitoksella.
- Ensimmäinen synnytys oli kaksossynnytys, äiti synnytti terveen pulskan pojan ja kuolleen tytön. Opettaja nosti kuolleen tytön syliini ja sanoi että vie tämä liiteriin. Ajattelin, että voi hyvänen aika, jos joka kerta pitää noin kovasti hermostua jo kun peli alkaa, siis itse synnytys. Minä peruin kätilökurssin ja päätin mennä kirurgiaan erikoistumaan.

Kahden ja puolen vuoden opintojen jälkeen edessä oli työpaikan valinta. Ystävätär houkutteli Anna-Liisan Joensuuhun sairaalan poliklinikalle.
- Sairaala oli valtavan suuri. Yövuoroissa poliklinikan yöhoitaja avasi ulko-oven - tuli sieltä kuka hyvänsä. Kerran sisään livahti mies, joka ehti pullottamaan itselleen pirtua sairaalan kärrystä. Ennen minun aikaa siellä oli muulloinkin käynyt omatoimisia pirtun pullottajia. Siellä joskus pelotti. Mutta ei luvattomat kävijät meitä hoitajia vainonneet vaan sairaalan aineita.

Joensuussa Anna-Liisa viipyi vuoden. Samaan aikaan Joensuussa opiskeli hänen tuleva miehensä Raimo, kouluaikainen luokkakaveri. Joensuun vuoden jälkeen Anna-Liisa meni Helsinkiin terveyssisarkoulutukseen. Valmistujaispäivänä toukokuussa -57 Raimon uskonnonopettaja vihki nuorenparin avioliittoon.
- Me ei enää muisteta, mikä se täsmällinen päivä oli. Sormukset oli siihen aikaan niin kapeat, että kaiverruksesta ei näe lukea päivämäärää, Anna-Liisa Vanhalakka nauraa. - Mutta mitäs sillä on väliä, ollaan yli 60 vuotta oltu naimisissa.

Nuori terveydenhoitaja sai ensimmäisen paikkansa Kuusankosken Pilkanmaasta. Mutta Raimo sen sijaan sai opettajan paikan Kesälahdelta itärajalta, ja Anna-Liisa ilmoitti ettei tulekaan Kuusaalle. Pariskunta lähti katsomaan Kesälahden oloja.
- Illalla nukkumaan käydessä ruvettiin kuuntelemaan, mikä kopisee. Torakoita! Edellinen opettaja oli vielä paikalla ja varoitteli meitä tulemasta Kesälahdelle, sieltä olisi pitänyt lähettää lapset Parikkalaan kouluun kansakoulun jälkeen. Kysyin Kuusankoskelta, pääsisinkö sittenkin Pilkanmaahan. Se onnistui, ja Raimokin pääsi apukoulun opettajaksi Pilkan koululle. Sieltä hän siirtyi Keskustan koululle ja oli siellä kai 15 vuotta. Sitten hän muutti Pilkanmaahan opettajaksi.

Aluksi Vanhalakat asuivat terveyssisaren asunnossa. Sitten päästiin oman katon alle.
- Meitil oli koulun vastapäätä toisella puolella tietä omakotitalo ja kaksi lasta.

Viisikymmenluvulla terveyssisarilla ei ollut määriteltyä työaikaa. Se tuli vasta vuoden -72 kansanterveyslain myötä, työpäivä oli kahdeksasta neljään.
- Sitten ei saanutkaan lähteä illalla tai yöllä muuten kuin johtavan hoitajan luvalla. Mutta kun oltiin muutettu terveyssisaren asunnosta omaan kotiin, tuli vähemmän yöhälytyksiä, ihmiset jaksoi varttua paremmin aamuun.

Anna-Liisa Vanhalakan työmaata olivat lastenneuvola, Pilkanmaan koulu ja Tähteen koulu.
- Ja lisäksi kaikki vaarit ja mummot ja sairaat. Silloin annettiin paljon antibiootteja pistoksina. Minäkin kävin monta kertaa kodeissa oma vauva vaunuissa mukana antamassa piikin pyllyyn potilaille. Sitä annettiin varmaan turhan takiakin, jopa lenssuun. Verikokeita otettiin paljon. Me haettiin ihmisten verikokeet heiltä kotoa - aamulla seitsemältä lähdettiin ottamaan niitä. Onneksi minulla oli auto ja kortti.

Kahden pienen lapsen kanssa äidin ei aina ollut helppo päästä potilaskäynneille, jos isällä sattui olemaan kokouksia. Mutta pelastukseksi löytyi samalla kylällä asuva Salli Laalo, joka auttoi lastenhoidossa 12 vuotta. Anna-Liisa kehuu kotiapulaista kerrassaan hyväksi ihmiseksi. Ja miten helppoa vanhempien oli aamulla lähteä töihin, kun joku jäi katsomaan lapsia kotiin tai lähettämään heitä kouluun.

Pilkanmaassa koettiin 70-luvulla dramaattisia hetkiä, kun eräälle tilalle iski lavantauti. Osa koululaisista joutui eristyksiin sairaalaan juotuaan tilalta toimitettua maitoa.
- Oli iso ruljanssi, kun koulun yli sadalta oppilaalta otettiin kaikilta kakkanäytteet useampaan kertaan. Lääkintöhallituksesta tuli tarkastaja, jonka kanssa kuljin ottamassa haukkuja vastaan. Minun olisi kuulemma pitänyt huolehtia, ettei tauti levinnyt. Miten sen olisi voinut estää? Mutta vaikea asia se oli tilallekin, joka sai elannon maidosta.

Terveyssisar seurasi koko kylän vointia ja tilanteita. Syntyneistä pidettiin kirjaa kuten monesta muustakin asiasta.
- Syntyneiden määrä pysyi aika vakiona niin kauan kun keskustassa ei ollut vielä uusia taloja. Mutta kun väljempiä asuntoja alkoi tulla kerrostaloihin, niin monilapsiset perheet muutti pienistä Pilkanmaan asunnoista niihin, mm. Rekolaan. Sitä ennen lapsia syntyi viitisenkymmentä vuodessa. Mutta kun äitiysneuvolassa alettiin antaa ehkäisyneuvontaa ja pillereitä oli tarjolla, toistakymmentä lasta jäi syntymättä, Anna-Liisa kertoo.

Terveyssisar viemärinä ja tuomarina

Pilkanmaan neuvolassa ei alkuaikoina ollut vesijohtoa, ei edes kaivoa. Kellarinrapun vieressä olevaan suureen puutynnyriin tuotiin säiliöautolla vettä. Pihan perällä mäellä oli ulkohuussi.
- Ihmisille tehtiin paljon röntgentutkimuksia, ja silloin peräpää piti tyhjentää tarkkaan. Se tehtiin Pilkanmaan vastaanotolla ennen kuin potilas meni seuraavana aamuna mäelle aluesairaalaan röntgeniin. Suoli pantiin täyteen vettä, mutta harva silloin jaksoi juosta mäelle huussiin. Minä olin se viemäri ja tuomari, kannoin ulosteen astiassa ulkohuussiin. Kaiken tavaran kanssa on täytynyt tutuksi tulla, Anna-Liisa nauraa ja kertoo, että aikanaan taloon saatiin vesijohto ja viemärikin.

Pilkanmaan neuvola. Kuva Irma Pajulan kokoelmista
Vauvat siirtyivät Vanhalakan asiakkaiksi kaksiviikkoisina. Hän kävi ensin katsomassa lasta kotona, ja sitten alkoivat säännölliset neuvolakäynnit. Anna-Liisa kertoo, että rokottamisessa ehti tapahtua muutos parempaan hänen työvuosinaan.
- Alkuun vanhemmat pelkäsi lasten rokottamista kauheasti, ja tietysti lapset huusi. Vuosien mittaan pelot vähenivät ja lasten huuto saman tien. Pilkanmaahan tuli yhdessä vaiheessa kauhia rokotussuma, kun yksi äiti sairastui polioon. Siihen aikaan ei ollut kertakäyttöneuloja, minä pesin kaikki käytön jälkeen ja steriloin neulat tarkoitukseen valmistetussa kaapissa. Välillä piti sanoa, että nyt pidetään paussi, tavarat loppui ja min on ne pestävä ja steriloitava. Käykää jossain ja tulkaa takas, ei voida nyt jatkaa kun ei ole vehkeitä. Muita poliotapauksia ei ilmaantunut.

Alkuvuosina isät eivät olleet paljon mukana neuvolakäynneillä eivätkä ainakaan kylvettäneet lasta.
- Nythän isät tuovat lapsia vastaanotolle yksinkin. Sekin ero oli, että ennen äidit ei olleet väsyneitä. Sitä olen ihmetellyt, että jos ihmisellä on nykyisin yksi tai kaksi lasta, hän on niin vetämättömissä. Tosin Pilkanmaassa monella nuorella perheellä oli lähellä isovanhemmat, jotka osallistuivat lasten hoitoon. Mutta minun aikana perheet olivat suuria, yhdessäkin oli yhdeksän lasta. Eikä äidit valittaneet.

Sodan jälkeen Pilkanmaassa oli paljon Karjalasta tulleita siirtolaisia. Kartano ja isot tilat joutuivat antamaan maistaan.
- Siirtolaiset oli hirviän tyytyväistä väkeä. Kymiyhtiöllä oli pulaa miestyöntekijöistä, karjalaismiehet pääsivät sinne. Vaimot saivat pitää kotona pienen karjan ja hoitaa lapset. Minulla oli neuvolassa jakeluhuone, jonne perheet toivat lasten pieneksi käyneitä vaatteita. Minä jaoin niitä sitten tarvitseville.

Terveydenhoitaja Vanhalakka on ollut kova osallistumaan. Hän on istunut "sairaanhoitajien hallituksissa" ja toiminut Pelastakaa lapset ry:ssä.
- Sairaanhoitajien puolesta yritettiin ajaa palkkaus- ja työoloasioita. Oltiin kahdessa lakossakin, minä olin lakkotirehtööri, Anna-Liisa nauraa mutta muistaa, kuinka jotkut potilaat kävivät haukkumassa lakkovahteina olleita hoitajia. - Mutta lakkoporukka oli kyllä hyvin yhtenäinen.

Kuusankosken kaupunki rakensi 80-luvulla Mäyränkorpeen uuden neuvolan ja lastentalon. Anna-Liisa Vanhalakka kutsuttiin rakennustoimikuntaan. Hänelle tarjottiin talon valmistuttua paikkaa siellä, ja mielellään hän siirtyikin uudenaikaisiin tiloihin pariksi kolmeksi viimeiseksi työvuodekseen.
- Niin hienot oli kotisairaanhoidon paikatkin siellä. Ei tarvinnut missään nurkissa ihmisten märkäneviä säärihaavoja hoitaa.

Anna-Liisa Vanhalakalla on iloiset muistot uransa varrelta, ja Pilkanmaasta aivan erityiset. Asiakkaat tulivat tutuiksi, heidän kanssaan oli mukava tehdä yhteistyötä. Asukkaat luottivat kymmenien yhteisten vuosien jälkeen omaan terveyssisareensa paremmin kuin tämän lomasijaisiin.
- He kysyivät kuulemma lomieni aikana pettyneenä, että eiks sit itteää olekkaa täällä. Lapsenlapset taivastelee nykyisin, että yhdessä kulkiessa menee aikaa, kun minä tunnen jokaisen, Anna-Liisaa naurattaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Marjo Lakka on juossut Kuusankoskea maailmankartalle

Marjo Lakka pinkoo SM-viesteissä Torniossa v. 1985. Kouvolan Urheilijoiden joukkue juoksi pronssia 3 x 800 metrillä. Huippujuoksija, pol...