Airi Vilhunen: Kesäpiikana virkamiestalossa

Airi Vilhunen on alun perin kuusankoskelainen mutta kotiutunut aikuisena perheineen Helsingin Kumpulaan. Kuusankosken virkamiestalot herättävät hänessä kuitenkin muistoja kouluajoilta, jolloin hän pääsi kesätöihin Viherlaihon perheeseen uuteen virkamiestaloon. Näin tuota kesää muistelee silloinen Vahterin Airi:

60-luvun Kuusankoskella virkamiestaloissa asunut ”insinööri oli iso herra”, ainakin työläisperheen tytön näkökulmasta.

Minä pääsin tutustumaan virkamiestalon elämään ja arkeen 60-luvulla Viherlaihojen insinööri-opettaja-perheessä. Lilli Viherlaiho oli keskikoulussa ruotsin ja englannin opettajamme ja kaipaili kesällä 1967 tai 1966 kotiapua. Vaikka kesätyö oman opettajan kotona epäilyttikin, ilmoittauduin halukkaaksi, sillä into ansaita itse viikkorahalle jatketta oli kova, eikä kesätöitä alaikäisen ollut silloinkaan helppo saada.

Melkein 50 vuodessa piikakesästä on unohtunut paljon, mutta mieleen palautuvat ne asiat, jotka ihmetyttivät tai olivat erilaisia kuin omassa kodissa. Asuimme silloin Kauppatori 6:ssa, pienessä kolmen huoneen ja keittiön asunnossa, ja siihen nähden Viherlaihojen koti uudessa virkamiestalossa oli iso ja avara, neliöitä ainakin kaksinkertaisesti omaan kotiini verrattuna.

Ensimmäinen ihmetys olivat asunnon kaksi sisäänkäyntiä, kaksi ulko-ovea vierekkäin. Missään muualla en vielä silloin ollut nähnyt keittiöön vievää, palveluskunnan käyttöön tarkoitettua ”kyökinovea”. Viherlaihot olivat isäntäperheenä moderneja ja tasa-arvoisia, joten kesäpiika sai kyllä käyttää pääoveakin, tilanteen mukaan. Käytännölliseksi keittiön oma ovi osoittautui ostosten kanssa sekä silloin, kun perheen poika tuli ruokatunnilleen likaisin kengin.

Keittiön yhteydessä oli myös pieni palvelijanhuone, jota Viherlaihoilla käytettiin varastona, ja piikakesänäni sinne raivattiin myös arkiruokailutila. Varsinaista ruokasalia saatettiin käyttää myös arkena, mutta päiväruoka syötiin keittiön yhteydessä. Ruokasaliin johti keittiöstä tarjoiluvälikkö, ainakin minusta hienoine astiakaappeineen ja astiastoineen. Välikössä sain kunnolla kuvitella itseni brittiklassikkojen palvelijattareksi, vaikka kovin kaukana ”kahden kerroksen väen” elämästä virkamiestalossa oltiinkin.

Airi, noin 16 v

Hienouden huippu 16-vuotiaan koulutytön mielestä olivat perheen käyttämät kankaiset lautasliinat. Jokaisella perheenjäsenellä oli oma serviettirengas, jolla lautasliinat erottuivat.  Minäkin sain nimikkorenkaani, ja siihen ruudullinen arkiliina taiteltiin ruokailun jälkeen. Näen vieläkin mielessäni lautasliinat rivissä tarjoiluvälikön astialipaston päällä.

Erikoista ja samalla erityisen hienoa koulutytöstä oli se, että arjen ruokajuomana Viherlaihoilla oli Fanta-limsa. Sitä säilytettiin koreittain palvelijanhuoneen nurkassa. 60-luvulla limsa oli vielä harvinaista juhlaherkkua, ja kotona limsaa ostettiin koreittain vain juhannukseksi. 

Koko kesää en piikatehtävässä ollut eivätkä päivänikään olleet täyspitkiä. Tehtäviini kuului kaupassa käyntiä, tiskausta, siivousta ja arkiruuan laittoa. Lilli Viherlaiho oli osan kesästä matkoilla tai ehkä kesäkurssilla, ja tämä oli se erityinen syy, miksi jo aikuisten lasten perheeseen haluttiin kesäksi apua. Perheen poika oli kesätöissä yhtiöllä ja kävi, samoin kuin muistaakseni Unto-insinöörikin, ruokatunnilla kotona syömässä. Eivät tainneet 60-luvun miehet selvitä ilman ruuanlaittajaa.

Uusi virkamiestalo

Työni keskittyi keittiöön, ja sen muistankin parhaiten. Keittiö oli mitä ilmeisimmin alkuperäisessä kunnossa eikä mitenkään kovin käytännöllinen. Olohuoneen sisustuksesta muistan vain, että jotakin, todennäköisesti Lilli-rouvan perimää siellä oli uudempien huonekalujen joukossa.  Sisustusta paremmin muistan, että Lillille tuli ruotsalainen Femina-lehti, jota mielelläni vapaina hetkinä luin. Perheen tytär opiskeli Lontoossa kenkäsuunnittelijaksi, joka jo sinällään oli 16-vuotiaasta jotakin aivan erityistä, samoin kuin ne muotilehdet, joita hänen huoneessaan oli.

Ruuan Viherlaihot ostivat Kososen kaupasta, nyt jo aikoja sitten puretusta pienestä liikkeestä nykyisten Puistokujan talojen alueella. Alkuun ihmettelin, miksi Viherlaihojen kaltaiset hienot ihmiset kävivät niin pienessä ja ulkoapäin vaatimattomassa kaupassa. Opin kuitenkin, että Kosonen oli erityisesti maineikas lihakauppias. Hänen valikoimistaan sai sellaisiakin herkkuja, jotka muissa 60-luvun kuusaalaiskaupoissa olisivat jääneet kauppiaan itsensä syötäviksi. Kun Viherlaihoilla oli ruuaksi sisäfilettä, Lilli halusi valmistaa sen itse. Koulutytölle oli uutta, että lihaa ei saanut kypsyttää liikaa, vaan se piti jättää melkein raa’aksi.

Kososen lihakauppa Puistokadun ja Valtakadun kulmassa

 Kososen kauppaan ja ruuanlaittoon liittyy piikakesästä erityinen muisto. Oli viikko, jolloin Lilli oli matkoilla ja vastuu ruuista oli kokonaan minulla. Kauppaan oli tullut silakoita, ja koska silakkaruuat olivat kotoa kovin tuttuja, ostin reippaana kilon silakoita. Kun aukaisin paketin keittiössä, tajusin että nämä silakat ovatkin erilaisia kuin ne, mitä osasin kotona paistaa. Näitä ei ollut perattu! Kotona esivalmistelun oli hoitanut äitipuoli, nyt ei siis kukaan. Ensimmäinen ajatukseni oli heittää silakat saman tien roskiin. Mutta niskasta tyttöä ja päästä silakkaa! Sain silakat perattua ja paistettua, ja aina ystävällinen Unto Viherlaiho niitä myös kehui. Taisi olla vähän harvinaisempaa ruokaa perheen ruokalistalla.

Koska oli kesä, virkamiestalon kodissa ei vietetty juhlia. Viherlaihot olivat seurallisia ja iloisia ihmisiä, ja kesäjuhlat järjestettiin heidän kesähuvilallaan Iitissä, kun ensin oli tehty iso kesäsiivous. Juhlissa syötiin hyvin ja ruuan kanssa tarjottiin varmasti viiniä ja muita juomia. Illan päätteeksi tanssittiin. Nämäkin kaikki olivat käytösoppia 60-luvun teinille. Alkoholi ei ollut kauhistus eikä siitä tarvinnut päihtyä, ja ”vanhatkin ihmiset” (Viherlaihot  olivat ehkä viisikymppisiä) saattoivat vielä tanssia.
                                                                                                  Airi Vilhunen

                                                                                                 

 

Lue myös
arkkitehti Rurik Wasastjernan kuvaus virkamiestaloista
http://minkuusas.blogspot.fi/2014/03/virkamiestalojen-arvokkuus-puhuttelee.html

ja vanhan virkamiestalon asukkaan Sirkka Heinon haastattelu
http://minkuusas.blogspot.fi/2014/03/sirkka-heino-kotonaan-vanhassa.html