Mäyrämäki valloitti arkkitehdin - ja päinvastoin

Tuttu ympäristö näyttää yllättäviä puolia itsestään, kun sitä katselee vieraan silmin. Siinä on yksityiskohtia, joita on katsonut mutta ei ole nähnyt. Vieras näkee ihasteltavaa siinäkin, minkä itse jättäisi kuvasta pois. Erityisen hienoa on, kun saa tuttuun paikkaansa oppaaksi arkkitehdin. Sellaisethan arvioivat rakennettua ympäristöä usein eri perustein kuin asukkaat. Joskus he tosin kiinnittävät huomionsa aivan vääriin asioihin, eivät niihin joista me ylpeilemme. Mutta arkkitehdin viehtymyksen betonisiin aidanpylväisiin ja piittaamattomuuden suurella vaivalla koristelluista ikkunanpielistä antaa anteeksi, kun tämä osoittaa arvostavansa tuttua ympäristöämme.

Mäyrämäentie

Havahdun Sonck-seminaarissa Kuusankosken rakennusperintöä inventoivan arkkitehdin Rurik Wasastjernan sanoihin "Mäyrämäki on yhtä kiehtova kuin Sikomäki". Lapsuuteni toinen koti, mummola, oli Mäyrämäen huipulla. Wasastjerna lupaa kohteliaasti lähteä mukaani Mäyrämäelle.

Aiomme valloittaa Mäyrämäen nousemalla sen jyrkkää pohjoisrinnettä. Mäyrämäki, Sikomäki ja Kolarinmäki kiinnostavat Wasastjernaa vapaamuotoisuudellaan.
- Ne ovat kaikki ilman asemakaavaa kallioiseen maastoon syntyneitä. Näin niistä on tullut hyvin vaihtelevia ja sokkeloisia, Wasastjerna perustelee kiinnostustaan.

Rurik Wasastjerna työhuoneessaan Kuusankoskella

Mäyrämäen juurella ei voi kuin ihmetellä, miten talot on jyrkkään rinteeseen saatu rakennettua. Wasastjerna on lukenut tarinoita rakennusvaiheista: rakennustarvikkeet piti raahata miesvoimin mäelle, ja vesi piti hakea kaukaa. Peltoja ei 1900-luvun alkupuolella myyty tonteiksi, ja se selittää, miksi kallioinen jyrkkä mäki kiinnosti rakentajia.
- Mäet olivat viljelyskelvottomia, joten omistaja raaski luopua joutomaastaan. Nämä olivat yksityisten maanomistajien, eivät Kymi-yhtiön maita, Wasastjerna kertoo.

Kyläkirjoista tarkennusta

Mäyrämäen pohjoinen puoli näyttää mäen alla autiolta niistä, jotka muistavat sen 50-luvulta. Poissa ovat ihan alhaalla sijainneet kaksi liiketaloa. Toisessa niistä oli urheiluliike-polkupyöräkorjaamo Järvelä ja rouva Järvelän lyhyttavarakauppa. Toisessa oli Edvard Seppälän liike - Seppälä-ketjun alkulaukaus. Ei ole enää matkustajakoti Rauhaakaan - se paloi tulipalopakkasella vuosikymmeniä sitten.

Ohi kulkeva sauvakävelijä lisää jatkaa hävinneiden rakennusten listaa: Osula ja Kymintehtaan asema, kioski ja tavara-asema ovat enää muisto vain. Hän viittoo Öljymäen juurelle päin: "Tuolla oli ruumishuone."

Poissa ovat myös iso kahvilarakennus, Yläkuppila,  ja sitä vastapäätä seissyt liiketalo Pajusen huonekalukauppoineen. Ne oli rakennettu alarinteen kalliolle, ylös johtavan tien molemmin puolin. Omia muistikuvia tukee entisten asukkaiden kokoama kyläkirja Mäyrämäki - Kalliolle, kukkulalle rakensin minä majani.   Lisävahvistusta saa vastaavasta Koppelinnotko - Koti mäkien sylissä -kirjasta. Suurimpana alarinteessä loistaa nyt keltainen kuutiomainen talo.
- Talo on iso, siinä on ollut selvästi useampia asuntoja – onkohan joku varakas henkilö rakentanut siitä vuokra-asuntojen talon...Tätä rakennustyyppiä näkee eri puolilla harvakseltaan. Niitä rakennettiin 30-, 40- ja 50-luvuilla. Eivätkös kuusaalaiset sanoisi tätäkin kasarmiksi? Wasastjerna kysyy opittuaan paikallisen nimityksen useamman asunnon taloille.

Koppelinnotko-kirjan kartasta löytyy oikealta tuntuva osuma. Numero 7: Juutila, Parturiliike Tommiska. Mäyrämäki-kirja tukee käsitystä: "Tällä pienellä aseman alueella on ehtinyt vuosikymmenien saatossa olla monen monta kampaajaa ja kampaamoa. - - - Varsinaisia parturinliikkeitä sen sijaan oli vain yksi. Sen omisti Viola Tommiska. Hän piti liikettään Juutilan talossa Suorallatiellä 30 vuotta (1940-1970)."

Nousemme ylemmäs, oikealle jää pitkänomainen vaaleankeltainen rakennus, joka on varmaan kokenut muodonmuutoksia elämänsä varrella. Sitä on todennäköisesti jatkettu yhdellä huoneella jossain vaiheessa. Ylempänä on toinen, kivijalasta päätellen vanhempi ja vielä kolmas, kaikki keltaisen eri sävyissä. Tie jyrkkenee sitä mukaa kun vanha ratapiha jää alemmas.

Monen sukupolven rakennuksia

Mäyrämäki on tosiaan rakennettu omin piirustuksin, ilman kaavoittajan ohjeita. Entisaikaan se oli mahdollista, mitkään säännökset eivät sitä estäneet. Mäki oli paikallisten maanomistajien maita, joten siksikään yhtiö ei puuttunut rakennustapoihin.
- Myöhemmin yhtiö sitten lunasti tontteja ja rakennuksia, Wasastjerna tietää.

Alueen talot ovat nousseet rinteisiin eri vuosikymmeninä.
- Ikärakenne on vaihteleva. Joskut talot ovat jo 1900-luvun alusta, 10-,  20- ja 30-luvut ovat hyvin edustettuina. Muutama talo on rakennettu vielä sodan jälkeenkin.

Talot tehtiin hirrestä pitkälle nelikymmenluvun puolelle. Sodan jälkeen runko alettiin rakentaa toisin.
- Viisikymmenluvulla rankarakenne korvasi hirsirakenteen..

Olemme kolmannen keltaisen talon kohdalla. Arkkitehti vilkaisee karttaansa, jossa talojen ikä on merkitty värikoodein.
- Musta väri – se tarkoittaa että talo voi olla jopa 1800-luvulta. Jo silloin tehtiin lautaverhouksia. Uusi talo oli tyypillisesti muutamia vuosia hirrellä, mutta sitten seiniin lyötiin laudoitus. Näissä työläismökeissä hirsi saattoi olla näkyvissä pitkäänkin, sillä lauta oli kallista tavaraa. Tosin täällä Kymintehtaalla tehtiin lautaa, joten se saattoi olla edullisempaa kuin muualla, arkkitehti arvelee.

Ei mitään tyyppitaloja

Klubiaskin kanteen piirretyt talot olivat tarkoituksenmukaisia.
- Vuosisatainen perinne ohjasi. En yhtään epäile, etteivätkö ihmiset olisi osanneet suunnitella omiin tarpeisiinsa optimaalisia pytinkejä. Omat resurssit sanelivat tarkasti reunaehdot.

Vai niin. Entä nykytapa, että kaavoittaja saa määrätä kaiken kattokaltevuudesta talon väriin ja vasta sitten syntyy hieno kokonaisuus? Saako siis kirjavuudestakin pitää?
- Kyllä saa. Minä kannatan pluralismia. On erilaisia, eri luonteisia alueita, jotka ovat komeita omalla tavallaan. On toisaalta Kymi-yhtiön rakennuttamia yhtenäisiä hienoja alueita. Näissä taas on oma persoonallinen viehätyksensä, Rurik Wasatjerna viittaa Mäyrämäen taloihin. 

Mäyrämäen talojen tyypillinen piirre on siis se, että niillä ei ole yhtä tyypillistä piirrettä.
- Talot on tehty niin laajalla aikahaarukalla, ne ovat erikokoisia ja niitä on laajennettu sinne sun tänne. Se on mielestäni osa alueen viehätystä, että se on joka suhteessa kirjava. Tyyleistä puhuminen tässä ympäristössä on aika epäoleellista, Wasastjerna pohtii.

Talojen värit miellyttävät silmää.
- Yleisesti ottaen ihan kivat värit. Vaihtelevat mutta kohtuullisen hillityt. Esimerkiksi tuo roosa väri on kaunis, Wasastjerna osoittaa vaaleanrusertavaa taloa ja ulkorakennusta. Hänestä erilaiset keltaisen sävyt ovat hienoja, sammalenvihreä myös, ja tietysti punamulta.

Maisema avartuu             

Tulemme mäen jyrkimpään kohtaan, jossa tie vielä kaartuu. Paikallinen asukas laskettelee sitä autollaan alas. Kun on kerran kokenut autokyydin mäkeä ylös, ei halua sitä uudelleen. Wasastjerna naureskelee ajaneensa mäen ylös. Muistelen äitini kertomuksia, kuinka vesi haettiin ämpäreillä radanvarren Osulalta, ja usein homman hoiti talon vanhin nainen, mummoni. Äiti harmitteli itseään ja siskojaan, etteivät nuorina ymmärtäneet auttaa äitiään rankoissa kantopuuhissa.

Mäen laelta pääsee näkemään, että talot ovat eri suuntiin, sattuman, maaston tai valinnan perusteella. Tähän asti katot ovat olleet harjakattoja. Nyt vastaan tulee mansardikattoja.
- Mansardikatto oli muoti-ilmiö. Sillä saatiin ylös lisää tilaa. Talosta ei tullut kaksikerroksinen, mutta saatiin lihava yläkerta. Sivuvinteistä jää hyvin kapeat mansardikaton alla, Rurik Wasastjerna kuvailee.

Wasastjerna kääntää selkänsä avaralle maisemalle, josta näkyisivät hienosti sekä Kymintehtaan vanhat että Kuusaanniemen uudet tehdasprofiilit.
- Tämä kohta, missä talousrakennukset ovat ihan tien poskessa, on minusta viehättävä. Talousrakennukset ovat muhkeita. Niissähän on pidetty elukoita, joten on pitänytkin olla isot tilat.  Ja tuo talokin tunkee vinosti kuistinsa kanssa tielle. Tosi kiva mittakaava, arkkitehti osoittelee Mäyrämäen laella.

Sivuutamme 1980-luvulla rakennetun kesämökkityyppisen alueen. Wasastjerna sanoo ettei haluaisi kaavoittaa tällaista aluetta, koska on vaikea määritellä, mikä sopii itsestään nousseen, kirjavan  asutuksen keskelle. Pysähdymme taas.
- Tämä on yksi lempitalojani, Wasastjerna osoittaa komeaa mansardikattoista rakennusta uuden ja vanhan rakennuskannan rajalla.

Talo tuntuu kohoavan korkeuksiin maasta sitä mukaa kun sitä lähestyy ylämäkeä.
- Se näyttää suhteellisen alkuperäiseltä. Todennäköisesti jotain eristettä on lisätty seinään, koska ikkunat ovat vähän syvennyksessä ja räystäs kapoinen. Mutta vanhat ikkunat on säilytetty, ja ilme on hyvä. Talo näyttää valtavalta, ihme kun jollain on ollut varaa rakentaa noin iso. Ehkä se on alun perin ollut pienempi, ja siihen on rakennettu päälle, ammattilainen tarkastelee kohdettaan.

Viereinen talo on innostunut samoista yksityiskohdista kuin naapuri: vinoneliöikkunat katon lappeiden vieressä ja kaari-ikkuna päätyseinän keskellä vintillä.
- Sosiaalinen paine. Nuo ovat olleet muotia, joku on tehnyt itselleen ja naapuri on matkinut, Rurik naurahtaa.

Lisää kivoja liitereitä

Etelärinteen talot ovat asettuneet vähän selkeämmin tien mukaan, täällä maasto sallii sen. Mäyrämäki-kirja kertoo, että asukkaat ovat kantaneet pihoihinsa istutusmultaa muualta, kun ovat halunneet kasvattaa jotain.
- Ihan kuin Muumi-mamma kallioluodolleen siinä kirjassa, missä Muumi-pappa ryhtyi majakanvartijaksi, Rurik muistaa.

Ja pysähdys. Arkkitehti bongaa jälleen talousrakennuksen tien poskessa.
- Tämä on kiva kohta. Siinä on vanhoja betonisia aidantolppiakin, Wasastjerna osoittaa ja opettaa jälleen uuden jutun, jota voi rakennetussa ympäristössä arvostaa.

Rakennusperinnön kartoittaja on selvästi mieltynyt ulkorakennuksiin.
- Joo. Niitä ei ole juuri muutettu, ne ovat varsin alkuperäisessä kunnossa. Kun ne sijoitetaan näin tienposkeen, tulee tiivis kylätunnelma.

Ulkorakennuksissa on usein pieni kuisti, josta johtaa kolme ovea rakennukseen. Yksi varmaan ulkohuussiin, toinen saunaneteiseen, kolmas liiteriin. Aukon yläosa on viistottu molemmin puolin, vähän holvin muotoon.
- Noita näkee uskomattoman paljon Kouvolassa ja Kuusankoskella. Viisteellä raamitettu syvennys on ilmeisesti toimiva ratkaisu, sitä on tehty monena vuosikymmenenä. Siihen syntyy kiva pieni ulkotila, jossa voi askarrellakin, arkkitehti visioi.

Jiiri ihastuttaa

Matka jatkuu, kunnes pysähdytään jälleen yllättävään kohtaan alamäessä.
- Tämäkin on lempipaikkojani, tämä missä talousrakennus tunkee tiemaisemaan. Alamäen puolelta näkee paremmin, millainen vinkkeli tuo rakennus on. Se on porrastettu kallion muodon mukaisesti. Ja tuossa on älyttömän tyylikäs esimerkki klassisesta ulkorakennuksesta, Rurik osoittaa kelta-okraa piharakennusta.

 Ja jälleen yksityiskohta mäkeen rakennetussa pihapiirissä.
- Talojen välissä on pengerrys, joka erottaa naapureiden tontit toisistaan. Kaikenlaisia temppuja on jouduttu tekemään. Ja vastapäisen Kolarinmäen päällä on tosi komea talorivi. Rakennukset kököttävät mäen päällä rivissä – viehkeää. Niissä korostuu maiseman haastavuus. Hienoja rakennuspaikkoja on ollut, että on kannattanut raahata kamat kallion päälle, jotta sai mökkinsä tuommoiseen paikkaan. Sieltä ikään kuin hallitsee maailmaa, Wasastjerna ihailee.

Tosiaan – Kolarinmäen puolella muutama talo katselee Koppelinnotkon yli Mäyrämäelle päin komean kallion päältä. Enpä ole tuotakaan ennen huomannut.

Muutaman rakennuksen nurkkia ei ole peitetty pystylaudoilla, vaan viereisten seinien lautojen liittymäkohdat näkyvät tyylikkäästi.
- Tuota detaljia mielellään varjelisi, että ei laitettaisi nurkkalautoja. Siihen tulee tietysti houkutus, kun saumat alkavat harittaa. Mutta minusta jiirattu liitos on niin elegantti. Tuttu rakennusmestari kertoi, ettei jiirisaumaa kannata sahata 45 asteen kulmaan vaan terävämmäksi, 48 asteeseen. Kun puu kuivuu, sauma aukeaa sopivasti eikä irvistä, Wasastjerna kertoo.

Kävelemme vielä Koppelinnotkon yli Kolarinmäelle katsomaan kunnostettavaa hirsimökkiä. Sen pihalta, jyrkänteen reunalta näkee Mäyrämäkeä laajempana kokonaisuutena kuin läheltä tuijottaen. Mutta ehkä salaisuus on myös yksityiskohdissa. Ne osoittavat edelleen, millä intohimolla kauan sitten eläneet ihmiset ovat kotinsa rakentaneet.

Mäyrämäki, Koppelinnotko ja Kolarinmäki pääsevät varmasti Wasastjernan tekeillä olevaan Kuusankosken rakennusperintöä esittelevään kirjaan. Sitä odotellessa kaivan esiin entisten asukkaiden laatimat kyläkirjat Mäyrämäestä ja Koppelinnotkosta. Tarinoiden kautta paikat heräävät eloon, entinen tulee nykypäivän rinnalle. Lapsuusvuosieni tutut rakennukset nousevat jälleen pystyyn, niiden pihoihin ilmestyy asukkaita, käymme jälleen mummon kanssa ostamassa Järvelän kaupasta kaikille meille serkuksille pienet rautalapiot.

Suuri kiitos hienojen kyläkirjojen tekijöille. Kotiseuturakkaudesta syntyneet kirjat on tehty perusteellisesti, vaivoja säästämättä, asiantuntemuksella ja tyylikkäästi. Ja kiitos arkkitehtioppaan tiedämme nyt, ettei alueen ihanuus ole vain omaa keksintöämme.

Olen käyttänyt näitä Kuusankoski-Seuran julkaisuja. Suosittelen lämpimästi:

Mäyrämäki
Kalliolle, kukkulalle rakensin minä majani. Muisteloita ihmisistä ja elämästä Mäyrämäellä 1900-luvun alkutaipaleelta 1940- ja 1950- lukujen taitteeseen Aila Kauvatsalo-Holmqvistin kirjaamina

Koppelinnotko
Koti mäkien sylissä. Kuusankoski-Seuran perinnejulkaisu nro 23

Lue myös Mäyrämäen asukkaan Teija Kapiaisen haastattelu:
 http://minkuusas.blogspot.fi/2014/04/mayramaelta-ei-laskeuduta-teija.html

Mäyrämäki ennen

Kuva: UPM, Kymin keskusarkisto

Mäyrämäkeä nyt