Tänään on lennetty Lontooseen ja sännätty sieltä suoraan Windsoriin.
Kuninkaalliset viettävät usein linnassa viikonloppujaan, eikä ihme, niin
sympaattinen vanha linna on puistoineen ja alapuolella leviävine
pikkukaupunkeineen. Joen toisella puolen levittäytyy Eton. Sen collegen teini-ikäiset opiskelijat painelevat opinahjoonsa kuin juhliin pukeutuneina. Ollaan englantilaisen sivistyksen ytimessä.Airi siemailee vadelmalimsaa ja yrittää laskea, monesko käynti Britanniassa hänellä on meneillään. Ei siitä valmista tule, sillä työuran aikana reissuja BBC:hen ja kokouksiin on kertynyt lukuisia ja perheen kanssa lisää. Yhtä toivotonta on yrittää muistaa, missä muissa maissa ja monestiko Airi on ehtinyt käydä työkeikoilla äsken päättyneen Yle-työuransa aikana. Se kuitenkin on varmaa, että matkustaminen kannattaa. Myös vapaa-ajalla.
 |
| Windsorin linna |
- Ihan hirveän paljon saan tästä, enhän minä ole ollut Englannin maaseudulla aikaisemmin. Olen ollut täällä isoissa kaupungeissa, ja nehän ovat erilaisia kuin maaseutu, jossa näkee kaunista luontoa, Airi Vilhunen hehkuttaa.
Työelämässä, varsinkin lastenohjelmien aikanaan, Airi Vilhunen matkusti kokouksiin vuosittain vähintään kolmesti. Sen lisäksi oli lyhyempiä kokousmatkoja muihin Pohjoismaihin, joiden kanssa oli tiivistä yhteistyötä. Pohjoisvisio-kokouksia järjestettiin vuoroin Ruotsissa, Tanskassa, Norjassa, Islannissa ja Suomessa, kahdesti vuodessa. Näissä sovittiin Pohjoismaisen yhteisistä TV-tuotannoista, ei siellä huvin vuoksi kokoonnuttu. Samaan aikaan kokousten osallistujat olivat Airille myös tärkeä viiteryhmä, koska kollegat tekivät omissa maissaan samaa työtä kuin hän.
- Sieltä sai paljon ideoita, ja sieltä tuli virkistyneenä takaisin. Silti näin jälkikäteen ihmettelen, miten me työmatkojeni lisäksi matkustelimme myös perheen kanssa lomilla aika paljon. Mutta tyttäret olivat siinä iässä, että heille halusi näyttää erilaisia paikkoja maailmalla. Sen vaiheen jälkeen työmatkat riittivät minulle matkustustarpeen tyydyttämiseen pitkän aikaa.
Kerran vuodessa EBU järjesti ison kokouksen vuoroin eri jäsenmaissa, ja Airi oli tietysti mukana.
- Työmatkoilla kävi kuitenkiin välillä niin, ettei nähnyt juuri muuta kuin kokouspaikan. Olen käynyt Istanbulissa ja nähnyt Hagia Sofian mutten juuri muuta, Airi hymähtää.
Tuttuja ohjelmia Airin johdolla
Oxfordin kadut ja rakennukset huokuvat sivistystä, kun seuraavan päivän retkikohde on saavutettu upeiden maaseutumaisemien läpi ajellen. Ylikomisario Morsen kantapubin White Horsen fish and chips -annos tuntuu lisäävän älykkyyttämme, tai ehkä se on oluttuopillisten vaikutusta. On aika ryhtyä selvittämään, mitä muuta tämä Kuusaan kasvatti on työelämässään tehnyt kuin matkustellut.
 |
| Morsen kantapub on kuusaalaisistakin kiva paikka. |
- Vuonna 2011 tulin TV 1:n ohjelmapäälliköksi, ja seuraavana vuonna tehtäviini lisättiin Teeman ohjelmapäällikkyys, Airi aloittaa.
Tätä ennen Vilhunen toimi Ylen kulttuuriohjelmien parissa.
- Olin ensin vuodesta 2004 päällikkönä television kulttuuriohjelmien osaamiskeskuksessa - sellaisia oli juuri perustettu tuottamaan ohjelmia Ylen kanaville. Meillä tuotettiin kulttuurin, tieteen, klassisen musiikin ja opetuksen ohjelmia Ylen omin työntekijöin. Jo vajaan vuoden kuluttua organisaatiouudistus liitti osaamiskeskukseen myös radion kulttuuriohjelmat ja klassisen musiikin.
Katsojille tuttuja ohjelmia ovat olleet mm. Strada, K-rappu ja K-reppu, erilaiset kulttuuridokumentit.
- Tyytyväisin olen siitä, että Radion Sinfoniaorkesterin ohjelmia lisättiin koko ajan televisioon - ajatuksena että televisioidaan suorana kaikki Hannu Linnun johtamat konsertit, Airi kertoo.
Radion puolella tehdyt kulttuuriuutiset Airi Vilhunen olisi halunnut pitää kulttuuritoimituksen tekeminä ja pystyi lykkäämään niiden siirtoa uutisiin. Viivytystaistelu loppui Airin lähtiessä TV 1:een, ja kulttuuriuutiset siirtyivät uutistoimituksen tehtäväksi.
Lista pitenee, tähän tarvitaan jo espressot. Ystävällinen tarjoilija heilauttaa ne pöytään hetkessä.
No niin, ennen osaamiskeskusten syntyä, vuodesta 2001, Airi Vilhunen oli Ykköstoimitukseksi kutsutussa työpaikassa, josta tuli viikottaisohjelmien osaamiskeskus. Siellä tuotettiin TV 1:lle paljon ohjelmaa.- Ne olivat arjen tavallisia ohjelmia, kaikenlaista Uutisvuodosta Kuningaskuluttajaan. Senioriohjelma Vierivät kivet, Mirja Pyykön eri ohjelmasarjat, Lauantaivekkari ja Sunnuntaivekkari olivat kokonaan Ylen omaa tuotantoa. Lisäksi oli monta indie-tuotantoyhtiöiden ohjelmaa, joita tehtiin Ylen tekniikalla. Näin tehtiin Uutisvuoto, Tervo ja Päivärinta - minun aikanani pelkkä Päivärinta - Antiikkia, antiikkia, Jaakko Selinin ohjelmat, Arto Nyberg, Voimala. Nämä kaikki lähetettiin viikottain, Airi luettelee.
Airi Vilhunen on ylpeä myös Suurin suomalainen -kilpailusta.
- Se oli BBC:ltä ostettu formaatti. Tosi mielenkiintoinen projekti, iso tuottaa, ja siksi tuottaminen oli Yle-painotteista. Suurin suomalainenhan oli sitten Mannerheim. Epäiltiin Ylen manipuloineen tuloksia, Airi naurahtaa.
Suurin suomalainen aiheutti valtavan määrän lehtikirjoittelua, ohjelmat itse saivat paljon katsojia.
- Sitä myös siihen aikaan paheksuttiin: voiko vakavilla asioilla tehdä ihan hömppää? Dokumenttitoimitus suhtautui alkuun hyvin nuivasti, mutta kun ohjelma menestyi, he olivatkin sitä mieltä että olisivat voineet toteuttaa sen itse, ex-päällikkö virnuilee.
 |
| Oxfordissa sivistyy jo katuja mittaillessa. |
- Ohjelmat eivät olleet jatkuvasti lehdissä tai ylistettyjä. Mutta ihmiset katsoivat kovasti näitä tavallisen elämän ohjelmia. Niiden tekeminenkin oli siten reilua meinikiä: mennään ja tehdään.
Airi päivittelee edelleen kaameaa osaamiskeskus-nimeä, jota toimitus ei välittänyt ulospäin edes käyttää. Hänen tehtävänsä oli johtaa toimitusta ja toimia ihmisten esimiehenä.
- Silloin ei ollut vielä tuottajajärjestelmää, joten olin myös virallisesti tuottajana. Moni ohjelma kuitenkin hoiti itse itsensä ilman tuottajan tuottamista. Niinpä vieläkin saatan nähdä televisiosta jonkin pienen välikeohjelman, josta ihmettelen mikä tämä mahtaa olla, ja ai jaa: tuottaja Airi Vilhunen!
Viikottaisohjelmien vaiheessa Airi osallistui myös journalistiseen työhön. Noin neljänkymmenen toimittajan ja muun työntekijäporukan kanssa kehiteltiin uusia ohjelmaideoita, joita esiteltiin kanavien tilaajille.
Mutta tauko on ohi, pakitetaan lisää Airin elämässä, kun yksi Oxford Universityn collegeista on koluttu sisältä.
Lastenohjelmien vaihe oli hienoa aikaa
Paikka vie ajatukset lasten ja nuorten ohjelmiin - Airi Vilhunen toimi TV 1:n lasten ja nuorten ohjelmien päällikkönä syksystä 1994. Astrid Gartz tuli TV 1:n johtajaksi ja halusi, että myös TV 1:llä pitää taas olla lastenohjelmia.
- Lastenohjelmilla oli pitkä perinne TV 1:llä, mutta minun aikaani edelsi lyhyt muutaman vuoden väli jossa lastenohjelmat olivat osa isoa Fiktiota. Kun tulin toimitukseen, TV-ykkösellä ei ollut muita säännöllisiä viikottaisia lastenohjelmia kuin sunnuntaiaamun Veturi. Kakkosellahan oli Pikku Kakkonen ja muita pienten lasten ohjelmia. He toimivat Tampereella, me Helsingissä. Myös silloisella FST:llä oli hyvät ja vahvat lastenohjelmat, Airi Vilhunen kertoo.
Kun toimitus pääsi vauhtiin, Ykkönen tuotti 90-luvulla todella paljon lastenohjelmia.
- Oli Veturi kera Ansan ja Oivan, oli Pikku Veturi, alkoi varhaisnuorten ohjelma Tiikeri, tyttöjen oma ohjelma Iines. Ainakin kahtena kesänä tehtiin suorana aamuisin Kesäkuu Oulusta -ohjelmaa koululaisten kolmena ensimmäisenä kesälomaviikkona. Niistä tuli heti suosittuja, ja saimme säkkikaupalla kortteja nuorilta katsojilta, Airi muistaa.
Myöhemmin Ykkönen aloitti FST:n kanssa kaksikielisen ohjelman Vaasasta ja seuraavana kesänä Helsingistä, Suomenlinnasta. Silvia Modig ja Sampo Sarkola olivat kaksikielisiä ja juonsivat niin, että asia tuli selväksi kummankin kieliryhmän lapsille ilman että juontajat olisivat kääntäneet osuuksiaan.
- Napin päässä oli tuottaja, joka huolehti että kaikki asiat kävivät selväksi sekä suomen- että ruotsinkielisille lapsille pinnistelemättä. Oma tyttönikin katseli sitä innostuneena, Airi kertoo.
Jatkoa seurasi Summerin muodossa. Ja toimitus teki myös draamaa ja nukkeanimaatiota.
- Draamasarjoista olen ylpeä, Airi Vilhunen sanoo onnellisen näköisenä.
Seuraavassa pikkukaupungissa, Wallingfordissa, on ihana karkkikauppa. Onkohan John Nettles käynyt täällä hakemassa naposteltavaa ylikomisario Barnabyksi pukeutuneena Midsomerin murhien kuvaustauoilla? Noudatamme kahdeksankymppisen paikallisen sedän esimerkkiä ja ostamme evästä. Englantilaisen toffeen voimalla jatkamme takaperoista matkaa Airi Vilhusen vuosiin 1983-94. Mitäs silloin tapahtui?
- Olin Koulu-tv:ssä toimittajana ja tein kaksi lasta, Airi kiteyttää.Airi teki ohjelmia, joista ensimmäinen taisi kertoa ammatinvalinnasta.
- Tein kaikenlaista, esim. maantiedon ohjelman Kotkasta. Sen nimi oli Joki, saha ja satama - ohjelma kertoi puun matkasta. Olin tuottajana NYTissä, koululaisten uutis- ja ajankohtaisohjelmassa. Siitä sitten siirryin lastenohjelmien päälliköksi vuonna 1994, Airi kertaa.
Päälliköksi siirtyminen pani miettimään. Ohjelmien tekeminenhän oli palkitsevaa, ja tulevan toimituksen tilanne oli hankala.
- Lastenohjelmien toimitus oli iso, mutta se oli jäänyt jotenkin sivuun ja tunnelma oli alamaissa, Airi Vilhunen kertoo.
Ruotsinkielisen kanavan kollega Ingegerd Pesonen kuunteli Australian-matkalla, kun Airi rakensi itselleen takaporttia: ainahan voin palata ohjelmantekijäksi, jos ei päällikkyys ala sujua.
- Hän sanoi minulle: "Älä petä itseäsi, et sinä siirry. Ei se helppoa olisi." Oikeassa oli, enhän päällikköaikani jälkeen olisi välttämättä edes osannut tehdä enää ohjelmia. Johtamisen tehtävä on oma tehtävänsä, siinä pitää vahvistaa ja kouluttaa itsessään toisia asioita kuin toimittajana, Airi pohtii.
 |
| Airi Vilhunen tietää, että joukkoja johdetaan edestä. |
- Vuoden kuluttua ajattelin, että tämä on kuin vetäisi kivirekeä, eihän noista ole mihinkään. Sitten aloin oivaltaa, että eihän tämä niin mene, että tässä on ohjelmat ja sitten ihmiset niitä tekemään. Tämän pitää mennä niin, että ihmiset ensin. Minun tehtäväni oli toki ajatella ohjelmia, mutta päällikkönä ja esimiehenä ensisijaisesti ihmisiä, ja siitä ohjelmat lähtevät syntymään. Olin vain aluksi niin kokematon, etten tajunnut tätä heti, Airi ottaa vastuuta.
Käytännössä tämä merkitsi uudenlaista ajattelutapaa.
- En voinut olla kärsimätön. En voinut ajatella, että itse tekisin tuon noin, jukra kun ei muut osaa. Minun tehtäväni oli innostaa ja hyväksyä, ettei kaikki tapahdu sormia napsauttaen. Vaikka minulla olisi 20 hyvää ideaa, en päällikkönä voisi toteuttaa niitä itse, Airi Vilhunen kertoo silloisesta oivalluksestaan.
Oivallus tarkoitti myös ajatusta, että ohjelmien on oltava tekijöidensä näköisiä, ja ne väistämättä ovat.
- Ei voi osoittaa, että tässä ohjelmat, tehkää. Jokaisella on oma tapansa työskennellä, ja se näkyy lopputuloksesta. Myös minulla, byrokraatilla, on ollut oma tapani tehdä johtamistyötä, sydämestäni paneutuen. Jossain vaiheessa minua yritettiin saada vetämään viihdeohjelmia ja kevyttä musiikkia. En voinut, koska se ei ollut minun juttu, en olisi ollut siinä hyvä.
Airi määrittelee päällikön tehtävät ainakin omalla kohdallaan selkeästi.
- Minun tehtäväni oli olla perälautana, omieni puolella. Suuret suomalaiset -sarjan karonkassa puheen pitänyt tuottaja antoi mieleenpainuvan kiitoksen: he ovat aina tienneet, että perälauta ei petä. Mutta oli niitäkin jotka lähtivät sillä tunteella, ettei heille löytynyt oikeanlaista tekemistä, Airi Vilhunen täsmentää jottei kuulostaisi liian Strömsöltä.
Alkukankeus ei ihmetytä, kun kuulee, ettei Ylellä ollut Airin päällikköaikojen alussa lainkaan johtamiskoulutusta. Työnohjausta oli jossain muodossa, joka ei lainkaan toiminut. Myöhemmin, ryhmätyönohjauksessa, oli niin mukavaa, että Airi odotti perjantai-iltapäiviin sijoitettuja kokoontumisia ihan innoissaan. Astrid Gartz aloitti sitten johtajaksi tuntuaan johtamiskoulutuksen .
- Muistan kuinka imin sitä todella hyvää koulutusta. Sen jälkeen olen saanut monenlaista johtamiskoulutusta, sitä on ollut tarjolla ehkä liikaakin. Mutta vasta 90-luvun puolivälin jälkeen koko tämä koulutustarve vasta oivallettiin.
Lastenohjelmien toimituksen päällikkyydestä Airi Vilhunen piti kovasti - olisi mielellään jäänyt vaikka eläkkeelle siitä hommasta. 2000-luvun alussa tuli kuitenkin taas organisaatiouudistus, joka siirsi lastenohjelmien pääosan kakkoselle Tampereelle. Helsinkiin jäi muutama varhaisnuorten ohjelma ja nuortenohjelmat.
- En ollut mikään nuortenohjelmaihminen, se ei ollut minun juttu, Airi toteaa lähtöhaluistaan.
Tuore eläkeläinen kaivaa esiin puhelimensa, nappaa kuvia collegen seinillä kukkivasta sinisateesta ja suuntaa bussiin. Aika vaihtaa maisemaa.Piirretäänkö enkelille siivet?
Nyt meiltä uhkaa jäädä väliin ajanjakso 1979-83, vuodet juuri ennen Yleä. Eipä jääkään, bussissa kohti Churchillien sukukartanoa on aikaa ihailla rullaavia alkukesän maisemia ja muistella Airin vuosia kustannusalalla, oppikirjatoimittajana Weilin+Göösillä.
- Toimitin mm. ympäristöopin ja kansalaistaidon oppikirjoja. Ympäristöopissa neuvottiin ensi- ja toisluokkalaislle arjen taitoja: miten toimia liikenteessä, koulussa jne. Kuvittajana toimi vastavalmistunut Kristiina Louhi.
Myöhemmin Airi päätyi toimittamaan uskonnon uutta kirjasarjaa. Se oli yksi syy, joka pani hänet miettimään muualle hakeutumista.
- Meillä oli hyvä työyhteisö, joka pitää vieläkin yhtä. Mutta minua ahdisti uskonnonkirjojen toimittaminen. Piti miettiä esim. onko piirroksissa enkeleitä ja miten niiden siivet kuvataan. Olihan minulta kysytty työhaastattelussa, onko minulla jotain uskonnonkirjojen toimittamista vastaan. Kukahan siinä tilanteessa sanoisi, että on? Sitten tuli Koulu-TV:n paikka auki...
Melkoisen hyvä taustahan Airilla oli siihenkin tehtävään. Hän oli valmistunut äidinkielenopettajaksi, ja nyt hänellä oli kokemusta koulusta, oppikirjoista käyttäjänä ja toimittajana.
 |
| Blenheimin palatsi Woodstockissa, Churchillien koti |
Kuusaalla opettajana oli kivaa
Opiskeluaikanaan 70-luvulla Airi Vilhunen oli opettaja Leena Wessmanin sijaisena Kuusankoskella. Valmistumisvaiheessa hän oli syksyn töissä koulussa Kankaanpäässä ja loppulukuvuoden Tampereella Tipalassa.
- Sitten muutin Helsinkiin tekemään gradua, koska mieheni Jukka oli jo silloin siellä. Loppumetreillä graduntekoa, vuonna 1978, sain jälleen sijaisuuden Kuusaalta, tällä kertaa vuoden mittaisen. Tykkäsin työstä niin, että lähdin keväällä itkien työpaikasta. Jukka tuli minua hakemaan ja kysyi vähän loukkaantuneena, halusinko jäädäkin Kuusaalle.
Kuusaalla Airi opetti historiaa ja suomen kieltä seiskalla ja kasilla. On hänen täytynyt työstään pitää, jos itkun kanssa lähti - sen verran vaativaa on yläkoululaisten opettaminen yleensä opettajien puheiden mukaan. Mutta uusi työ Weilin+Göösillä oli jo odottamassa - heti seuraavan kuun alusta.
 |
| Shakespearen koti Stratford-upon-Avonissa |
Airi Vilhunen tutustui maailmankirjallisuuteenkin opinnoissaan. Hän pääsi Tampereen yliopistoon heti tultuaan ylioppilaaksi Kuusaan lukiosta, ei tosin toivomansa lehdistö- ja tiedotusoppi pääaineena vaan suomen kieli. Ajan tavan mukaan Airi kasasi opinto-ohjelmaansa nipun kiinnostavia yhteiskuntatieteellisiä aineita "koska humanistithan eivät silloin olleet yhtään mitään".
- Minulla oli lehdistö- ja tiedotusoppia, sosiologiaakin kai, tilastotiedettä jonka loppukoe oli minulle matikkalinjalaisella naurettavan helppo varsinkin kun tenttiin sai ottaa kirjan mukaan, Airi pyörittelee päätään.
Sitten Vilhunen bongasi uuden oppiaineen nimeltä kirjastotiede ja informatiikka. Sepäs kuulosti hienolta!
- Sen approon kuului bibliografioitten kurssi. Niistä luennoi vanhemmanpuoleinen naisopettaja pienessä harjoitushuoneessa yliopiston alakerrassa. Opettajan ääni hurisi samalla tavalla kuin ilmastointilaite. Kahdessa viikossa ymmärsin, että tämä ei ole minun alani. Kävelin kotiin pimeässä Tammelantorin halki. Torin kello näytti vartin yli kahdeksaa, kun päätin ryhtyä opettajaksi. Kutsumusammattiin siis, Airi hihittää.
Opettajaksi ryhtyminen tarkoitti myös historian lisäämistä opiskeluihin.
- En ole koskaan katunut sitä päätöstä. Oppi monenlaista, auskultoidessa erityisesti suunnittelusta ja esiintymisestä, oppi tarkkailemaan itseään. Historia, suomen kieli, kirjallisuustiede - kaikki hyödyllisiä aineita.
Matka jatkuu Stratford-upon-Avonista Bathiin. Roomalaisten perustamassa kylpylästä ei ole pitkä matka Jane Austen -museoon. Hyviä kohteita henkilölle, jolla on historian ja kirjallisuuden taju, ja jota huvittaa pohdiskella kylpyaltaiden veden väriä siinä missä Austen-filmien näyttelijävalintojakin.
Kuusaalla toiset juuretAiri, silloin vielä Vahter, lähti Kuusaalta 19-vuotiaana Tampereelle opiskelemaan ja muutti sieltä Villensä, tämän kuusaalaislähtöisen Jukan, kanssa aikanaan Helsinkiin. Molempien vanhemmat ovat nyt kuolleet, ja Kuusaalla asuu enää muutama vanha ystävä ja sisko Hillevi.
- Silti koen, että olen kuusaalaistyttö. Tehdaspaikkakunta on antanut juuret siihen maahan, tiedon mistä se leipä tulee, turvallisen lähtökohdan.
Airin isä Jorma, isänisä, äidinisä, setä ja kaikki enot ovat olleet yhtiöllä töissä.
- Koko suku on ollut vahvasti tehtaalaisia, ja se on määritellyt lähtökohtani. Isä oli sähköasentaja, ay-aktivisti ja sosialidemokraatti. Se kaikki oli voimakkaasti kotona läsnä, Airi kertoo.
Vaikka Airi oli jo nuorena yhteiskunnallisesti valveutunut, ja itse asiassa samalla puolella isänsä kanssa, hän tietenkin kapinoi kotona. Jälkeenpäin häntä säälittää kiltti isänsä, joka joutui kuuntelemaan tyttären kiihkeää oikeassaoloa.
- Muistan miten viereisestä huoneesta huutelin isän ja äitipuolen keskustelun joukkoon kommentteja, ja joskus se sai isän ärsyyntymään. Sanomista tuli myös palestiinalaishuivistani, joka pani isän kommentoimaan jotakin terroristiliinasta ja siitä, miten en tiedä kaikkea, Airi muistelee.
- Yhdistän kuusaalaisuuteeni sen ajatuksen, että maailma ei ole oikeudenmukainen, mutta meidän tehtävänämme on huolehtia, että se tulisi oikeudenmukaisemmaksi, pitää huolta heikompiosaisista. Emmehän me puoluepoliittisesti koulussa toimineet, vaan olimme yleisdemokraatteja. Paitsi Vaalgamaan Lauri, joka oli kokoomuslainen - muut vastaan Vaalgamaa, Airi naurahtaa.
Mielenosoituksiinkin Airi osallistui jo varhain.
- Ihan ensimmäinen mielenosoitukseni oli osallistuminen Teiniliiton kesäkurssin kanssa Neuvostoliiton Prahan-miehitystä vastaan vuonna 1968. Koko kurssi oli kuusankoskelaistytölle melkoinen kokemus, kun opettajina oli teatterikoululaisia, ja olisi pitänyt hirveästi eläytyä. Kurssi lähti osoittamaan solidaarisuutta tsekeille ja slovakeille Tsekkoslovakian suurlähetystön eteen. Maalasimme banderolleja, ja yhteen kirjoitettiin "Alas Neuvostoliitonkin imperialismi". Mietin ihmeissäni, mitä se imperialismi oikein tarkoittaa, Airi nauraa kaksinkerroin.
Myöhemmin miekkariaktiivisuus jatkui, Airi on osoittanut mieltään myös Chilen kansan puolesta ja Allenden murhaajia vastaan. Yhteiskunnallinen ajattelutapa on monilla 60-luvun nuorilla edelleen sisäänrakennettuna, Airi Vilhusellakin.
- Ylen töissä olen ollut siinä onnellisessa asemassa, etten juurikaan ole joutunut tekemään kompromisseja, ohjelmia joita joutuisi häpeämään. Ei minulla päällikkötehtävissä ole mitään tendenssiä ollut, mutta varsinkin lastenohjelmissa olen pitänyt siitä, että ohjelmilla on hyvä vaikutus ja merkitystä yleisölle.
Airi innostuu uudelleen puhumaan lastenohjelmien tärkeydestä - hän piti paljon työstään lasten ja nuorten ohjelmien päällikkönä.
- Lasten pitäisi olla omissa ohjelmissaan keskiössä, heidän pitäisi näkyä niissä. Pitäisi vahvistaa lapsissa tunnetta, että he ovat tärkeitä, heille on omia ohjelmia joissa he ovat pääosissa. Sellaisissa asioissa tunnistan itsessäni maailmanparantajan, Airi sanoo.
Johtajalla päämäärä mielessä ja ihmiset lähellä
Seuraavana aamuna matkailijan huokailtavaksi avautuu Cotswoldin kukkulajono. Jos tähän asti on riittänyt hurmaavaa maalaisidylliä, nyt siihen tulee vaihtelua korkeuseroista. Ajatukset palaavat johtamiseen. Miten tämä Kuusaan tyttö on kestänyt päälliköntehtävissään niihin liittyvän yksinäisyyden, sen että kaikkia ei voi aina miellyttää?
- Siihen vain opitaan. En ole kuitenkaan ollut kauhean yksinäinen johtaja, minulla on ollut aina jokin tiimi lähelläni. Mutta olen tällainen kiltti enkä jyrä, halunnut sompailla. Isossa organisaatiossa päällikkö on rajapinnalla omien ja esimiesten välissä, Airi Vilhunen määrittelee.
 |
| On monenlaisia hyviä johtajia. |
- Työntekijöillä pitää olla tunne, että joku edustaa heitä ja pitää heidän puoliaan ylempien tahojen edessä. Ja toisinpäin: isossa organisaatiossa keskitason päällikkö on joissain asioissa puun ja kuoren välissä, ja siinäkin pitää osata luovia, Airi pohtii.
Vaikeinta esimiestehtävissä on Airille ollut määräaikaisuuksiin ja freelancereihin liittyvä päättäminen: saanko jatkettua jonkun sopimusta, kenet saan tekemään tämän ohjelman, voinko taata tälle ihmiselle töitä kuukauden päästä?
- Sen stressaavuuden huomasin vasta päästyäni siitä eroon kolmen viimeisen työvuoden aikana, kun pienessä työyhteisössä ei tähän edes törmännyt.
Mikä johtamisessa sitten on tärkeintä? Airi tarkentaa olleensa enemmän päällikkö väliportaassa kuin johtaja.
- Joku sen tehtävän on hienosti määritellyt: nähdä lähelle ja katsoa kauas. Olen itselleni tätä teroittanut. Pitää nähdä lähellä oleva oma työyhteisö, ihmiset. Olla oikealla tavalla viisas, myös tiukka omien kanssa. Samaan aikaan pitää olla visio siitä, mihin päin mennään. Joskus sen puolesta pitää oikein painaa: nyt meidän täytyy uusiutua, tuolla se päämäärä on.
Johtajan täytyy myös tuntea itsensä, hyvät ja huonot puolensa.
- Kun huomaa omat rajoituksensa, niille voi tehdä jotain. Koulutuksessa opimme tarkkailemaan omia ominaisuuksiamme ilman että niiden perusteella määriteltiin, olinko hyvä vai huono johtaja. Joku voi olla ulospäinsuuntautunut, toinen sisäänpäin, mutta se ei määrittele onnistumista päällikkönä. Pääasia, että tunnistaa omat piirteensä, vaikka onkin tosi vaikea hyväksyä oma itsensä. On tärkeää pyrkiä olemaan itselleen rehellinen, oma itsensä, Airi pohtii.
Loppujen lopuksi Airi on kuitenkin aina ollut sielultaan journalisti. Hänestä on hallinnossa toimiessakin ollut tärkeintä, että syntyy hyviä ohjelmia.
- Jonkun pitää olla byrokraatti, mutta ohjelmista olen saanut sen polttovoiman. Ne ovat olleet tärkein osa minunkin työtäni. Minulla oli oltava suhde ohjelmiin viimeisessäkin työssäni, jonka moni ajatteli olevan vain ohjelmien sijoittelua. Mutta täytyihän minun vastata katsojille, kun he kysyivät mitä me taas olimme menneet esittämään, Airi kertoo.
Tässä yhteydessä moni onkin nähnyt Airin nimen lehtien palstoilla. Miksei Tuntematonta sotilasta nähty entiseen kellonaikaan, miksi ohjelmistossa on liikaa jotain tai liian vähän jotain toista? Vastaamassa oli tavallisesti Airi Vilhunen, ohjelmapäällikkö. Hän oli myös mukana päättämässä yllättävissä tilanteissa, tehdäänkö ylimääräinen uutislähetys vai miten Yle reagoi äkkinäisiin käänteisiin.
Airi Vilhusesta on pidetty eri työpaikoissa - sen kuulee hänen kollegoidensa puheista ja esityksistä syntymäpäivillä. Airi on varmasti onnistunut itselleen asettamassaan tehtävässä: näe lähellä olevan hätä, löydä ihmisille oikeita tehtäviä, pidä päämäärä mielessä.
Liput liehuen eläkkeelle
Pitkän Yle-uran jälkeen Airi Vilhusen on ollut yllättävän helppo jäädä eläkkeelle. Hän oli vuosia sitten päättänyt lähteä täytettyään 63 vuotta.
- Olin joutunut muille vihjaamaan Ylen tilanteen takia sopivasta eläkkeelle lähdön ajankohdasta, ja päätin ettei minulle tarvitse kertoa sitä. Olen hämmästellyt sitä, ettei minulla ole lainkaan ikävä takaisin töihin, vaikka siellä oli niin kiva työyhteisö, Airi äimistelee.
Eläkkeelle jääminen ei ole vähentänyt Airin toimeliaisuutta. Omakotitalossa Kumpulassa Vilhusten pariskunta on kehittänyt itselleen monenlaista tekemistä myös kyläyhteisössään - tai muut ovat kehittäneet heidän puolestaan. Airi on nyt Kumposti-lehden päätoimittaja, Jukka kylätilan hallituksen puheenjohtaja. Molemmat osallistuvat innokkaasti kyläjuhlien valmisteluun. Airi on rakentanut yhdessä muiden talkoolaisten kanssa Kumpulan arkkitehdin Uno Mobergin ja puutarhasuunnittelija Elisabeth Kochin kunniaksi näyttelyä kylätilaan toukokuun lopuksi.
- Sama energiahan minulla on kuin työpäivinäni. Niiden jälkeen en jaksanut enää olla aktiivinen muualla, nyt jaksan. Voin käyttää energiani kaikkeen siihen, mikä itseä kiinnostaa. Kumpostin päätoimittajana saan tehdä jotain uutta. Tuskin olisin tähän ryhtynyt, jos olisin jäänyt eläkkeelle aikakauslehdestä. Ja aamulla saa nukkua pitempään, Airi huokaa onnellisena.
 |
| Sin sintonik vai min sintonik? |
Airi tekee myös vapaaehtoistyötä maahanmuuttajien parissa. Luetaan yhdessä -ryhmässä Itä-Pasilan asukastalossa suomalaisnaiset opettavat suomea eri puolilta maailmaa Suomeen muuttaneille naisille, ja nyt myös miehille. Eikä tässä vielä kaikki. Vilhuset aloittivat viime syksynä musiikinopiskelun Sibelius-akatemian avoimen yliopiston luentosarjassa, jota pitää Tapani Länsiö.- Se oli erittäin palkitsevaa, varmasti jatkamme sitä kunhan ensi syksyn kurssiohjelma ilmestyy. Kivaa mennä päivällä Musiikkitaloon kuulemaan teoriaa ja illalla vielä konserttiin, Airi kertoo.
Matka on ohi, Stonehengen salaisuus jää vaivaamaan. Airista, tästä meidän Aikosta, sen sijaan olen oppinut paljon lisää, nyt kun on ollut aikaa. Aikko on se pienin meidän neljän naisen ystäväjoukosta, joka on pitänyt yhtä kansakoulusta asti. Mutta Aikko on myös tarpeeksi iso voidakseen kerätä muut siipiensä suojaan. Olla se pätevä, osaava ja napakka, joka painelee kengänkannat kopisten ottamaan uudet tilanteet haltuun missä liikkuukin - yhtä reippaasti kuin teini-iässä silakoita peratessaan. Se vakaa ja luotettava. Ja samaan aikaan hauska seuranainen, joka voisi käytellä lahjojaan vaikka stand up -koomikkona nyt kun aika ei mene Yle-pomona toimimiseen.
