Kesäkuun 7. päivä vietetään kesäkauden avajaisia, ja kesänäyttelyt avautuvat. Tänä kesänä näyttelyyn tuovat töitään jo nimekkäät tekijät, mm. Anu Mykrä, Maaria Oikarinen, Daniel Enckell, Tuomo Laakso. Näyttelyn avajaispäivänä Taideruukkiin tulee myös nelisensataa partiolaista omiin tapahtumiinsa.
- Sinä päivänä alueella liikkuu toistatuhatta ihmistä. Ja on silloin teatteritapahtumaakin ja muuta ohjelmaa, Parvinen kertoo.
Elokuussa Taideruukki osallistuu Taiteiden yöhön. Vesa Parvinen on vielä salaperäinen ohjelman suhteen, mutta vihjaa, että jos kerran paikalla on Piia Kleimolan juttuja, koko perheen kannattaa olla paikalla.
- Näyttää siltä, että saamme myös kaupungin järjestämänä jatkuvan bussiyhteyden Kouvolaan. Tuntuu mahtavalle! Kaupunki alkaa ymmärtää, miten Kymintehtaan avulla tehdään paikkakuntaa tunnetuksi ja saadaan euroja. Ulkopuoliset asiantuntijat näköjään jo tajuavat miljöön arvon, Parvinen sanoo.
Ihmeesti on Vesa Parvisessa virtaa tähän aikaan keväästä. Moni uuvahtaisi tehdessään täyttä koulupäivää, johtaessaan kuntosaliyritystä, hoitaessaan taide- ja käsityöläisyhteisön asioita ja hoivaillessaan kuvataiteilijoita markkinoinnin sokkeloissa. Jaksamiseen auttaa varmaan se, että Parvinen ei suostu olemaan muuta kuin oma itsensä, kekkalointi veisi turhaan energiaa. Siksi tätä kuusaan murretta suoltavaa tarinaniskijää on niin viihdyttävää kuunnella. Ja Hauskalla Seuramiehellä tarinoita riittää.
Opettajapersoonat muistoissa
Vesa Parvinen on ollut oma itsensä näköjään nuoresta asti. Iästä pitää kyllä puhua varovasti, koska tällä miehellä on jomottava ikäkriisi.
- Se tulee salilta. Siellä käyvät kaksikymppiset ovat vanhoja oppilaitani ja muistelevat, että "silloin joskus nuoreen siä olit vahva". En itse muuten edes huomaisi, etten ole nuori, Parvinen virnuilee.
 |
| Tosi kuusaalainen |
- Isä on voikkaalainen, äiti kouvolalainen, sisko on syntynyt Kuusaalla. Minut on käyty tekemässä niin, että synnyin Joutsenossa - tahra on pois Kuusaan kartalta. Sitten minut vaan tuotiin tänne. Vanhemmat opiskelivat muualla, se selittää asian.
 |
| Muisto koulun jumppasalista palvelee taidetta. |
- Jos sellaisia opettajia vielä olisi, he eivät opettaisi viikkoakaan. Vanhan kansan mies, joka jäi persoonana mieleen. Kurinpidossa lapset kunnioittivat häntä, eikä hänen tarvinnut yleensä oman olemuksensa ansiosta tehdä muuta. Mutta jos hihat paloivat, mentiin ehkä rajan yli. Fiksu mies, mutta loppupuolella pilasi itsensä.
Pelkästään hyvällä Vesa muistaa paikallisen taiteilija-opettajan Juha Lapin, Martti Varpaman - Hajamielisen professorin - ja rehtori Pertti Kajanderin. Päättikö Vesa heidän esimerkistään ryhtyä itsekin opettajaksi?
- No en, voin sanoa rehellisesti. Koulussa oli kyllä kivaa mutta en ikipäivinä ajatellut ryhtyväni opettajaksi.
Elämä tulee luo
Parvisen käsivarteen on tatuoitu Kuusankosken vaakunan kanssa kaverin tarinasta poimittu ajatus: ei kannata juosta elämän perässä, kyllä se tulee luo. Samaa ajatusta hän on alitajuisesti noudatellut kaikissa ratkaisuissaan. Ei kannata potkia tutkainta vastaan, voi mieluummin luoda tuttavuuksia, tapailla ihmisiä, kuulostella missä nappaa.
Isä patisti tuoreen ylioppilaan heti inttiin, että se tulisi hoidetuksi. Sissikoulussa pojasta tehtäisiin mies. Poika epäili ettei pärjää mutta isä neuvoi että pärjäät kun puret hammasta. Vesa uskoi, hakeutui isän tutun reserviläismiehen Laineen Matin auttelemana Immolaan rajavartiolaitokseen.
- Ajattelin, että minulla ei ole hinkua aliupseerikouluun, mutta jos pääsen niin ihan sama. Huokasin jo helpotuksesta, kun pääsin vain varasijalle. Mutta lomilta palattuani sain kuulla, että olin päässyt peruutuspaikalle AUK:iin. Taas ajattelin, että ei se mitään, mennään sitten sinne.
- Jos rehellisiä ollaan, minulle opettajan ammatti ei ollut kutsumus. Se oli vain helpoin vaihtoehto.Yksi kirja piti lukea, se oli täyttä höttöä. Sen luin, ja loppu perustui pääsykokeisiin, jossa piti antaa näytteitä osaamisesta. Ajattelin että eihän tämä ole kuin teatteria ja ryhdyin esiintymään. Niin sitten pääsin Hämeenlinnan opettajankoulutuslaitokseen, Tampereen yliopiston alaiseen yksikköön. Mietin että ei tässä mitään, onhan opettajalla ainakin pitkät lomat, Parvinen filosofoi.
Vesa kokeilee rajojaan
Parvinen törmää ammatissaan kaikenlaiseen käytökseen. Sellaisesta ei hevin hätkähtä, jos ei ole itsekään ihan pulmunen aina ollut. Kavereiden kanssa tuli Hämeenlinnassa tehtyä kaikenlaista eri vänkää. Yhden kirjan lukemalla kuulemma selvisi tenteistä, kun muisti vain jaaritella ja pyöritellä aihetta tarpeeksi pitkästi. Parvisen kaveritkaan eivät ottaneet opisntoja liian vakavamielisesti.
Erään ideansa ansiosta Vesa oli lentää ulos koko koulusta. Opettajanahan saa tottua siihen, että lapset yrittävät joskus väärentää vanhempien nimiä erilaisiin todistuksiinsa. Silloin muistuu Parvisella mieleen oma vekkuli temppu.
- Opettajankoulutuslaitosken ilmoitustaululla julkaistiin aina tentin tulokset. Huomasin kerran, että kaverit olivat päässeet läpi hilkun kilkun. Muutin heidän ykkösensä i:ksi, hylätyiksi. Joku kavereista oli mennyt valittamaan rehtori Kari Uusikylälle, miksi hänet oli hylätty. Uusikylä ilmestyi ruokapöytämme viereen ja sanoi, että hänellä on tunne, että syyllinen istuu lähellä. Tenttilistan töhrijän pitäisi tulla hänen luokseen. Minä sitten menin.
Uusikylä oli kysellyt, miltä tuntuisi erottaminen koulusta. Parvinen puolestaan oli ihmetellyt, että näin vähäisen syynkö takia.
- Kari sanoi, että Parvisella on vartti aikaa korjata sotku kirjoittamalla lista uudelleen puhtaaksi. Sen jälkeen hän harkitsee, erotetaanko minut määräajaksi vai lopullisesti. Sain jatkaa, ja lopulta meille syntyi sellainen yhteisymmärrys, että pyysimme pyysimme häntä gradun ohjaajaksi. Hän sanoi että kysytte ensin kaikkia muita, ja jos ette muita saa, suostun. Eihän me keneltäkään kyselty ja mentiin viikon päästä uudelleen Uusikylän luo. Hän tiesi, ettemme olleet kysyneet muita mutta suostui lopulta naureskellen ottamaan joskus näinkin huonoja opiskelijoita ohjattavakseen, Parvinen muistelee.
Päättöharjoittelussa Parvinen törmäsi äidinkielen opettajaan, joka ei sietänyt Parvisen murteenkäyttöä, koska lapset saisivat siitä huonoa mallia.
- Sanoin että voit pyytää minulta kirjakieltä niin monta kertaa kuin tahdot mutta miä puhun omaa murretta ja se on siinä. Sain opetustaidon arvosanaksi 2 -, tosi huonon. Siitä kävin kyllä valittamassa rehtorille, mutta tämä neuvoi että anna olla, elämme niitä aikoja että kakkosellakin mies saa töitä. Pidä se numero ja poistu kotiseudullesi, Uusikylä evästi minua.
Ja niinhän siinä kävi, että Parvinen sai heti valmistuttuaan Kuusaalta töitä. Tähteen koulun opettajaa Matti Tuomea hänen on kuulemma kiittäminen paikastaan opettajana. Tähteessä vierähti pari vuotta, sitten aukesi paikka Pilkanmaan koulussa. Muutaman vuoden kuluttua hänestä leivottiin vararehtori, ja varsinaisen rehtorin virkavapauden aikana hän huomasi olevansa rehtorina.
Pienessä koulussa rehtori joutuu tekemään kahden ihmisen työt - tätä epäkohtaa Parvisen mielestä pitäisi tuoda enemmän esille.
- Isossa, esim. 300 oppilaan koulussa rehtori on virkarehtori jolla on hyvin vähän opetusta, ehkä vain viisikin tuntia viikossa. Pilkanmaan sadan oppilaan koulussa rehtorilla taas on minimiopetusmäärä, ja se on 18 tuntia viikossa. Kuitenkin minulla on samat hallinnon työt kuin isompien koulujen rehtoreilla. Isommilla kouluilla saattaa olla neljänä päivänä viikossa apuna koulusihteeri. Meillä hän on yhden päivän viikossa.
Viimeisten kymmenen vuoden aikana työmäärä on paisunut pullataikinan tavoin. Se vaatii työntekoa skitsofreenikon tapaan.
- Joko hoidat reksin työn hyvin ja suht koht aikataulussa ja jätät luokkaopetuksen vähemmälle. Yrität sitten luovia luokassa niin että selviät joten kuten hengissä ilman että tulee kintuille vanhemmilta. Tai sitten valitset että olet luokassa ja jätät hallinnon. Kumpaakaan ei näin pysty tekemään hyvin. Itse teen painottaen vuorotellen kumpaakin, luokkaa tai hallintoa.
Repivä tilanne on pannut Parvisen miettimään, olisiko hänen vapaa-ajan sivujuonteistaan kokopäiväiseksi työksi, tai pitäisikö ryhtyä pelkästään luokanopettajaksi. Toisaalta rehtorin hommassakin on puolensa.
- Ei palkka kovin ihmeellinen ole. Mutta siinä on vapaus valita itse, miten työtä tekee. Saa osallistua enemmän koulutyön suunnitteluun. Saa paremmin mielipiteitään julki kuin pelkästään opettajana, rehtoriahan kuunnellaan ehkä tarkemmin, Parvinen tunnistaa asemansa hyviä puolia.
Erityisen mukavaa tästä rehtorista on se, että saa olla ihmisten kanssa tekemisissä. Palaute voi joskus olla niin rajua, että pari päivää menee miettiessä, oliko se oikeudenmukaistakaan.
- Mutta kun senkin asian saa mietittyä ja hoidettua eteenpäin, huomaa että tämähän on hienoa ihmisten kanssa tekemistä. Minusta olisi tylsä ratkoa matematiikan ongelmia, mutta minusta on kiva ratkoa ongelmia ihmisten kanssa. Aina ei ole yhtä oikeaa vastausta, vaan pitää jutella. Siksi varmaan viihdyn koulunkin puolella, kun siellä saan olla sosiaalinen.
Esimies joskus kyseli, miten Vesa Parvinen haluaisi kehittyä uralla eteenpäin. Isojen koulujen rehtorina ehkä?
- Vastasin että haluan kehittyä uralla eteenpäin, mutta se ura ei ole koulun puolella, siellä olen ihan tyytyväinen nykytilanteeseeni. Jos minulle tarjottaisiin virkarehtorin paikkaa, saattaisin sanoa kiitos ei. Mutta ei sitä tarjota, kun olen rääväsuu, Vesa nauraa.
 |
| Näyttelytilassa on toukokuussa naisenergiaa. |
Lapsissa näkyy muutos
Koulun tehtävänä alaluokilla on Vesa Parvisen mielestä opettaa lapset tulemaan keskenään toimeen. Myöhemmin matkan varrella ehditään kyllä lukea asiatietoa.
- Itse en ole parhaimmillani aineopettajana. Minusta on tärkeämpää oppia elämää. Tämän päivän lapset eivät oikein hallitse yhdessä tekemistä.
Opettajana Parvinen näkee, että lapset ovat muuttuneet kärsimättömämmiksi.
- Lasten elämästä on tullut hektistä. Urheilussa vain voitto merkitsee, koenumerot samoin. Lapset pettyvät hirveästi jos saavat huonon numeron, vaikka siihen saattaa olla inhimillisiä syitä, vaikka jännittäminen. Minä sanon isän moitteita pelkäävälle lapselle, että sano isälle että tällä asialla ei elämässä tee yhtään mitään. Kun opit sietämään tämän pettymyksen, se on isompi asia kuin että sait matikankokeesta kutosen.
Lapsista on tullut yhä enemmän individualisteja. Lapset ovat edelleen sosiaalisia, mutta he hoitavat sen puolen verkossa.
- Ennen pojat ottivat pallon ja alkoivat pelata. Siinä tuli ongelmia, jotka ratkottiin silmätysten. Nyt pelataan verkossa, ja siellä lapset pystyvät antamaan toisilleen sellaista palautetta, jota ei kasvokkain annettaisi. Tuntuisi pahalle, jos sanoisi toiselle päin naamaa "häviä siitä", mutta verkossa "katoa kentältä" en tunnu miltään.
Todellisessa elämässä yhdessäolon taidot sitten häviävätkin osalta lapsista.
- Joku saattaa valittaa jo pelkästä katsomisesta, että tuo tuijottaa. Me yritämme selittää, että ainahan ihmiset katsovat toisiaan. Siksi minusta on tärkeämpää opiskella sitä että opimme sietämään toisiamme kuin jotain pientä matematiikan osa-aluetta. Maitokaupassa ei enää tarvitse osata desimaalipilkun siirtämistä, mutta pitää osata kysyä nätisti myyjältä, jos tuote on loppu, Parvinen linjaa.
Monet vanhemmat luulevat koulua vielä samaksi paikaksi kuin omassa lapsuudessaan. Silloin opettajaa toteltiin.
- Silloin ADHD-lapsetkin istuivat paikallaan, kun tiesivät että jos liikahtaa, lähtee kynnet. Nykyään lapsen ongelmista tiedetään enemmän ja tukiverkot ovat laajat. Vaikka loppujen lopuksi ne ongelmat saattavat olla ihan pieniä, Parvinen selvittää.
- Meillä erityistä tukea tarvitsevat lapset ovat osan aikaa omassa ryhmässään ja osallistuvat yleisopetukseen siinä missä pärjäävät muiden joukossa. Vielä kymmenen vuotta sitten puhuimme meidän erityisoppilaista, tarkkailuluokan oppilaista. Emme enää. Siirsimme heidät samaan rakennukseen muiden kanssa, lapset ovat osin samoilla tunneilla. Ei kukaan enää puhu "tarkkiksen pojista". Mutta näille lapsille pitää saada lisää avustajia luokkaan, Parvinen vaatii.
Pilkanmaan koulussa on opettajien kesken hyvä henki.
- Olemme erilaisia ja keskustelemme tiukastikin menetelmistä. Mutta me osaamme toimia yhdessä, olemme hitsautuneet yhteen, omalaatuinen huumori ja epävirallisuus on meidän tapamme tehdä töitä. Me teemme irtiottoja normaalikuvioista, järjestämme vaikka taidepäivän ammattilaisten avulla, että lapset saavat tehdä yhdessä, rehtori kertoo.
Oma sali olisi kiva
Vuodesta 1995 Parvisella on ollut oma kuntosali yhdessä Jari Lindströmin ja Jari Lampisen kanssa.
- Selkäni oli kipeä, ja naprapaatti sanoi sen paranevan, kun alan käydä punttisalilla. Kuusaan punttisalin talous oli heikossa jamassa, ja me kolme mietimme miten kiva olisi omistaa oma sali. Voidaan treenata kun huvittaa, ja muutkin voisivat käydä siellä. Näin tyhmästi mietittiin, Vesa hymähtää.
Kaverukset päättivät ettei salin tarvitse tuottaa voittoa, kun kaikilla oli päätyöt muualla. Parikymmentä vuotta on voitu kolistella omilla laitteilla, ja viimeiset vuodet ovat menneet jo oikein kivasti. Asiakkainakin käy muita kuin vain omia kavereita - enimmäkseen vieraita. Lindström jäi porukasta päästessään kansanedustajaksi.
- Kollega epäili alussa, kun meikäläinen silmät kiiluen uhosi omasta salista. Mutta me ajattelimme, että jos joskus luovumme salista, näemme silloin vasta mitä saimme. Emme koskaan ole laskeneet etukäteen, mitä meidän pitää saada salilla. Enemmän se on antanut kuin ottanut - siellä käyvien ihmisten tarinat, Parvinen kertoo.
- Joskus pystyy jopa neuvomaan jotain reenaamisessa, Vesa iloitsee.
Ei enää ikinä päättäjäksi
Takavuosina Parvista pyydettiin seurakuntavaaliehdokkaaksi, ja hän lähti mukaan uteliaisuuttaan. Paikka tuli, ja seuraavaksi hänet houkuteltiin kunnallisvaaliehdokkaaksi. Kaupunginvaltuustopaikkakin tuli. Neljän päättäjävuoden aikana miehelle kirkastui, että tämä ei ole hänen juttunsa.
- Yksi varmimpia asioita, minkä elämässä olen päättänyt on se, että toista kertaa en sinne mene. Tuli tunne, että asiat on päätetty jossain paljon ennen valtuustoon tuomista. Mielipiteitä sai sanoa, mutta ei sinua loppumetreillä kuitenkaan kuunnella. Sellaisessa en halua olla mukana, pahan mielen saa pyytämättäkin, Parvinen pyörittelee päätään.
Oivallus vaikuttamismahdollisuuksien pienuudesta oli kuitenkin opettava kokemus.
- Mukana olo oli varmin tapa todeta, että ei koskaan enää. Seurakunnan päättävistä elimistä jäi paljon parempi mieli kuin kaupungin, vaikka seurakunnassakin edustetaan eri ryhmiä ja alueita. Siellä kuitenkin kuunnellaan ja mietitään yhdessä. Kunnallispoliitikot voisivat harjoitella neljä vuotta ensin seurakunnan puolella, jossa ei voi niin paahtaa omaa kantaa esiin vaan pitäisi oikeasti päättää asioista. Kunnallispolitiikassa ei nimittäin saa olla eri mieltä ilman seurauksia, Parvinen analysoi.
Ei ikinä -päätöstä on vahvistanut viime aikainen yt-neuvotteluista kohkaaminen.
- Otetaanko ensin talo pois ja sitten irtisanotaan sen työntekijät vai päinvastoin - lopputuloshan on sama! Itse ajattelen, että katsotaan ensin tarvitaanko rakennusta ja sitten vasta henkilötilanne.
 |
| Gallerian tarjontaa |
Nuorena Vesa Parvinen ei omistanut tauluja eikä ollut niistä kiinnostunut.
- Minulle olisi ollut kammotus joutua taidenäyttelyyn. Ja rehellisesti sanoen vieläkin on välillä taidenäyttelyssä tunne, etten kuulu sinne. Tarkoitan sitä idiotismiyleistystä, että taidenäyttelyissä käydään pikkurilli pystyssä ja juodaan punaviiniä ja ollaan hienoja, eikä sinne voi mennä sandaaleissa ja sortseissa ja pikkasen hielle haisevana.
Parvisen ymmärrys taiteesta aukeni, kun hänen äitinsä kuoli ja poika peri yhden taulun. Sen innoittamana hän teki ensimmäisen reissunsa Salmelaan Mäntyharjulle vuonna 2005. Hän näki punktaiteilija Sampsa Sarparannan töitä.
- Katsoin, että jumankekka, taide voi olla muutakin kuin perinteinen metsä ja kukka. Ostin yhden työn ja päätin että tutustun kaikkiin taiteilijoihin, joiden töitä haluan ostaa. Minulle on tärkeämpää tykätä taiteilijasta persoonana kuin hänen töistään. Jos taiteilijalla on hienoja tarinoita, saatan mieltyä ensin tyyppiin ja sitä kautta hänen töihinsä.
Tapaaminen taiteilijoiden kanssa Salmelassa osoitti, että näille omien töiden myyminen on vaikeaa. Parvinen innostui auttamaan, teetti nettisivut ja alkoi markkinoida nuorten taiteilijoiden töitä niiden kautta. Sitten Minna Metsärinne vei hänet katsomaan tiloja nykyisessä Taideruukissa Kymintehtaalla. Sinne Parvinen päätti tietenkin perustaa gallerian syksyllä 2012.
- Päätin että jos kuntosalilta jää rahaa, käytän sen taidetilan pyörittämiseen. Ja jos ei jää, olen taas yhtä kokemusta rikkaampi, Vesa nauraa.
Nykyisin taiteilijat saattavat itse ottaa yhteyttä Vesaan ja tarjota töitään myytäväksi. Alussa juttu meni toisinpäin.
- Soitin kiinnostaville tyypeille ja he ihmettelivät, että mikä heebo sieltä ottaa yhteyttä. Vielä enemmän tuntuivat hämmästyvän, kun sitten menin tapaamaan heitä salicollegessa ja lenkkitossuissa. Eivät oikein ottaneet todesta kun sanoin olevani galleristi. Mutta kun on tutustuttu, taiteilijat näkevät että minulla on vilpitön halu yrittää. Itse en tiedä vielä taiteesta paljoakaan, mutta taiteilijathan työn tekevät, minä vain pidän niitä esillä. Taiteilijoiden kuuluu saada raha ensin, sitten vasta minun.
- En pelaa varman päälle. Otan sellaistakin taidetta, että jonkun silmät muljahtavat ja tämä kääntyy ympäri jo näyttelytilan kynnyksellä. Sekin on hieno palaute, taulu on silloin herättänyt hirveän reaktion ihmisessä. Haluan mieluummin säväyttää, ei taiteesta aina tarvitse tulla hyvä olo, Vesku pohtii.
Parvinen ei osta töitä kuuluisan nimen perusteella.
- Kaikella kunnioituksella, ei kiitos Kaj Stenvallin ankkatauluille. En osta jotta joku tulisi katsomaan, kuinka hieno Juhani Palmun työ minulla on. Ostan siksi, että joku sanoo että sinullahan on hiton omituinen taulu ja se tuo kauheita ajatuksia mieleen. Siitähän syntyy hienot keskustelut.
 |
| Kuvataidetta ja taidelasia galleriassa |
Kymintehtaan vanhaan keskusvarastoon on parin viime vuoden aikana rakentunut taiteilija-, yrittäjä- ja käsityöläisyhteisö, joka saa uusia jäseniä. Kaikesta saa kiittää Vesa Parvista, joka päätti laajentaa verkossa toimivaa taiteilijoiden tukemistaan perustamalla taidegallerian. Nyt sen vieressä on jo vuokrattava näyttelytila, ja ideoita pulppuaa lisää kaiken aikaa. Parinkymmenen hengen porukka tekee omia töitään mutta järjestää myös yhteisiä tempauksia.
Parvista ihmetyttää, että oman paikkakunnan väki suhtautuu Taideruukkiin nihkeämmin kuin muualta tulevat.
- Ulkopaikkakuntalaiset tulevat tänne, että "vau, aivan mahtavaa". Onko tehdasmiljöö irtisanotuille ja heidän läheisilleen liian arka kohta, kun moni heistä sanoo ettei ikinä enää tule tehdasalueelle? Ainakin kuusaalaisia on vaikeampi saada pistäytymään kuin muita. Kun kesä alkaa, tulee varmaan viime vuoden tapaan hirveä määrä mökkiläisiä muualta katsomaan Taideruukin tarjontaa, Parvinen ennustaa.
Kateuskin selittää suuren osan kommenteista.
- Kuusaalaiset ajattelevat, että täällä tehdään jotain sellaista, jota heillä ei ole. Tännehän saa kuka vaan tulla kokeilemaan. Luulisi, että tämä olisi kuusaalaisille ylpeydenaihe, jota tsempattaisiin ja tuupattaisiin eteenpäin.
Ruukkilaiset lupaavat olla lannistumatta.
- Joku saattaa pelätä taide-sanaa. Mepä järjestämme sellaisia tilaisuuksia, joihin tullaan muilla periaatteilla ja yhtäkkiä huomataan, että täällähän onkin taidetta, Vesa virnistää.
Lisää Taideruukista täältä:
http://www.taideruukki.fi/
Iso mies punastuu
Vesa Parvisella on kaunis, tilava koti Kuusaalla. Seinillä on valtavasti nykytaiteilijoiden tauluja, joita ei ole ostettu sohvan värin mukaan kivoiksi sisustuselementeiksi vaan haastamaan ajatteluun. Mahtuisihan huusholliin emäntäkin, huomautan täti-ihmisten ikiaikaisella röyhkeällä uteliaisuudella.
- Noh, kun, eh, siis, minä tulen toimeen ihmisten kanssa paremmin pienen etäisyyden päästä, Parvinen aloittaa. Sitten värivalojen keskeltä alkaa purkautua niin kryptistä selitystä seurustelun nykyvaiheesta, että paatunutkin täti ymmärtää luovuttaa.
Jossain
siis on salaperäinen nainen. Kissasta onkin jo helpompi puhua. Siitä
Selmasta, joka on antanut nimensä myös Taidetupa PikkuSelmalle. Sen kuvan
näkee vaikka täältähttp://taidetupapikkuselma.com/
Vielä pari viikkoa aikaa ottaa rauhallisemmin - sikäli kuin rehtori-opettaja lukuvuoden lopulla pystyy. Sitten alkaa rumba kesänäyttelyn kokoamiseksi. Tähän näyttelyyn Parvinen on itse kutsunut taiteilijat, joiden ei tarvitse maksaa mitään. Koulupäivien jälkeen hän ajelee ympäri pakettiautollaan keräämässä työt.
- Hienoa ajella kevätöinä ympäri maata radiota kuunnellen, Vesku hehkuttaa.
