Kymin työski oli Heikki Hämäläisen silmäterä

Muualta muuttanut näkee asioiden arvon joskus kirkkaammin kuin synnyinseudullaan asuvat. Hänellä on vertailukohtia muualta, häneltä puuttuu sidoksia, joilla ei ole mitään tekemistä itse asian kanssa mutta jotka vaikuttavat päätöksiin. Heikki Hämäläinen yritti pelastaa Kymintehtaan työväentalon ehkä noista syistä. Valitettavasti paikkakuntalaiset päättivät toisin.

Heikki Hämäläisen tuntevat kaikki kuusaalaiset, ainakin ulkonäöltä. Jos ei parrasta tunnista, niin rättisitikasta viimeistään. Alkuperäinen kuusankoskelainen tämä ex-nuorisotoimenjohtaja ei kuitenkaan ole. Heikki tuli Kuusaalle vasta vuonna 1965, kolmikymppisenä. Hän syntyi Säkkijärvellä, lähti viisivuotiaana evakkoon pitkin Suomea. Sodan jälkeen perhe asettui Hämeenlinnaan. Valmistuttuaan Hämäläinen pääsi nuorisotyöhön Varkauteen. Ja kun hän sieltä lähti hakeutumaan muualle, tarjolla oli kolme vaihtoehtoa.
- Olin ykkössijalla Mänttään, Lahteen ja Kuusankoskelle. Kävin neuvotteluissa Mäntässä ja tulin sen jälkeen Kuusankoskelle. Kuusankoski tarjosi niin hyvät edut, etten enää mennyt Lahteen työpaikkahaastatteluun.

Palkka ja asunto eivät olleet ainoat asiat, jotka vahvistivat Heikin päätöksen. Hän kierteli paikkakuntaa, tutustui ihmisiin ja paikkoihin. Ja tuli Kymintehtaalle, Koppelinnotkon, Mäyrämäen ja Öljymäen maisemiin.
- Nousin Mäyrämäelle, josta näkyvät tehtaat ja asutus. Koin elämyksen, että tällaista maisemaa en ole nähnyt missään muualla, enkä tällaista yhteisöä koskaan.

Tuore Kuusankosken kauppalan nuorisosihteeri osasi heti antaa arvoa omintakeiselle miljöölle. Notkon ja viereisten mäkien omakotitalot kiehtoivat.
- Ne ovat suureksi osaksi tehtaan työntekijöiden itsensä rakentamia. Jokainen on rakentanut tarpeittensa ja varojensa mukaan ja sijoittanut talon parhaalle mahdolliselle paikalle rinteessä. Tätä ei ole arkkitehti suunnitellut, vaan asukkaat ovat rakentaneet tämän itsensä näköiseksi alueeksi, Hämäläinen kuvailee.

Kymintehtaan työväentalo. Kuva: UPM, Kymin keskusarkisto

Suomea kierrellyt mies koki, ettei ollut nähnyt missään muualla näin yhtenäistä asuinaluetta, jolla oli oma kulttuurinsa.
- Se liittyi Kymintehtaan työväentaloon ja sen toimintaan. Aihe veti puoleensa niin, että jäin seuraamaan alueen elämää, vaikka oma asunto oli muualla, Kuusaalla Vuorilaaksontiellä.

Sylipainia Kymin työskin tapaan

Koppelinnotko - Koti mäkien sylissä -kirja kertoo Kymintehtaan työväentalon monipuolisesta toiminnasta. Alueelle oli perustettu Kymintehtaan työväenyhdistys vuonna 1903, ja se oli ostanut ensin pienen mökin tiloikseen. Koettelemusten jälkeen yhdistyksellä oli lopulta vuonna 1916 käytössään komea rakennus, jonka oli suunnitellut itse Wolmar Forsberg, Kymin Oy:n päärakennusmestari.

Kymintehtaan työväentalon ulkonäkö, kauneus ja yksityiskohdat eivät kuulemma pääse oikeuksiinsa edes valokuvissa, ne olisi pitänyt kokea paikan päällä. Kun rakennus peruskorjattiin vuonna 1941, sen saliin mahtui lähes 300 istumapaikkaa. Talossa oli näyttämö maskeeraushuoneineen, ravintola, eteinen vaatesäiliöineen, talonmiehen asunto, kokoushuone, musiikin harjoitussali, lehteri puolipyöreine soittoparvekkeineen, paini- ja nyrkkeilytila, varastotiloja ja kylpy- ja pesuhuoneet, kyläkirja kertoo.

Kymintehtaan työväentalo. Kuva: UPM, Kymin keskusarkisto

Tanssilattia oli luistavaa tammiparkettia ja ahkerassa kulutuksessa vielä senkin jälkeen kun yhdistyksen juhlat tai suuret paini- ja nyrkkeilykilpailut oli siirretty muualle. 1940- ja 1950-luvulla työskille tultiin naapurikunnista asti, milloin Motilla, milloin amerikanraudoilla, milloin linjurilla - aina sankoin joukoin. Maankuulut artistit ajelivat paikalle omilla pirsseillään, ja asukkailla riitti katseltavaa. Eipä 70-luvun nuoriso tajunnut talon suosiosta ja merkityksestä pätkän vertaa vitsaillessaan kaljupäiden kiitoradasta.

Purku-uhka työskin yllä

Vuosikymmenten varrella työski tarjosi tilat yhdistyksen monille harrastusryhmille. Oli urheiluporukoita, oli Työväen Näyttämön ja Kansan näyttämön esityksiä sadoittain, oli musiikinharrastajia, monien järjestöjen toimintaa - puhumattakaan isoista vuosittaisista työväen juhlista. Kuten Aimo Aartelo sanoo: "Kymintehtaan työväentalo eli Koppelinnotkon korkeakoulu toimi yli 70 vuotta paikallisena kulttuurikeskuksena ja monitoimitalona."

Kymintehtaan Työväenyhdistyksen talousvaikeudet johtivat työskin sulkemiseen vuonna 1956.  Yhdistys rakensi Kuusankosken työväenyhdistyksen kanssa Kansantalon keskustaan. Kymin työskille jäi edelleen käyttäjiä: bingo, tanssijat, satunnaisten tilaisuuksien pitäjät. Mutta elämä valui talosta ulos samaan aikaan kuin sadevesi Kolarinmäeltä sisään. Vuonna 1981 yhdistys myi työväentalonsa Kuusankosken kaupungille - purettavaksi. Kaupunki oli piirtänyt asemakaavaan tien, joka kulki työskin yli.

Heikki ja Mari Hämäläinen Kymin työskin tontilla

Heikki Hämäläinen ei voinut hyväksyä komean talon purkuajatusta, joka leijui ilmassa jo 70-luvun alkupuolelta.
- Kirjoitin lehteenkin aika rajun kirjoituksen, jossa ihmettelin, miksi tällainen rakennus aiotaan hävittää. Tämä yhteisö tarvitsee tällaisen talon. Kritisoin työläispaikkakunnan mentaliteettia: kun työläinen pääsee johtavaan asemaan ja päättäviin elimiin, hän haluaa näyttää, miten hienosti rakennetaan uutta ja hävitetään vanhaa ja mukamas käyttökelvotonta.

Päättäjien arvostelusta ei hyvää seurannut.
- Vähään aikaan Kymintehtaan Työväenyhdistyksen johtohenkilöt eivät edes tervehtineet minua, kun suuttuivat niin arvostelustani. En kuitenkaan ollut yksin käsitysteni kanssa. Kun yhtiö alkoi remontoida omistamiaan asuintaloja ympäri kaupunkia, se teetti maalaussuunnitelman arkkitehti Jatta von Konowilla. Hän sanoi, että tämä alue on ainutlaatuinen Suomessa, ja tämä pitää säilyttää. Hän kirjoitti tästä valtakunnalliseen lehteenkin.

Hämäläistä sanoo, että Kuusaalla tehtiin työväentalon kanssa toisin kuin muualla maassa siihen aikaan.
- Muilla teollisuuspaikkakunnilla kunnat ostivat työväentaloja ja antoivat niitä erilaisten toimintojen käyttöön. Kuusankoskella pieni piiri päätti, että talo saa mennä kokonaan. Kun aate ja raha pantiin vastakkain, raha voitti. Ei tajuttu, että perinne ei ole rasite.

Jonkun on jaksettava rassata

Nyt tyhjällä tontilla kasvaa pusikkoa, ja tien laidalle mahtuu hyvin parkkiin Hämäläisen rättisitikka. Mies kertailee kokemuksiaan nuorisotyön parista. Paljon hienoa tuli tehtyä: Hämäläisen tullessa Kuusaalle käynnistyivät nuorisovaltuustot, hän järjestti työkavereineen radikaalin itsenäisyyspäiväjuhlan, keksi uusia toimintamuotoja piittaamatta siitä, että moni työnteli kapuloita rattaisiin. Nuoret viihtyivät, ja heidän hyvinvointinsa oli tärkeintä.

Miksi Heikki Hämäläinen jaksoi jauhaa leirikeskuksen rakentamisesta ja työväentalon säilyttämisestä tai käräjöidä avustusmäärärahoista vaikka näki, että vastassa oli järkkymätön muuri, jonka motiiveja oli vaikea ymmärtää? Miten hän jaksoi järjestää Voikkaan Vesaan toistakymmentä uutta liikuntalajia, joita muut seurat eivät tarjonneet, vaikka virkamiehet tekivät parhaansa jotta toiminta kuihtuisi?
- Jos kukaan ei jaksa yrittää, mikään ei muutu, Heikki vastaa yksiselitteisesti.

Hämäläinen ehti olla niin monessa mukana, usein etunenässä uutuuksia tuomassa, että onneksi hän on kirjannut kaiken ylös kahteen elämäkertateokseensa Kunnallinen nuorisonvillitsijä ja Nuorisotyöntekijänä paperikaupungissa. Kannattaa käydä kirjastosta lukemassa, sieltä näkee mm. miten Hämäläinen kumppaneineen on kaiken muun ohessa tuonut judon Kymenlaaksoon.

Hämäläisen pariskunta istuu takaisin punaiseen rättisitikkaansa, itämaiskuvioisin matoin sisustettuun. Vuonna -97 naimisiin mennyt pari vaikuttaa vastarakastuneelta - lähes kahdeksankymppinen mies nuorikkoineen. Heikkiä naurattaa, kun Mari muistelee heidän ensitapaamisiaan ja varmistaa, että isännän Suomi-Pojat - Finska pojkar -voimisteluryhmäharrastus tulee mainittua.
- Me esiinnyimme viime vappunakin. Meidän esitys oli illan paras, lausuu hän vaatimattomaan tapaansa.