Aarnion kykyjä ei tarvitse ihmetellä, kun tutustuu hänen uraansa. Hän on toiminut Radion sinfoniaorkesterin konserttimestarina 90-luvulta, hän on Uusi Helsinki -kvartetin primas, Trio Ad Libitumin jäsen, ollut myös Suomalaisen Kamariorkesterin konserttimestari ja kamariorkesteri Kerberoksen jäsen.Petri Aarnio on myös esiintynyt kamarimuusikkona pitkin maailmaa. Mutta nyt hän on Iitissä ja singahtaa keskiviikon rokkijameista torstain, perjantain ja lauantain kirkkokonsertteihin soittamaan mm. Dvorákia, Mendelssohnia, Ravelia, Milhaudia - ja väliin vähän yllätysohjelmaa Puimalassa.
Aarnio on opettanut vuodesta 2000 Sibelius-Akatemiassa. Verlan konsertissa vieressä soitti hänen entinen oppilaansa Helmi Kuusi.
- Hirveän hauskaa seurata kaikkien oppilaitten kehittymistä. Täälläkin on helpompi löytää yhteiset soittotavat, kun on selvät sävelet. Oikeastaan ainutlaatuista päästä soittamaan omien entisten oppilaitten kanssa, Aarnio kertoo.
Entisten oppilaiden tekemisiä ei Aarnion mielestä tarvitse opettajan ominaisuudessa vahtia.
- He ovat löytäneet oman identiteettinsä taiteilijoina, ei siinä tarvitse ketään ohjaamaan.
Samalla antaumuksella Aarnio kertoo valmistautuvansa konserttiin kuin konserttiin.
- Tietysti kesäfestareilla on aina rennompi yleinen ilmapiiri, kun tehdään monta konserttia peräkkäin. Toisaalta oma vaativuutensa tulee siitä, että tässä vaaditaan monta eri keskittymiskertaa konsertin yhtä kappaletta varten, Aarnio pohtii.
Festivaalipäivät pitävät sisällään sekä harjoittelua, esiintymisiä että yhteistä hauskanpitoa muusikoiden kesken.
- Pitää olla valmiina mitä yllättävimmissä paikoissa, mitä yllättävimpiin aikoihin. Kesäfestivaalit ovat soittajille kivoja siinä mielessä, että me pystymme aika harvoin viettämään aikaa keskenämme ja puhumaan yhteisistä asioista. Yhdessäolo on hauskaa ja luo konsertteihinkin oman erikoisen tunnelmansa, kun kaikki tapahtuu sen yhteiselämisen kautta.
Iitin konserteissa yleisökin näkee selvästi muusikoiden rennon vuorovaikutuksen.
- Varmasti näkee, uskon. Me yritämme pitää mahdollisimman paljon hauskaa keskenämme sekä soittaessa että soittamisen ulkopuolella, Aarnio sanoo.
Jukka Harju - musiikkia ja elokuvaa
Käyrätorvensoittaja Jukka Harju näytti Beatles-konsertissa useammassakin kappaleessa, millaista taituruutta John Lennon ja Paul McCartney edellyttivät vaskisoittajilta. Tyyni ulkokuori ei tarkoita, etteikö mies soittajana repeäisi uskomattomiin lurituksiin puhaltaessaan vaikkapa All you need is lovea.Mikäs on soittaessa, kun osaa ja kun käsi on taas terve. Jukka Harju on ollut Iitin musiikkijuhlilla muistaakseen kuutisen kertaa. Viime kesänä hän joutui perumaan tulonsa, kun oli satuttanut peukalonsa urheillessa.
- Minulta meni oikean käden peukalo, jolla kannattelen instrumenttia. Kädelliselle peukalo on keskeinen työkalu. Luutuminen vei kuusi viikkoa, soittamiseen tuli taukoa ja moni muukin konsertti peruuntui vamman takia. Tuli yllättäen kesälomaa ilman soitinta, Harju kertoo.
Jukka Harju sanoo odottavansa torstaikonserttia mielenkiinnolla.
- Bachin soolosellosarja, jonka soitan käyrätorvella, voi olla kuriositeettina hyvinkin viehättävä. Sitä eivät kai suomalaiset ole aikaisemmin yrittäneet. Bachin kappaleethan ovat niin universaalia musiikkia, että ne eivät ole aina soittimesta kiinni. Myöhempiä sellosarjoja on tosin mahdoton soittaa yksiäänisellä soittimella, koska Bach käytti niissä kaksoisääniä. Alkupään sarjoja sen sijaan soitetaan paljon muillakin soittimilla, esim. fagotilla, Harju kertoo.
Työ Radion sinfoniaorkesterin käyrätorven äänenjohtajana on sen verran intensiivistä, että soittaminen on tällä hetkellä Harjun pääasia. Ylijäävän ajan Jukka Harju opettaa Sibelius-akatemiassa. Harjulla on kuitenkin myös elokuvaohjaajan koulutus ja nykyisin myös yhden hengen tuotantoyhtiö.
- Silloin tällöin teen pieniä projekteja ja freelancejuttuja. Ohjasin esim. Ylelle ohjelma Voces intimae - sisäisiä ääniä. Se oli Meta4-yhtyeen soittoa sisältävä puolen tunnin ohjelma, jolla voitimme Koura-palkinnon.
Elokuvaharrastus alkoi Jukka Harjulla jo 12-vuotiaana.
- Vuorasimme kotikylän videovuokraamosta videokameran ja teimme omia MacGyvereitä. Selasimme tv-sarjan puhki ja poikki, teimme niistä rakenneanalyysit ja kaikki. Elokuvanteko on ollut intohimoni yhtä kauan kuin soittaminen. Jossain vaiheessa piti sitten ottaa paussi soittamisesta. Olin seitsemän vuotta soittamatta ja hankin elokuva-alan koulutuksen.
Elämän tosiseikat vetivät Jukka Harjun takaisin soittimen ääreen. Piti rahoittaa viimeinen opintovuosi 2003-04, ja Harju sai paikan Tampere Filharmoniasta.
- Tein yhtä aikaa lopputyötäni ja soitin orkesterissa. Muistan kyllä luvanneeni itselleni, että en jää orkesteriin. Olen kuitenkin edelleen orkesterissa, tosin eri orkesterissa, Harju naurahtaa ja lähtee kohti seuraavia harjoituksia.
