Erkki Hirviriutta - salaa hauska suntio

Erkki Hirviriutta liikkuu Kuusankosken kirkossa kuin kotonaan. Ei uskoisi, että hänen viimeisestä työpäivästään suntiona on jo parikymmentä vuotta. Vanhalla työpaikallaan ex-suntio käy edelleen silloin tällöin - nyt vain urkuparven alla istumassa sakastin ovensuun paalupaikan sijaan.

Valehtelisin, jos väittäisin tätä kirkonpalvelijaa tosikoksi. Ulkomuoto pettää, vähän väliä hän heittää puheensa joukkoon kuivaa englantilaistyyppistä huumoria. Erkki kyllä osaa olla haudanvakavana ja käyttäytyä arvokkaasti, vaikka hänen teki monta kertaa mieli purskahtaa nauruun kesken palvelutehtävien.
- Kerran vieraileva saarnaaja pudotti puheensa liuskat saarnatuolista alas, ja minä ryntäsin hakemaan ne ja toimitin takaisin ylös puhujalle. Toisella kerralla Valkealan opiston rehtori Nykänen oli täällä vihkimässä oppilastaan. Huomasin, että hän oli jättänyt Raamatun ja paperinsa sakastin pöydälle mennessään alttarille. Hän oli jo kääntynyt selin saliin, ja morsiuspari odotti eteisessä. Mietin kuumeisesti ja hoksasin, että kun eteisen ovet aukeavat ja soitto alkaa, kaikki katsovat morsiusparia. Sillä välin ehdin livahtaa viemään asiakirjat alttarin portinpielen päälle.

Pokka pitää, koska sen pitää pitää. Suntion oli oltava jumalanpalveluksissa valppaana koko ajan.  Samalla kertaa olet kaiken kansan nähtävänä mutta yrität toimia huomaamattomasti. Tätä tarvitaan esim. silloin, kun osanottajamäärää lasketaan.
- Jumalanpalvelusten osanottajat kävin laskemassa urkuparvelta niin pitkälle kuin sieltä näkyi, ja loput kirkon takaosasta. Matkat kiersin ulkokautta. Ehtoollisen osallistujat piti myös kirjata. Seisoin pylvään vieressä ja tein merkinnät paperiin, miesten ja naisten määrät erikseen. Vaikeusastetta tuli huomattavasti lisää, kun käyttöön tuli jatkuva ehtoollispöytä 80-luvun alussa. Mutta ei siinä varmaan kenenkään taivasosuus mennyt, jos joku jäi pois tai tuli kirjoihin kahteen kertaan, Hirviriutta myhäilee.

Suntio laskentapaikallaan

Suntio vastaa siitä, että kaikki toimii

Kun seurakuntalaiset tulivat kirkkoon, siellä oli jo tapahtunut paljon. Ennen jumalanpalvelusta pantiin kuntoon äänentoistolaitteet.
- Ja piti pyydellä tulijoiden joukosta, tutuista, kolehdinkerääjät - mistäs muualta heidät olisi saatu?





Kolehdin kerääminen Kuusankosken kirkon pitkävartisilla haaveilla on taitolaji.
- Katselin, kun partiotytöt koukkivat haaveilla alhaalta käsin. Silloin siinä on vaara, että virsikirjat lähtevät hyllyltään. Toisella laidalla ja liian matalalla kerätessä vaarassa ovat taas ihmisten päät ja hatut. Kannattaa kulkea ikään kuin peruuttamalla, ettei osu seinään sivukäytävillä, Erkki neuvoo.

Suntio myös koristelee alttarin kynttilöin ja kukin. Tai sitten suntion vaimo.
- Meillä se meni niin, että Pirkko osti ja laittoi kukat astioihin.

Suntion tehtäviin tilaisuuksien aikana kuuluu myös tilanteen tarkkailu ja häiriöiden estäminen.
- Ainoastaan kerran olen vienyt yhden papan ulos, kun hän oli päihtynyt. Kirkkoherra kehotti poistamaan miehen. Sain sen tehtyä, ainahan selvä mies on vahvempi kuin humalainen.

Joulun alla paaston värit

Kirkko muistuu mieleen meille harvoin käyville sentään joulun aikaan. Menneinä vuosikymmeninä isojen pyhien jumalanpalveluksissa saattoi olla 700-800 kävijää.
- Joulunajan monien tilaisuuksien osanottajamäärät vaihtelivat päivästä toiseen, mutta palvelusten yhteen laskettu seurakuntalaisten määrä pysyi lähes samana vuodesta toiseen. Aaton hartauden osallistujamäärä on noussut ja jouluaamun jumalanpalveluksen vähentynyt. Huvittaa joskus tämä ainainen laskeminen. Nykyihmiset ovat viranomaisten silmissä prosentteja, tapauksia ja asiakkaita enemmän kuin ihmisiä, Erkki pohtii.

Kirkon väritys noudattelee pyhän liturgisia värejä. Jouluna valkoista ja punaista, paastonaikana violettia, pitkänäperjantaina mustaa, ja monena pyhänä vihreää - arjen ja kasvun väriä, Hirviriutta kuvailee.

Hirviriutat yrittivät valita kukat pyhän liturgisen värin mukaan. Pitkäperjantaille on oma sääntönsä kukista: viisi ruusua alttarilla, jokainen eri maljakossa. Marianpäivänä pantiin valkoiset liljat. Periaatteessa piti käyttää vain leikkokukkia, ettei multa varise ympäriinsä. Joulusta ei ollut erityisiä ohjeita.
- Mutta kun joulutähti sopi jokaiseen joulunajan tilaisuuteen ja kesti kaikki joulunpyhät, niin sitä me ostimme alttarillekin - näin tuli edullisemmaksi, Erkki tilittää.

Stoolissa näkyy liturginen väri.

Joulua edeltävä violetti väri ei kerrokaan vielä joulusta.
- Toinen, kolmas ja neljäs adventtisunnuntai rinnastetaan paastonaikaan. Mutta miten on otettu kynttilöiden sytyttämisessä maallistunut tapa, että niiden määrä lisääntyy joulua kohti, vaikka kirkollisesti eletään paastonaikaa? Sitä vähän moitin.

Jouluaamun palvelus ei toistu samana vuosi vuodelta. Saarnavuorossa oleva pappi määrää vuosittain eri virret. Osa on myös pysyvää - sen sanoman lisäksi.
- Alttarilla on jouluna aina kuusi kynttilää korkeissa jaloissa palavien lisäksi. Minun aikanani saarnatuolissa oli kaksi messinkistä kynttilänjalkaa, kuusi kynttilää molemmissa. Nyt ne on poistettu, saarnastuolissa on adventtikynttelikkö, jossa on neljä kynttilää.

Mutta miksi edellisinä adventtisunnuntaina poltetut kynttilät ovat samanmittaiset? Eikös ensimmäisen pitäisi olla lyhyin jo tässä vaiheessa, viikko ennen joulua?
- Ne vaihdetaan samanmittaisiin, Hirviriutta paljastaa hymyillen pikku huijauksen.

Monitori korvaa kurkistusikkunan alttarille.

Sakastissa ihmekampi

Menemme sakariston puolelle. Täällä papisto valmistautuu palveluksen suorittamiseen.
Suntion tehtävänä on Suomessakin - eikä vain ulkomaisissa sarjoissa - pukea pappi ennen palveluksen alkamista. Erkki Hirviriutta avaa albakaapin oven.
- Siinä on se ajatus, että pappi puetaan tehtäväänsä. Ei siinä sen kummempaa rituaalia ole. Varasin aina alban kaapin ulkopuolelle.

Kaulaan asetellaan stoola, aina pyhän liturgisen värin mukaan. Jouluna se on valkoinen ja vaihtuu tapaninpäivänä punaiseen, marttyyriuden väriin. Lopuksi pappi vyötetään narumaisella vyöllä. Senkin käyttö on yksilöllistä.
- Joku pujottelee stoolan liepeet vyön alle, ristikkäin, Erkki näyttää.

Liturgille pannaan ehtoollispyhinä messukasukka päälle. Niitä säilytetään holvissa. Paitahihasillaan miesten pitää alban alla olla, tämä puuvilla-keinokuitu-sekoitus olisi puvuntakin kanssa liian kuuma. Osan  Kuusankosken kirkon tekstiileistä, myös pappien vaatetuksesta, on suunnitellut paikkakuntalainen tekstiilitaiteilija Annikki Salmi.

Albat säilytetään kaapissa, messukasukat holvissa.

Kirkon ehdottomasti ihmeellisin laite on alttarille johtava portti. Se näyttää avautuvan itsestään papin lähestyessä. Mikäs ihme se nyt enää on, kaiken maailman sähkösilmien ja antureiden aikaan, mutta ennen vanhaan se oli hämmästyttävä ilmiö. Suntio Sulo Laineen Katriina-tyttären ystävänä pääsin jo varhain salaisuudesta perille: sakastin seinässä oli ikkuna ja sen kirkon puoleisessa pielessä peili, josta suntio sakastin puolelta kurkki papin saapumista. Peilin alla olevasta kammesta suntio väänsi portin auki, aina papista ulospäin. Jo Hirviriutan aikana 1987 kampi siirrettiin umpiseinälle, ja suntio näkee nyt papin lähestymisen monitorista.

Automaatio ei ole korvannut suntion vakaata kättä edelleenkään. Vanhan kaavan aikaan edellinen suntio neuvoi tulokasta portin käytössä:
- Alkuvirren aikaan lasket papin alttarille, ja sitten kun se on tunnustanut uskonsa, lasket sen pois.

Itsestään avautuva ihmeportti

Suntion tehtäviin kuuluu ehtoollisjumalanpalveluksissa myös huolehtia, että viini ja leipä riittävät. Viini tuodaan alttarille kannuun ennen palveluksen alkua, ja jos se loppuu, suntio hakee holvista lisää.

Kastetoimitusta varten alttarin vierellä on pieni syvennys kastemaljoineen. Suntio täyttää maljan sopivan lämpöisellä vedellä, ettei kastettava säikähdä.
- Erään lapsen isä kysyi, saako hän kaataa sekaan pullosta Niilin vettä. Olin sen verran hidas, etten huomannut sanoa, että voihan lapsen kastaa pelkällä Niilin vedellä, olisi kaadettu sitä pullosta papin käteen. Mutta kaadettiin pullovesi sitten sinne sekaan.

Muodonmuutoksia kesken työpäivän

Joulukirkon suntiontehtäviin Erkki Hirviriutta ei suinkaan tullut suoraan kotoa mustassa puvussa.
- Ensin piti jouluaamuna tehdä lumityöt kirkon ympärillä. Viideltä sai herätä, että ehti tehdä talonmiehen työt ja availla ovet tavallista aikaisemmin tuleville kirkkokuorolaisille. Virsien numerot laitoin tauluihin usein jo aattona. Mutta kynttilät sytytettiin tietysti aamulla, ja  alttarin hopeiset kynttilänjalat otettiin esiin holvista, jossa ne ovat tallessa palvelusten välillä, Hirviriutta kertoo.

Jottei totuus unohtuisi: Hirviriutan virka ei ollut vain jumalanpalveluksissa toimimista ja loput viikosta vapaata. Yhdistelmäviran talonmies-vahtimestari-puoli työllisti miestä koko viikon, usein epämääräisiin vuorokaudenaikoihinkin. Vapaapäivätuuraajana oli kymmenen vuotta oma vaimo. Senhän tietää, mitä se merkitsi: töissä oltiin jokseenkin aina.

Suntion koti oli kirkon alakerrassa

Työt pysyivät mielessä, koska Hirviriutat asuivat kymmenen vuotta kirkon alakerrassa. Muuten mukava paikka, mutta häiriötä tuppasi olemaan. Joskus Erkki sai kiskoa yömyöhään ikkunasta sisään pyrkivää humalaista pihalta käsin ulos. Päihtynyt vieras oli jo päässyt sisäpuolelle vyötäröä myöten .
- Ennätys oli, kun yhtenä pääsiäisenä joku särki kirkosta yhdessä yössä yhdeksän lasiruutua ikkunoista, meidän kodista ja kirkkosalista. 




Sulhanen vihkimiskunnossa?

Kirkossa tehtiin remontti vuonna 1987, ja silloin kirkkosali sai takaisin alkuperäisen ilmeensä penkkien värin myötä. Myös tekniikkaa uudistettiin, ja edellä mainittu monitori näyttää tiloja muualtakin kirkosta, myös eteisestä. Käyttäjiä huvittivat suunnittelijoiden ohjeet - nämä ulkopuoliset eivät tunteneet aina ihan tarkasti.
- Vihkimisistä meille tuli ohje, että kun kanttori näkee morsiusparin olevan eteisessä, hän alkaa soittaa häämarssia. No urkuparvelta ei voi nähdä eteiseen. Todellisuudessa se tapahtuu niin, että kun kello lähestyy määräaikaa, suntio menee eteiseen tapaamaan hääparia ja tarkistamaan, onko kaikki kunnossa. Sulhanenkaan ei saa olla humalassa, päihtyneenä ei saa vihkiä, Hirviriutta kertoo.

Siis pitikö suntion haistella sulhasen henkeä - ja vain sulhasenko? Hirviriutta yritti päätellä asian puheesta.
- Kerran sulhanen kuulosti vähän maistaneelta. Keksittiin sitten papin kanssa tekosyy, jolla hän meni jututtamaan pariskuntaa. Hän totesi, ettei ainakaan henki haissut.

Hääväki joutui kerran odottelemaan vähän ylimääräistä. Viittä vaille h-hetkeä morsian nimittäin huomasi eteisessä, että hääkimppu oli jäänyt Kouvolaan valokuvaamoon. Äkkiä taksi alle ja hakemaan kimppua - ja suntio selittämään hääväelle, että nyt kestää vähän aikaa vielä.
- Kun he tulivat takaisin, kysyin morsiamelta, halusiko hän viimeistellä asuaan. "Ei, minä haluan mennä!" hän vastasi.

Yllättävissä tilanteissa Erkkiä tuppasi joskus naurattamaan.

Kerran taas vihkipari lähti alttarilta kesken kaiken. Sulhanen oli vieraan maan kansalainen, morsian hyvin nuori kuusaalaisnainen. Erkki oli toimituksen aikana mennyt urkuparvelle laskemaan seurakuntalaisten määrää, ja pappi oli kääntynyt selin kirkkosaliin ja pariin. Morsiuspari lähtikin kävelemään pois alttarilta.
- Tulin kiireesti alas ja kerkisin puoliväliin käytävää heitä vastaan. Sanoin, että vihkiminen on vielä kesken, teidän pitäisi varmaan palata takaisin. Toimitus jatkettiin loppuun.

Suntion tehtäväksi jäi siis herättää kanttori soittamaan häämarssi. Hän marssi sakastiin ja soitti urkuparevlle merkkisoiton, jolloin Kuulan tai Wagnerin tai Mendessohnin marssi jyrähti ilmoille. Kuusikymmenluvullahan hitiksi nousi Erkki Melartinin Juhlamarssi satunäytelmästä Prinsessa Ruusunen. Tämän tiedän, koska roikuimme Laineen Katriinan kanssa sivuparvella kurkkimassa lauantai-iltapäivisin vihkimiset. Mutta takaisin päähenkilöön!

Kaikua riittää

Erkki Hirviriutta kiittelee pappeja, joiden kanssa on tehnyt yhteistyötä.
- Kaikkien kanssa on ollut hyvä toimia. Sanon sen oikein kahteen kertaan. Ja seurakuntalaisten kanssa myös on tunne, että ollaan samaa porukkaa.

Kiertelemme kirkossa ja katselemme pappien työtiloja. Pappien puheet alttarilta ja saarnastuolista kuuluvat nykyisin myös eri puolille kirkkosalia asennetuista kaiuttimista. Nyt ne ovat paikoillaan turvallisen näköisesti, joskin oudosti eriparisina alttarin molemmin puolin, mutta Hirviriutan kertomus kirkon äänentoistolaitteista nostattaa hiukset pystyyn.
- Aikaisemmin yksi kaiutin oli kiinnitetty ylös kuorikaareen, Ilmo Launiksen muotoileman krusifiksin yläpuolelle. Se painoi 80 kiloa. Kirkon seinien rappaus on aivan ohut. Asentajat olivat poranneet seiniin kolot ja laittaneet laastia kovettavaa nestettä kiinnityskohtaan, mutta se oli kyllä hyvin uskallettua toimintaa, Hirviriutta arvioi.

Äänentoisto auttaa kuulemaan paremmin tosi kaikuisassa kirkossamme. Mutta niitä ennenkin on kuultu hyvin tai huonosti puhujasta riippuen.
- Voikkaan seurakuntasisar Helvi Munne huomasi, että jos pappi kumartui puhuessaan papereihinsa, puhe ei kuulunut, mutta jos hän seisoi suorana, yläpuolella oleva äänikatos ohjasi äänen paremmin penkkejä kohti. Kaikkien ääni ei kuulu edes äänentoiston avulla. Jos papilla on samanlainen ääni kuin minulla - niin kun kahta hiekkapussia hankaisi vastakkain - niin ei se kuulu vaikka vahvistettaisiin, Hirviriutta naurahtaa.

Seurakuntasali ei ole entisensä.

Kirkko on ulkoapäin ja kirkkosalin puolelta jylhän kaunis yksinkertaisuudessaan. Sen sijaan seurakuntasali on nykyisellään surullinen näky, osittain kuin varasto, jonka seinältä entiset kirkkoherrat katselevat kehyksissään eksyneen näköisinä. Poissa on pienen salin hillitty tyylikkyys - uudet käytännöt tarvitsevat tilaa, eikä sellaiseen osattu 1920-luvulla varautua.

Kätevä emäntä ja isäntä

Kaunis eleetön käytös on ollut luontevaa Erkki Hirviriutalle kirkon palvelijana alusta asti, sillä tehtävään tullessaan hän oli jo aikamies. Lähes nelikymppisenä osaa toimia työn vaatimusten mukaisesti, varsinkin kun sitä ennen hänellä oli kokemusta seurakunnasta nuoresta asti poikakerhon vetäjänä.
- Olin myös usein suntion apulaisena, melkein joka pyhä kirkossa.

Erkki syntyi vuonna 1934 Hirviriutan perheeseen seitsemäntenä tulokkaana. Hänen jälkeensä lapsikatras kasvoi vielä yhdellä. Kolme on jo joukosta poissa. Äskettäin Erkki on siis juhlinut pyöreitä vuosia.
- Ihan järkyttävää, että vuosia on jo niin paljon.

Lukupulpetti, made in Pengertie

Keltin kansakoulun jälkeen Erkki siirtyi Kymiyhtiön ammattikouluun pariksi vuodeksi. Puulinjalle, kuten hänen töistään voi päätelläkin. Metallisepän koulutuksen hän sai sotaväessä, hänestä tuli puolustusvoimien kengitysseppä. Armeijan jälkeen hän teki töitä kotitilalla ja rakennushommia kodin ulkopuolella ja muutamalla rakennuksella Helsingissäkin.

Hirviriutan edeltäjä suntio Sulo Laine jäi sairauslomalle syksyllä -72, ja pian sen jälkeen hänen virkansa tuli auki. Silloinen kirkkoherra Edvin Laurema kehotti Erkkiä hakemaan paikkaa. Hänet valittiin tehtävään 26 hakijan joukosta. Vaimonsa Pirkon kanssa Erkki tutustui jo seurakuntanuorissa alle kaksikymppisinä. Pari meni naimisiin vuonna 1973.

Erkki Hirviriutta on tehnyt monenlaista tarpeellista pääkirkkoon. Virsitauluihin eivät mahdu pitkien ehtoollisjumalanpalvelusten kaikki virret, ja Erkin seuraaja pyysi häntä tekemään tauluihin jatkot, jottei numeroita tarvitsisi kesken palveluksen vaihtaa. Näin tapahtui. Hän on tehnyt kannettavan ristin ja sille jalustan - ristiähän esim. rippilapset kantavat tullessaan kulkueena konfirmaatioonsa, ja sitä on kannettu myös piispan tullessa kulkueessa sisään.

Kolehtihaavit tarvitsivat uudet pidikkeet - nekin ovat Erkin tekemät. Mitään arkista ei hänen käsistään näköjään synny edes kannattimia tehdessä, nämäkin on kaunistettu kirkkoon sointuvin pienin ristein. Haavien varsista päät tuppasivat lentelemään, joten Erkki sorvasi niihin uudet - kauniit.

Erikoisen tyylikäs on Erkki Hirviriutan valmistama lukupulpetti, josta maallikot käyvät esim. lukemassa päivän epistolatekstin. Se noudattelee saarnastuolin kuvioita ja värejä. Tosin Pirkko Hirviriutta tarkkana ihmisenä ei ole ihan tyytyväinen - hänen mielestään laitokset eivät ole täsmälleen samanväriset vieläkään, vaikka hän kipaisi kotoa Pengertieltä tarkistamassa asiaa useaan kertaan. Maallikon silmään ne sointuvat täydellisesti.
- Joku sanoi, että pulpetin pitäisi olla leveämpi. Mutta se ei ollut mahdollista, sillä yhtään isompaa ei olisi saatu minun askarteluhuoneestani ulos, Hirviriutta kertoo.

Kastemaljan kansi piti aikoinaan joskus pahan äänen kolahtaessaan graniittiallasta vasten. Erkki kiinnitti maljan reunoihin pehmikkeet kalinoita estämään.

Myös vaimon,  kudonnanneuvojan, kädenjälki näkyy pääkirkossa. Pirkko on tehnyt alttariliinoja, ja hänen valmistamillaan kaitaliinoilla peitetään ehtoollisella alttarikaiteen punaiset sametit. Pirkko teki seurakuntaan myös hautaliinat - kankaat joilla haudan sisäseinämät peitettiin ennen vanhaan hautauksen ajaksi.
- Nyt niitä ei näköjään enää käytetä, huomasin äskettäin siskon hautajaisissa. Pirkko ompelee nyt eläkepäivinään poaljon diakoniatyölle, maan rajojen ulkopuolellekin vietäväksi, Erkki kertoo.

Puutöitä Erkki on tehnyt pikkupojasta asti. Villapaidan rinnukset menivät puhki vuoleskellessa. Metallitöitäkin hän opetteli kotipihassa.
- Ensimmäinen ahjo oli koivun juurella, ja paperisäkki oli palkeina, hän naureskelee.

Nyt eläkepäivinä tuotteita syntyy edelleen omassa askarteluhuoneessa. Ne menevät arpajaisvoitoiksi.
- Myymällä niistä ei voisi pyytää hintaa, joka vastaisi niiden arvoa. Olen siksi lahjoittanut niitä lähetykselle ja diakonialle. Olemme autelleet Riihimäen Idäntyö ry:tä - se vie rajan yli vaatetavaraa vankiloihin ja köyhiin paikkoihin. Me olemme lajitelleet ja vieneet tavaraa varastoon vapaaehtoistyönä, Erkki kertoo.

Näitä jutellessa jouluun on reilu viikko aikaa. Tänä jouluna Erkki vastaa suuresta osasta valmisteluita, Pirkko on satuttanut jalkansa. Mutta ei hätää, Erkki on ottanut asioista selvää.
- Tänään lehdessä oli mainos: Prisma tekee koko joulun, ja siinä oli mm. nylkypuukko. Sillä voi vissiin nylkeä jotain kalaa. En tiedä, tarviiko jouluna muuta, Erkki virnistelee.

Kuusankosken kirkon arkkitehtuurista, esineistöstä, symboliikasta ja historiasta saa selkeän kuvan seurakunnan vuonna 2005 julkaisemasta kirjasta Kuusankosken kirkko. Marja Terttu Knapaksen, Riitta Nikulan ja Eero Niinikosken tekstit ja Lassi Kujalan kuvat - niiden kautta tuttu rakennus saa tarinan, joka tekee siitä vielä rakkaamman. Käytin kirjaa tätäkin juttua tehdessäni.