Pekka Lahtinen, kirjakauppiaana maakunnan harvinaisuus

Pekka Lahtista joudutaan hetki etsiskelemään. Hän löytyy edellisen liikehuoneiston puolelta kattolamppujen alustaa irroittamasta. Kirjakaupan muutto uuteen paikkaan Kuusaan ison liikekeskuksen sisäkäytävän äärelle on enää viimeistelyä vajaa, ja kauppa käy uudella puolella sujuvasti. Muutot ovat Lahtiselle tuttu juttu - tällä tontilla niitä on saanut kokea halusi tai ei. Lahtinen on vaihtanut myös alaa. Yksi ei ole vaihtunut: rento jutustelu, jossa päästään nopeastikin syviin mietteisiin oltiin sitten kirjahyllyjen välissä tai bensapumpulla.

Kirjasavinen on siis hiljattain tyhjentänyt Kuusaantorin ulkonurkalla toimineet tilansa ja muuttanut puolta pienempiin rakennuksen sisäväylälle. Pekka Lahtinen muotoilee syitä ensin nykypäivästä tutuin termein.
- Tässä markkinatilanteessa vanha paikka oli liian iso, tämä uusi on optimaalisen kokoinen. On tässäkin vielä 160 neliötä, ei ihan pieni ole tämäkään. Ja kyllähän minä seurasin liikennettä talon sisällä. Tässä käytävällä kävelee paljon enemmän ihmisiä ohi kuin tuolla ulkona nurkalla. Yllättävän iso on kynnys tulla ulkoa kadulta kahden oven taa kauppaan kuin poiketa spontaanisti valmiiksi avoimesta ovesta kauppaan kurkistamaan.

Edellisessä liiketilassa Kirjasavinen toimi kahdeksan vuotta. Se muutti uuteen liikekeskukseen viereisestä keltaisesta liiketalosta, joka purettiin Yhdystalon jälkeen. Muistamme sen lahtelaisen, joka kävi heittämässä pommin Yhdystalon ravintolaan, joka syttyi tuleen ja sytytti koko talon, joka purettiin, josta seurasi naapuritalon purkaminen jne. Siellä keltaisen talon Kirjasavisessa Pekka Lahtinen aloitti kirjakauppiaan työt. Hän jatkaa pitkää perinnettä; Savisen liike Voikkaalla sai kirjakauppaoikeudet vuonna 1887. Kuusankoskelle liike siirtyi vuonna 1969 keltaisen talon valmistuessa.

Bensa vaihtui kirjoihin

Parikymmentä vuotta Pekka Lahtisen varhaisesta aikuisuudesta - ja lapsuusvuodet päälle - kului  Esson huoltoaseman töissä Kuusaan keskustassa. Päältä katsoen kuvittelisi, että autojen huoltaminen ja kirjallisuuden myyminen olisivat etäällä toisistaan. Lahtisen persoonaan kumpikin puoli istuu mainiosti. Bensa-asemaelämään Pekka kasvoi perheensä kautta. Hän oli kuuden vanha, kun tankkasi ensimmäisen kerran auton isänsä huoltamolla pienteollisuustalon vieressä.
- Äiti pienensi minulle essolaisten pusakan työvaatteeksi. Yhteen aikaan työasu oli punainen ja siihen kuului kovalippainen hattu. Diilerillä, siis Pekan isällä kauppiaalla, lakki oli amerikkalaispoliisien lakin mallinen kuusikulmainen. Alussa se oli harmaa, mutta siihen vaihdettiin erivärisiä päällyksiä. Myyjillä oli melkein verikauhan malliset - sotilaslakin tapaiset - mutta kovalippaiset hatut.

Lahtinen käy miettimään, mihin on jemmannut myyjän oppaan 60-luvulta, mutta hyvin hän muistaa ohjeita ilman opasvihkoakin.
- Siinä sanotaan muun muassa, että kun asiakas tulee autosta pihaan, tervehditään vetämällä kättä lippaan. Teititellään, muistetaan hymyillä ja olla kohteliaita. Tuulilasin pesu kuului serviisiin, ja "katotaako öljyt?" Ja lähtiessä: "Turvallista matkaa!"

Pekka ja tytär Niina Lahtinen

Isän Essolle Pekka tuli myös vakituisiin töihin, kun koulut oli käyty ja kauppaopisto suoritettu vuonna 1978. Asiat ovat hyvin muistissa, ja kirjakaupassa työskentelevä Niina-tytär käy kuittaamassa, että bensa-asema-aikojensa jälkeen isä ei olekaan sitten paljon muistanut. Näillä kahdella selvästi synkkaa.
- Muistan sen hajunkin. Ennen vanhaan hallit pestiin moottoripetrolilla, ja käry oli karmea. Kun isä tuli kotiin ja vaikka se oli vaihtanut vaatteet, niin ei tarvinnut kuulla eikä nähdä, riitti kun nuuskaisi: ai isä on tullut, Pekka Lahtinen kertoo.

Esson huoltamo Kuusaalla avattiin 16.3.1961. Pekka muistaa päivämäärän omasta syntymäpäivästään, joka oli kolme kuukautta avajaisten jälkeen.
- Minulla on avajaisista valokuva. Kahvipöytä on katettu pesuhalliin, ja edesmennyt tätini kaataa siinä kahvia.

Lahtinen sulki Esso-huoltamonsa vuonna -99. Tarina on kuulemma pitkä ja monipolvinen, kuvaan kuuluu yrittäjän oikeuksista vääntämistä Iitin käräjien suullisessa käsittelyssä, sen miettimistä, kuinka kannattamattomaksi toiminnan pitää mennä ennen kuin huoltamon saa sulkea. Samaan aikaan Suomessa suljettiin 50-70 Esson asemaa.
- Lopettamista piti kyllä pohtia, olihan siinä omien vanhempien elämäntyö, Lahtinen kertoo.

Pekka Lahtinen teki pari vuotta muita töitä mutta kuuli talvella 2001 Kuusankosken liikemiesyhdistyksen hallituksen kokouksessa mielenkiintoisen uutisen. Savisen kirjakauppa oli menossa myyntiin. Se pani miehen miettimään.
- Olin tuntenut Savisen Tuomon ja Sylvin pikkupojasta asti. Kerroin yrityskauppoja tuntevalle tutulle kiinnostuksestani ja hän tarttui asiaan. Ehdotti keskustelua Savisten kanssa ulkopuolinen neuvottelija mukana, näin tehtiin.

Saviset olivat valmiita myymään. Pekka Lahtinen pyöri viikon verran heidän kaupassaan seuraamassa kirjakaupan toimintaa.
- Kun tulee toiselta alalta, näkee helpommin, miten toisin asiat voisi järjestää. Saviset olivat iloisia, kun näkivät että heidän työnsä jatkuu. Päästiin diiliin ja tässä nyt ollaan, Pekka Lahtinen sanoo 14 kirjakauppiasvuoden jälkeen.

Avoimesta oviaukosta on helppo poiketa sisään.

Hyppy huoltamolta kirjakauppaan ei ollut kummoinen, perusperiaatteet ovat samat. Siinä mielessä alanvaihto ei ollut varsinainen alanvaihto. Kirjakaupan alallakin tuntuu sama hiipuminen, kauppoja suljetaan jatkuvasti. Pekka Lahtisen laskujen mukaan Kymenlaaksossa on enää neljä oikeaa kirjakauppaa: Suomalaiset kirjakaupat Veturissa, Kotkassa, Haminassa ja Kirjasavinen Kuusankoskella. Se kuuluu Info-ketjuun, mutta kauppias on itsenäinen yrittäjä eikä myymäläpäällikkö kuten Suomalaisessa.

Lahtinen pystyy jatkamaan, koska on sopeuttanut kirjakauppaansa vallitseviin oloihin 2000-luvulla. Alun neljästä perheen ulkopuolisesta työntekijästä on jäljellä yksi. Uusin sopeutus on muutto pienempiin, vuokraltaan edullisempiin tiloihin.
- Pitää mennä maaston mukaan. Taloustilanne on mikä on, ja printtiala on ahdingossa.

Kustannusalan mullistukset eivät ulotu kirjakauppaan asti. Jotkut kähinät saattavat Lahtisen mukaan olla jopa itsetarkoitus.
- Voin hyvin kuvitella, että Sofi Oksasen ja kustantaja Bazarin oikeusjuttu olisi laskelmoitu markkinatemppu, jolla saadaan julkisuutta. Julkisuudesta on tullut itseisarvo, joten tempun takana saattavat olla tuossa vaikka molemmat osapuolet, Pekka Lahtinen pohtii.

Vaikeinta on ostaminen, ei myyminen

Kuusaalaiset ostavat kirjoja edelleen, ja puolet tuloista tulee muista kirjakaupan tuotteista. Miten kirjat valikoidaan kauppaan?
- Systeemi on muuttumassa. Tähän asti kustantaja on lähettänyt meille kirjat näytevarastojärjestelmän tason mukaan. Me kuulumme ykköseen, laajimpaan. Kun tulee uutuuksia, kustantajalta tulee ainakin yksi kappale. Pidän sen hyllyssä ja jos myyn sen, ostan tilalle uuden. Vastedes ostan kirjat itse eikä ole velvollisuutta hankkia tilalle uutta, kun edellinen on myyty.

Lahtinen kuvailee italialais-elein, miten kauppias arvaa sen mitä kannattaa hankkia. Siinä haistellaan tuulensuuntia ja arvotaan vaihtoehtojen välillä. Se syö miestä varsinkin joulusesongin alla - sen ajankohdan tuotteiden menekki pitää arvata jo keväällä. Vaikeinta kaupanpidossa on ostaminen.
- Jos sinulla on oikeaa tavaraa oikeaan aikaan oikeaan hintaan, se menee kaupaksi. Se pitää osata ostaa oikein, se se vaikeinta on, ei myyminen, Lahtinen selvittää.

Kirjan ostamisessa on sekin vaikeuskerroin, että tili tehdään uutuustuotteilla, joita myydään ensimmäistä kertaa - vastajulkaistuilla kirjoilla, joista ei juurikaan ole tietoa. Aikaa pitää seurata ja kustantajan tiedotteita, julkista keskustelua teoksista. Kirjasavisen henkilökunnassa on onneksi eri tyylilajien harrastajia. Yksi pitää jännäreistä ja naistenkirjoista, toinen lukee muita osa-alueita.
- Minua kiinnostaa historia ja elämäkerrat. Joka hetki pitää olla hereillä. Uutuudet pitää ottaa, mutta sittenkin pitää päättää, otanko yhden vai kymmenen. Tietysti Info-ketjukin ostaa kirjoja ja jyvittää niitä meille kauppiaille.

Kirja on paras

Pekka Lahtinen sanoo lukeneensa "aina". Kirjojen maailma valtasi mielen, kun poika oli vähän toisellakymmenellä.
- Ensimmäisiä kirjojani oli Waltarin Mikael Hakim, siinä tuhannen sivun tiiliskivi. Jäin koukkuun. Sitä seurasivat Dumas'n Monte-Criston kreivi, Muskettisoturit ja senkaltaiset. 80-luvulle asti luin historiaa ja sotahistoriaa mutta myös kaikki MacLeanit ja tällaiset. Sitten huomasin, että fakta alkoi olla paljon jännempää kuin fiktio.

Siinä vaiheessa Pekka Lahtinen löysi perinteisen historiankirjoituksen täydellä teholla.
- Pari vuotta sitten hurahdin poliittiseen historiaan, Rytin ja Tannerin muistelmia... Jukka Rislakin Paha sektori oli äärettömän rankka ja pelottava kirja - kuinka hilkulla oli, ettei puna-armeija tullut sodan jälkeen rajan yli. Jukka Tarkan Karhun kainalossa - erittäin hyvä, se kannattaa kaikkien lukea.

Historiaa Pekka Lahtinen lukee myös saadakseen perspektiiviä.
- Tiedätkö kuinka mones kerta tämä on, kun Kreikan pitäisi maksaa velkansa muille maille? Kolmas. Ranska ja Preussi sotivat 1870-71. Silloin Kreikan velkoja annettiin anteeksi ensimmäisen kerran, ensimmäisen maailmansodan aikana toisen kerran ja nyt kolmannen kerran. Mitä me ollaan tästä opittu, ei mitään. Näin fiksu on ihminen ja näin lyhyt muisti.

Lahtinen ihmettelee, miten nykyään bigbrothertalot, pintaliito ja muu hömpänhömppä ovat äärettömän tärkeitä asioita.
- Oikeasti tärkeistä asioista ihmiset eivät vaivaudu ottamaan selvää. Päättäjätkään eivät välttämättä tiedä asioista. Kun sitten haetaan tietoa internetin ihmeellisestä maailmasta, ei tajuta että sinne voi kuka tahansa panna mitä tahansa "tietoa" eikä kukaan vastaa siitä. Jos sanomalehdessä julkaistaan väärää tietoa, Julkisen sanan neuvosto sentään on kiinni niskavilloissa. Miten nuoriso pystyy seulomaan oikean tiedon netistä, jos ei sillä ole perspektiiviä asioihin? Pekka Lahtinen päivittelee.

Historian tuntemuksen puute johtaa Pekka Lahtisen mielestä pelottaviin näkymiin.
- Nykyajassa on paljon yhteyksiä 1930-luvun Saksaan. Jostain tuli se yksi ainoa totuus - kuten netin keskusteluissakin tuppaa usein kärjistymään - ja kun sitä tarpeeksi hoettiin, ihminen alkoi uskoa siihen.

Omassa kaupassaan Lahtinen ei tuputa viisaina pitämiään teoksia. Niistä pitää hänen mielestään olla aidosti kiinnostunut jotta innostuisi lukemaan.
- Mielelläni kyllä esittelen niitä, jos joku kyselee ostettavaa. Saatan tarjota hylsyosastoamme. Sotahistoria kiinnostaa nyt nuorisoa ja varttuneempiakin varsin paljon. Johtuu ehkä siitä, että 90-luvun alun jälkeen meidän ei ole tarvinnut kysellä Kremlistä, mitä me saadaan kirjoihin painaa. Niihin on kirjoitettu asiat niin kuin ne ovat. Viime vuosina on myös paljon tuotu esiin lähihistorian tapahtumia, ja moni on kiinnostunut isänsä tai vaarinsa elämästä.

Hylsyosasto opettaa vihaamaan sotaa.

Sotakirjoilla on Pekka Lahtisen mielestä yksi tehtävä ylinnä. Niiden tarkoitus on muistuttaa meitä siitä, ettei ole typerämpää hommaa kuin sotiminen. Sodan hulluus pitää tuoda julki.
- Väitän, että jos joku oikein vihaa sotaa, niin sotilas, Lahtinen analysoi.

Kirjoille riittää kauppiaalla aikaa - ainahan voi lukea öisin. Metsälläkin hän käy, jos kuusipäiväiseltä työviikoltaan ehtii. Nyt muuttotouhujen keskellä Pekka ottaa lasit silmiltä ja hieroo silmiään jonkin verran väsyneen näköisenä. Väittää sitten, että työrytmiin on kolmessakymmenessä vuodessa tottunut. Onneksi kesä on tulossa, silloin ehtii järjestellä paikat rauhassa kuntoon. Vai mitä kirjakaupassa tapahtuu kesällä?
- Ei mitään. Dekkareita laiturille, pokkareita reissuun, muuten tyhjäkäyntiä. Koulun alkaessa vilkastuu, myynti rytmittyy lukion periodien mukaan. Lokakuu on hiljaisempi, ja marraskuulta joulu alkaa painaa päälle. Siitä mennään suoraa soittoa aattoon asti. Sitten ollaan ihan puhki.

Joulusesonki tosiaan vie voimat?
- Joka joulu pakki sekaisin ei fyysisen vaan henkisen ponnistuksen takia. Ostamme itsemme turvoksiin, ja jos siellä menee jokin pieleen... Katsos kun tavara ei saa loppua mutta ei sitä saa jäädäkään. Eikä kristallipalloa ole - siinä sitten punnitset mitä hankkii ja paljonko.

Ei ole monta viikkoa siitä, kun Pekan Jaana-vaimo ja tytär Niina kävivät jouluostoksilla, tilaamassa tavaraa puolen vuoden päähän. Pekka Lahtinen tituleeraa itseään vanhemmaksi juoksupojaksi - "sain ylennyksen, kun isä jäi eläkkeelle" -  ja kertoo totuuden kauppiaana olosta.

- Tämänkokoisissa liikkeissä pienyrittäjä on se, joka tekee kuraisimmat hommat ja ne, joita muut eivät tee. Mut lähetääs kahville, tytär on varmaan keittänyt. Sanoo tämä yrittäjyyteen kasvanut, jonka hiukan epäsuomalainen mutkattomuus on varmaan yksi syy siihen, että asiakkaat viihtyvät ja Kuusaalla on edelleen keskustassaan oikea kirjakauppa.