- Kari Immonen, kulttuurihistorian professori Turun yliopistosta, eläkkeellä viitisen vuotta, alun pitäen Voikkaan poikia. Näin esitteli itsensä tämä Poikilon kutsuma luennoitsija. Immonen kertoi tehtaanpuistoista Kuusaan, Kymintehtaan ja Voikkaan alueilla tehtaiden syntyajoista nykypäivään. Hän puhui myös puistomaisen ympäristön taustalla olevista yhteiskunnallisista ja psykologisista vaikuttimista ja näytti kuvia paikoista, jotka olemme jo kauan sitten menettäneet.
Tehtaanpuistoista on todella vähän kirjoitettua aineistoa. Immonen sanoi olevansa liikkeellä "ota kiinni mistä saat" -periaatteella. Hänen näyttämänsä kuvat kuitenkin kertovat, miten puistomaisia tehdasalueet olivat alkuaikoina nykyhetkeen verrattuna.
- Kymintehdas on tuhoutunut täysin, sen puistoista ei ole enää viitteitäkään jäljellä. Voikkaan tehtaan vierellä on vielä joitakin fragmentteja puistoista olemassa. Ne ovat vaarassa nyt, kun alueen rakennukset ovat myynnissä, Immonen sanoo.
Kari Immonen taustoittaa aihettaan kertomalla yhtiöiden perustajista.
- Axel Wilhelm Wahren, Kymiyhtiön perustaja, teki nuorena miehenä kiertomatkoja pitkin Eurooppaa ja sai vaikutteita myös teollisuusympäristöjen rakentamisesta. Wahren oli esteetikko, hän ei halunnut rakentaa vain tuotantolaitoksia vaan ympäristöjä, jotka olivat kauniita ja jossa työläiset viihtyivät. Tämä edisti myös työvoiman rekrytointia.
- Wahren aloitti uransa Jokioisten verkatehtaan omistajana Forssan lähellä 1843 mutta siirtyi pian Forssan verkatehtaan johtoon. Forssassa hän rakennutti koko tehdaskylän käyttäen ajan parhaita arkkitehteja. Puutarhasuunnittelijat, kaikkiaan neljä, hän toi kotikaupungistaan Tukholmasta. Yksi heistä jäi Suomeen neljännesvuosisadaksi ja suunnitteli puistoalueita myös mm. Turkuun. Näin Wahrenin puutarha-arkkitehdit vaikuttivat yleisemminkin suomalaiseen puutarha-ajatteluun ja osoittivat, että teollinen ympäristö kaipaa myös puistoalueita.
Kari Immonen suosittelee vierailua Forssassa edelleen. Siellä on näkyvissä paljon Wahrenin alulle panemaa ympäristöajattelua vanhan rakennuskannan ohella. Hän ottaa sitaatin Wahrenilta, se osoittaa miten tehtaan puistot eivät olleet vain tehtaan johtajia ja pääkonttoreita vaan koko henkilöstöä varten. Vuonna 1849 tämä sanoo haastattelussa: "Pieni puutarhalappunen ja muutamat istutukset tulevat antamaan näille rakennuksille sangen viehättävän ulkoasun." Wahren rakensi työläisille asuntoja tehtaan rakentamisen yhteydessä.
 |
| Näkymä Kymintehtaalta virkamiesasuntoloiden suuntaan. Poikilo-museoiden kuva-arkisto. |
Malli siirtyi Kuusaankosken äärelle
Wahren toi ajattelunsa puistomaisuudesta myös Kymijoen partaalle, jonne hän perusti 1870-luvulla tehtaansa.
- Kymintehtaan alueelle syntyi kolme puutarha-aluetta. Yksi oli rannassa teollisuusrakennusten tuntumassa, toinen pienempi puistoalue keilaratoineen Kuusaanniemen vastapäisellä rannalla ja kolmas, tärkein, Kinnaslinjan päässä oleva aukea, "Esplanadi". Se palveli sekä tehtaan johdon että työläisten isompien juhlien pitopaikkana.
Immonen näyttää vuonna 1880 Esplanadilla otetun kuvan. Siinä on ryhmittyneenä sankka joukko Kymiyhtiön työläisiä.
- Tässä kuvassa yhteisöllisyys konkretisoituu voimakkaasti. Tuolloin elettiin patriarkka-aikaa, jolloin tehtaan johto vastasi kaikista ihmisten tarpeista niin arjessa kuin juhlassa. Esplanadi oli nimenomaan juhannusjuhlien viettopaikka, jonne ihmiset mielellään kokoontuivat. Nuoriso kokoontui sinne muulloinkin mm. puistossa olevien isojen keinujen vuoksi.
1900-luvun alussa Esplanadi alkoi menettää merkitystään. Immonen pohtii syitä:
- Alueen reunaan tuli tehtaan kauppa, jonka rakennukset valtasivat puistosta alaa. Puistossa sattui myös yhteenotto: Rusi-niminen nuorimies antoi juovuksissa tehtaan herroille turpiin, ja tällaisen huonon elämän sallimista ei haluttu tukea. Ehkä tässä voi aavistaa myös nousevan työväenliikkeen vaikutusta.
Myös Kuusaan puolella yhtiön johto rakensi tehtaalaisille yhteisiä oleskelupaikkoja. Koskenrantaan syntyi juhlapaikka ennen muuta juhannusjuhlien viettoon. Koskenrantaankin rakennettiin keilarata, samanlainenhan oli myös Kyminpuolella. Näitä ennen seekelpaana - keilarata - oli rakennettu jo mm. Forssaan. Kari Immonen luonnehtii keilaratoja herrasväen harrastuspaikoiksi, joita oli tullut enemmänkin 1800-luvun puolivälissä kylpylöihin.
- Keilarata oli hauska paikka kylän pikkupoikien kannalta. Radalla tarvittiin pallojen palauttajia, ja tässä hommassa pojat saattoivat ansaita mukavastikin. Herrat viettivät radalla kolmisen iltaa viikossa, ja jos peli kulki hyvin ja tunnelma oli hilpeä, pojat saattoivat saada illalta kaksi markkaa mieheen, mikä oli suuri summa, Immonen lainaa Sulo Saastamoisen kuvausta keilaradan toiminnasta.
 |
| Maisema Kymintehtaalta 1910-luvulta. Poikilo-museoiden kuva-arkisto |
- Kun työläiset rakensivat työväentalonsa, he eivät enää tulleet tehtaan järjestämiin huvitilaisuuksiin. Koskenrannan juhannusjuhlat loppuivat. Sen keinut poistettiin muista syistä: niissä oli useampi ihminen loukkaantunut, ja vaarallisiksi osoittautuneet rakennelmat purettiin. Jos työläiset satuttaisivat itsensä, he eivät tulisi töihin.
Immonen kuvailee Koskenrannan muuttumista huvipaikasta asuinalueeksi, jonne nousi parikymmentä virkailijahuvilaa. Alue oli yhtä tonttia, jonka hoidosta vastasi yhtiön puutarhaosasto.
- Joka talolla oli oma kaunistuspuutarhansa, mutta lisäksi taloilla oli tehtaan puoleisella laidalla yhteinen hyötypuutarha ja siellä jokaisella omat palstat. Niiden hoito liittyi suureen kansanvalistusaaltoon, josta huolehtivat marttajärjestö, maatalousnaiset ja muut kulttuuri- ja valistusjärjestöt. Ne pitivät tehtävänään muistuttaa, miten maailman muuttuessa myös kaikki kaunis ja terveellinen kuuluu ihmisen elämään. Puutarha-arkkitehtuuri oli alusta alkaen osa tätä ajattelua, määrätietoinen osa valistuksellista sivistysprojektia.
Immonen kertoo, kuinka yhtiöllä oli oma keskuspuutarha, josta tehtaalaiset saivat ostaa edullisesti marjapensaita, puita ja koristekasveja pihoihinsa.
- Yhtiö halusi myös kouluttaa työläisten lapset viljelemään kasveja. Siihen tähtäsi myös ammattikoulun yhteyteen perustettu Aholan puutarhakoulu, joka sijaitsi Ruotsulassa.
 |
| Etualalla yhtiön keskuspuutarha, takana Koskenrantaa ja tehdas. Poikilo-museoiden kuva-arkisto |
Kari Immonen kertoo päässeensä käymään yhdessä Koskenrannan huviloista, Villa Ruthsissa yllättäen. Hän liikkui alueella, jossa ei juuri ulkopuolisia kulkijoita ole, ja talon emäntä tuli juttelemaan harvinaisen kävijän kanssa.
Pian Koskenranta avautuu kaikille, sillä alueen kaavoitus pääsee vihdoin käyntiin. Kouvolan kaupunginhallitus ja -valtuusto päässevät käsittelemään maankäyttösopimusta ja asemakaavaehdotusta kesäkuussa, jonka jälkeen nykyisten huviloiden myynti tulee mahdolliseksi ja uusien rakennusten suunnittelu tonteille voi alkaa.Tämä on mahdollista, kun UPM ja Kouvolan Vesi ovat nyt päässeet sopimukseen vesihuollon uusimisen kustannuksista ja maksajasta.
Asemakaavaehdotukseen voi tutustua täällä:
http://www.kouvola.fi/material/attachments/tekninenjaymparistotoimi/kaaavoitus/asemakaavoitus/asemakaavoitus_kohdekortit/21_013_koskenranta/PcyEScrZV/21_013_Koskenranta_Liite5_havainnekuva.pdf
Kuvassa uudet rakennukset on merkitty punaisella. Siitä selviää, että puistomaisuus säilyy edelleen, ja esim. Villa Ruthsin eteläpuolinen laaja nurmialue tulee kaupunkilaisten käyttöön.
 |
| Koskenrantaa, taustalla Villa Ruths |
- Viktor Thomén suunnittelema palokunnantalo on yksi Kouvola hienoimpia rakennuksia ja säilynyt pitkälti alkuperäisessä asussaan. Kuvassa näkyy palokunnantalon edessä ollut viheralue polkuineen, joiden välissä on kasvimaat. Ne olivat viereisten kasarmien Riitalan ja Rauhalan asukkaiden käytössä. Uudemmassa kuvassa näkyy, miten kasvimaiden tilalle rakennettiin puisto.
Voikkaan alueella Virtakivessä toimi selvimmin Kuusaan ja Kyminpuolen alueiltakin tuttu jako eri työntekijäpiirien asuinalueisiin.
- Siellä oli mestareiden alue, koneenhoitajien alue ja muiden hyvien työntekijöiden alue. Tämä oli hyvin tärkeä osa yhtiön harjoittamaa tehtaalaisten hallintajärjestelmää.
Vehreys näkyy edelleen kaupungilla
Luennoitsija osoittaa kuvin, kuinka yhtiön harjoittama puistojen luominen ja hyötypuutarha-harrastusten tukeminen näkyy edelleen Kuusankoskella valtavana vehreytenä ja puistomaisuutena.
- Se on osin rappioromanttista, osin viihtysää. Joka tapauksessa se antaa meille velvoitteen siitä, että se mikä on mahdollista tehdä tämän perinnön eteen, se meidän pitää tehdä. Muuten tämä kaikki katoaa ympäristöstämme, Immonen kiteyttää.
