Naukio Pertti Karhisen silmin

Itä-Naukio. Kuva: Kymin keskusarkisto

Naukion asuntoalue on kiinnostanut paitsi asukkaitaan myös tutkijoita. Kuusankoskelainen arkkitehti Pertti Karhinen laati opinnäytteenä Tampereen teknillisen korkeakoulun arkkitehtuurin osastolle Kymiyhtiön asuntopolitiikkaa selvittelevän ja Naukion työläiskylän vaiheita esittelevän tutkimuksen Työväenasuminen Kuusankoskella. Vuonna 1978 päivättyä tutkimusta saa lainaksi Kuusankosken kirjastosta. Pääosin tässä kerrottu on Karhisen teoksesta lainattua. Suorat lainaukset etenkin.

Pertti Karhinen kuvailee rakennusaikaista ympäristöä: "Asuntoalue on rakennettu mäkien väliseen laaksoon. Hallitsevimpana kohoaa aivan alueen itäreunassa Sairaalanmäki, jonka rinteet paikoin ovat pystysuoria kallioseinämiä. Kylän nimi on alun perin lähtöisin Sairaalanmäen entisestä nimestä Naukujanvuori, jota käytettiin jo ainakin 1500-luvulla. Nimen kerrotaan aiheutuneen äänestä, joka vuorella syntyi kahden puunrungon hankautuessa tuulessa toisiaan vasten. - - - Sairaalanmäen jatkeena oleva hiekkaharju kaartuu Naukion pohjoispuolelle loivarinteiseksi madaltuen. Harjulla sijaitsee seurakunnan vanha hautausmaa, jonka länsipuolelta harju on hävinnyt soranoton seurauksena. Entinen hiekkakuoppa on täytetty ja paikalle rakennettu koulurakennuksia."

Nimistä puheen ollen: Pertti Karhisen opinnäytteen kirjoitusaikoihin puhuttiin Naukion vanhasta ja uudesta puolesta, jotka junanrata erotti toisistaan. Vuoden 1983 Kuusankosken asuntomessujen jälkeen kaavoittaja kohdisti katseensa Naukion uuteen puoleen, ja silloin alueista alettiin käyttää nimityksiä Itä- ja Länsi-Naukio - itäinen on se ensin rakennettu.

Kuva: Pertti Karhinen

Entinen Naukion asukas Pertti Karhinen määrittelee alueen ulkopuolisen kuvittelemaa laajemmaksi: "Etelässä Naukion asutus osittain nousee Kettumäen loiville pohjoisrinteille, osittain leviää Sairaalanmäen ja Kettumäen väliseen Vuorilaaksona tunnettuun kapeaan laaksoon."

Alueen omisti aikoinaan maanviljelijä Juho Lassila, jolta Kymin Oy osti kaksi hehtaaria hautausmaaksi. Lisää maata siirtyi Kymiyhtiön käyttöön yhtiön johtajan Gösta Björkenheimin kauppojen myötä. Alue oli yksi vaihtoehdoista Kuusankosken kirkon paikaksi 1920-luvulla.

Rata toi lähelle keskustaa

Nykypäivän kuusaalaisen on vaikea kuvitella, että Naukio olisi kaukana tehtaista ja siksi alkuun ollut vähemmän haluttu asuinalue. Mutta kun mieltää alueen korkean mäen taa muusta tehdasyhdyskunnasta erilleen, ympärille peltoja ja metsää, ymmärtää syrjäisyyden tunnun. Alueen asuttamista helpotti kapearaiteinen rautatie, joka kulki Naukujanpellon halki asuntojen vierestä. "Välttämätön edellytys Naukion kylän rakentamiselle oli kapearaiteinen rautatie, jonka Kymiyhtiö rakensi Voikkaan tehtaiden ja Kymintehtaan välille vuosina 1919-1921. Naukion alue oli sen ajan mittapuun mukaan aivan liian kaukana tehtaista, sillä työläiset olivat tottuneet asumaan tehtaiden läheisyydessä. Kun vielä tieolot olivat huonot, täytyi yhtiön järjestää mahdollisuus suorittaa työmatkat junalla. Rataa tarvittiin myös rakennusaikaisiin kuljetuksiin. Puutavaraa tuotiin Kuusaan sahalta ja hiekkaa läheisestä Hiekkamäestä. Hiekanajosta tulikin radan tärkeä käyttömuoto moniksi vuosiksi varsinaisten tehtaiden välisten kuljetusten ohella."

Hiekkamäen pysäkki. Kuva: Leo Lehtonen, Kymin keskusarkisto

"Rata avattiin liikenteelle 1.7.1921, ja sitä liikennöi alusta lähtien sekä matkustaja- että tavarajunia. Asemia oli kaksi, Kuusankosken ja Voikkaan asemat, pysäkkejä oli kolme, joista Hiekkamäen pysäkki sijaitsi Naukiossa kylän pohjoisreunassa. Pysäkkirakennus valmistui vuonna 1923." Karhinen kertoo pysäkkirakennuksessa olleen toimistohuone ja odotustilana toiminut kuisti. Punamullalla maalattu valkopuitteinen pysäkki siirrettiin tarpeettomana muualle vuonna 1966.

"Rataa laskettiin pariin otteeseen Hiekkamäen kohdalla viimeksi Kuusaantien rakentamisen yhteydessä 30-luvun lopulla, jolloin pysäkkirakennus jäi töyräälle paljon radan tasoa ylemmäs. Matkustajajunat lakkasivat kulkemasta radalla1.6.1954 ja kokonaan junaliikenne lopetettiin v. 1959."
Vellikupin numerossa 8 vuodelta 2009  on Jukka Suortasen perinpohjainen kuvaus aiheesta otsikolla "Kapearaideliikennettä Kuusankoskella".

Radan kohdalla kulkee nyt pyörätie Kiitotien laitaa. Tämä tie, nykyisin nimeltään Kuusaantie,  valmistui Kuusaan ja Voikkaan väliä palvelemaan lopullisesti vasta vuonna 1954. Kuusaan silta oli rakennettu vuonna 1949.

Asumistaso parempi kuin muualla

Mikä sai yhtiön rakentamaan niin korkeatasoista tuon ajan mittapuulla? Paikkakunnalla oli tehty asunto- ja tuberkuloositutkimukset. Niistä kävi ilmi, millainen vaikutus asuinoloilla on asukkaiden - työntekijöiden - terveyteen, ja nyt haluttiin taata työvoimalle terve ympäristö. Vaikka alue oli niin kovin kaukana muusta tehdasyhdyskunnasta, lopulta asuinolojen ylivertaisuus houkutteli Naukioon asukkaat. "Asuntojen yleistä arvostusta osoittaa vaikkapa se, että seurakunnan uusi kanttori Salokannel asui paikkakunnalle muutettuaan aluksi parisen vuotta eräässä Naukion uuden puolen asunnossa 20-luvulla", Karhinen kirjoittaa.

Pertti Karhinen on löytänyt vuoden 1921 Arkkitehti-lehdestä kuvauksen ihanteellisesta työväenasunnosta: "Pohjakertaan sijoitetaan tupa eli arkihuone ja kamari, vinttikertaan taasen, paitsi omaa ullakkoa, pienempi vinttihuone. Sääntönä on, että tupa on suurin huone ja että se sijoitetaan auringon puolelle. Siellä oleskelee perhe kaiken päivää, siellä valmistetaan ruoka, siellä tehdään kaikki askareet; se on päivähuone. Sitäpaitsi voidaan huoneeseen järjestää makuusijat tyttärille. Kamari taasen on vanhempain makuuhuone. Eteisestä vie porras ullakkohuoneeseen, joka on poikain makuuhuone ja jota myös voidaan käyttää vuorotyöläisen päivämakuuhuoneena."

Naukion talot ympäristöineen esiintyivät  edukseen, kun vertaillaan niitä ajan muihin paikkakunnan työläisten asuinympäristöihin. Karhinen kirjoittaa:
"Arkkitehti Bertel Liljequistin suunnittelemat työläiskylät vastasivat täysin 1910-luvulla maamme suunnittelijapiireissä vallinneita käsityksiä ihanteellisesta työväenasumisesta. - - - Puutarhakaupunki-ihanteen mukaisesti rakennettiin alueet mataliksi ja tilaviksi, ja raideliikennettä käytettiin hyväksi - - -. Rakennusaineena oli puu, ja rakennustekniikassa kokeiltiin uutta ratkaisua, pystyhirsijärjestelmää. Asunnot olivat tupakeittiön ja huoneen suuruisia, mutta tilava avoullakko tarjosi mahdollisuuden yhden huoneen lisäämiseen ja palveli sellaisenaankin asumista. Kahdelle perheelle yhteisiä talousrakennuksia olivat maakellari sekä halkovajan, eläinsuojan ja käymälän sisältävä rakennus, joissa kummallakin perheellä oli omat erilliset tilansa.  - - - alue oli kaavallisesti selkeä ja edustava. Tontit oli aidattu, ja tonttimaata asuntoa kohti oli runsaasti." Tutkimus kertoo, että Naukiossa 1919-1920 rakennetulla alueella oli 40 asuntoa.

Naukion ilme on siis Kymiyhtiön luottoarkkitehdin Bertel Liljequistin käsialaa. Hän suunnitteli 1920-luvun rakennukset ja teki ainakin yleissuunnitelman Länsi-Naukion alueelle. Karhinen arvelee Liljequistin suunnitelleen myös Itä-Naukion alueen järjestelyn. Apunaan hänellä oli rakennusmestari Bengt Salin, joka oli tullut paikkakunnalle arkkitehtitoimiston edustajana, kun Kymiyhtiön ammattikoulua alettiin rakentaa. 

"Radan itäpuolelle rakennettiin kahteen radansuuntaiseen riviin kumpaankin kuusi asuinrakennusta. Talorivien päissä oli yhden perheen talot, muissa rakennuksissa oli kaksi asuntoa. - - - Käytetyt tontit olivat suuria. Yhden perheen talon tontti vaihteli n. 1800-2400 neliötä. Kahden perheen talon tontti oli noin 3200 neliötä, joten asuntoa kohti tonttia tuli n. 1600 neliötä. Koska sisäänkäynnit kahden perheen taloissa sijaitsivat rakennusten päädyissä, tulivat pihat vastakkain. Talojen välinen etäisyys oli noin 40 m, väliin oli osittaiseksi näkösuojaksi sijoitettu yhteinen ulkorakennus. Maakellarit sijaitsivat rakennusten sivulla, yhden perheen taloilla aivan tontin rajalla."

Tonteilla riitti tilaa yhtiön istuttamien marjapensaiden ja omenapuiden lisäksi asukkaiden omille viljelmille. Nämä käyttivätkin sen tarkkaan perunan ja vihannesten kasvattamiseen. "Tontit varustettiin myös suoja- ja koristeistutuksin. Kun Naukion vanhan puolen istutuksia ei ehditty saada aikaiseksi yhtiön 50-vuotisjuhliin mennessä 1922, mihin mennessä alueen oli ollut määrä valmistua, istutettiin tonteille suurilehtistä raparperiä, jota vieläkin on jossain tonteilla jäljellä."

Länsi-Naukiota. Kuva: Pertti Karhinen

Radan toiselle puolelle Länsi-Naukioon rakennettiin vain kahden perheen taloja. Tontit olivat pienemmät kuin vanhalla puolella, asuntoa kohti n. 1200 neliön suuruiset. Länsipuolellakin talojen etäisyys oli suuri, 40-50 metriä.

Itä-Naukion kahden perheen talot maalattiin keltamullalla, yhden perheen talot ja ulkorakennukset punamullalla. Nurkissa ja ikkunapuitteissa käytettiin valkoista. Myöhemmissä maalausremonteissa luovuttiin keltaisesta ja punaisesta linjasta.

Naukion ullakot perheen omana tilana olivat uhattuina sodan jälkeen asuntopulan vallitessa. Yhtiö suunnitteli rakentavansa ullakoille hellahuoneita. Naukiolaiset pitivät hiekkakuopalla kokouksen ja lähettivät kolmen hengen lähetystön vuorineuvos Ekholmin puheille. Muiden alueiden reaktio oli samanlainen, ja asukkaat saivat pitää vinttinsä. 

Asukkaille säännöt

Kymiyhtiö rakensi asuinalueita työntekijöilleen, ja se myös määräsi asuntojen jakamisesta. Naukio kuului varsinaisille osaajille. Karhinen: "Alueiden laadun huomioiden ei ole ihme, että yhtiö alueiden valmistuttua tarkasti määräsi, ketkä pääsivät asumaan uusiin korkealuokkaisiin asuntoihin. Tehdas tarvitsi kipeästi tärkeitä ammattimiehiä, ja niinpä Naukujanpellon ja Myllykallion uudet työläisasunnot tarjottiin ilmaiseksi eräille ammattityöläisryhmille virka-asuntona asuttavaksi." Vuokraa ryhdyttiin kuitenkin perimään jo 20-luvulla, aluksi melko korkeaa 102 markan kuukausivuokraa.

Kymiyhtiön johtokunta määritteli vuonna 1920 säännöt Naukiossa asumiseen. "Hakijoiden tuli olla perheellisiä ja lukeutua seuraaviin työläisryhmiin: paperikoneen käyttäjät, sylinterimiehet, rullakoneen käyttäjät, kalanterikoneen käyttäjät, selluloosan keittäjät, hapon keittäjät, lyijyjuottajat, veturinkuljettajat, 1. ja 2. remonttimiehet, sähkömonttöörit, vanhemmat rakennusammattimiehet sekä hollanteriesimiehet."

Itä-Naukiota. Kuva: Pertti Karhinen

Säännöt määräsivät myös puutarhan laitosta, polttopuiden ja valaistuksen saannista, oman tontin kunnossapidosta ja siihen liittyvästä korjausrahastosta. "Asuntoon kuuluva puutarhamaa laitetaan mikäli mahdollista kuntoon yhtiön puolesta asuntoa ensi kerran luovutettaessa asuttavaksi. Sen jälkeen on asukkaan itsensä hoidettava puutarhamaansa, jossa suhteessa hänen tulee noudattaa yhtiön puutarhurin ohjeita. Yhtiö hankkii marjapensaita ja hedelmäpuita, jotka jäävät puutarhaan asukkaan muuttaessa."

Lisäksi piti kilpailla puitteiden laadusta. "Kaikki asunnot ottavat osaa vuotuiseen kilpailuun kodin ja puutarhan siistinä pidosta. Palkintolautakunta jonka valitsee yhtiön johtokunta on kokoonpantu sekä työläisistä että virkailijoista ja on sillä oikeus pari kolme kertaa vuodessa tarkastaa asuntoja."

Yksi Naukion rivitaloista. Kuva: Kymin keskusarkisto

Itä-Naukion valmistuttua Kymiyhtiö käynnisti pienen tauon jälkeen varsin monien uusien asuinalueiden rakentamisen. Naukioon - Naukujanpellolle - rakennettiin taloja nyt myös kapearaiteisen radan länsipuolelle 20-luvun alkupuolella. Naukiossa oli myös rivitaloja, mutta niistä ei ole jäljellä ainuttakaan Itä-Naukiossa. Kuuden perheen rivitalot rakennettiin sodan jälkeen, ja niitä tuli silloin Parantolanmäeksi kutsutun mäen rinteen alle seitsemän.



Palvelut ja mukavuudet

Naukiolaisten talot lämpesivät puilla 60-luvulle asti. "Alussa polttopuut tuotiin kapearaiteisella junalla Kymintehtaalta yhtiön Saksanaholla sijainneelta halkovarastolta radan varteen lähelle saunaa. Täällä tapahtui halonmittaus työläisten tehtaalta ostamia halkolappuja vastaan. Tuohon aikaan sai tehtaalainen ostaa vuodessa yhtiöltä halkoja yhtä hellahuonetta varten 20 kuutiota ja huoneen ja keittiön asuntoa varten 25 kuutiota."  Halonmittaus siirtyi myöhemmin lähelle pysäkkiä ja 40-luvulla sorakuoppaan, Karhinen kertoo.

Naukio oli alusta asti sähköistetty. Vesi haettiin ennen vesijohtojen rakentamista kolmesta kaivosta ja kahdesta palokaivosta. Käymäläjätteet ajettiin Kettumäelle ja kompostoitiin suoturpeen kanssa. Rivitaloihin rakennettiin heti alkuun 40-luvulla vesijohto, viemäri ja wc. Kaksikymmenluvun taloihin nämä mukavuudet tulivat 50-luvulla. 

Itä-Naukion rivitaloja. Kuva: Kymin keskusarkisto

Alkuun Naukion lapset kävivät kansakoulunsa kahdessa eri koulussa. Länsipuolen lasten koulupiiri osoitti heille opinahjoksi Maunukselan koulun, itäpuolen lapsille oli tarjolla nykyisen Sairaalanmäen pohjoisrinteellä sijainnut Mäkikoulu, joka muutettiin loppuvuosikseen naistensairaalaksi. Karhisen tutkimuksen valmistuttuakin kouluolot ovat muuttuneet. Osa lapsista käy vielä Keskustan koulua, mutta Tähteen koulu on jo siirtynyt 50-luvun rakennuksestaan Naukion koulun tiloihin. 

Sauna oli vielä tutkimuksen valmistuessa 1978 käytössä, nyt Taidesauna on lähinnä Kouvolan kansalaisopiston taide- ja harrasteryhmien tiloina. Mutta entisaikoina Naukion sauna oli "Euroopan paras". "Naukion saunassa kävi tehtaalaisia etäältäkin, jopa siinä määrin, että harkittiin kävijöiden rajoittamista." Paikalla oli alun perin vuonna 1923 rakennettu puinen saunarakennus. Kun se paloi, tilalle tehtiin vuonna 1931 tiilinen sauna- ja pesutuparakennus. Sitä laajennettiin vuonna 1950 radan päätyyn rakennetulla siivellä. Samalla tilajärjestelyt sisällä muuttuivat.

Pilvet väistyivät

Karhisen tutkimuksen valmistumisaikoihin Naukion yllä leijui uhkia. "Viimeisen viidentoista vuoden aikana alue on joutunut kokemaan voimakkaan ympäristönmuutoksen. Kerrostaloasutus on etelästä tunkeutunut alueen laidalle, ja läntinen kylä on joutunut urheilupuiston ja koulujen puristukseen. Rakennuksia on jo purettu ja koko vanha työläiskylä on uhanalaisena", Karhinen kirjoittaa tuolloin ja lisää, että ratkaiseva vaikuttaja Kymiyhtiö on varsin haluton pitämään yllä tappiollista työasuhdeasuntotoimintaa vanhoilla työläisasuntoalueilla. 

Kuva: Pertti Karhinen

Meni vain pari vuotta ja tilanne muuttui, kun Suomen Asuntomessut kiinnostui Naukiosta. Se päätti järjestää Naukioon peruskorjaus- ja täydennysrakentamismessut. Vuoden 1983 messujen johdosta kylässä alkoi uusi aika, naapurissa tien toisella puolen vähän sen jälkeen. Riippuu katsojasta, onko tiivis kylä parempi kuin entinen väljä mutta rapistuva. Entinen asukas näkee varmasti jotain menetetyn. Ulkopuolisen kävijän silmiin osuvat vanhat hyvin kunnostetut rakennukset, jännittävät ulkorakennusten sokkelot, kodikkaat hoidetut pihat, rehevät uudet ja vanhat koristekasvit, vehreät kentät kylän keskellä. 

Kuva: Pertti Karhinen

Messualueen entinen asukas Marja Elo-Ojalehto kertoo messualueelle muutostaan Vellikupissa numero 12 vuodelta 2013: "Muisteloita asuntomessuajalta eli kun maaherrakin kylässä kävi". Naukiosta kerrotaan myös Murusia Mäenpäästä -kirjassa, joka on Kuusankoski-Seuran perinnejulkaisu nro 21. Näitä julkaisuja myy mm. Kuusankoski-Seura. Tuure Nybergin julkaisu Naukujasta Naukioksi. Naukion työläiskylän tarina ilmestyi vuonna 2003.