Tekniikan ylioppilas Pentti Nieminen kirjoittelee morsiamelleen Eilalle Kuusankoskelle kihlajaiskesän jälkeen häkellyttävän ahkerasti. Edellinen kirje lähti 24.9. ja seuraava on päivätty 26.9. Eikä yhteydenpito ole jäänyt pelkkiin kirjeisiin. Eila on soittanut päivällä. Kirje alkaa rakastuneen sulhasen helskytyksillä, joista voisi luulla, että tekstiä suoltaa runoilija eikä insinööriopiskelija. Hypätään niiden yli."Olipa tosiaan hauskaa tänään rupatella puhelimessa kanssasi. Oli kovin ikävää, että se puhelu katkesi." Olikohan Eila soittanut työpaikalta, kun ei ollut ottanut uutta puhelua?
Sitten Pena pohtii pariskunnan roolijakoa pilke silmäkulmassa. "...haluan vain korostaa sitä seikkaa, että vapaa-ajoistasi ja harrastuksistasi puheenollen saat tehdä aivan niinkuin itse haluat. - - - Kumminkin mainitsen tässä vain ohimennen, että en ole tohvelisankari - en ainakaan vielä, eikä meilän iskästä koskaan sellaista tulekaan, eihän ja ne kaulimet sun muut mööpelit annetaan vissiin olla sellaisia pienenpuoleisia. - - - Minusta on tosiaan hauskaa, että Sinulla on sellaisia harrastuksia kuin kuorolaulu ja voimistelu. Niihin käytetty aika ei ole tosiaankaan hukkaan heitettyä."
Eila on näköjään pähkäillyt jotain palkanlaskuun liittyvää kysymystä työssään kirjurina yhtiössä, koska Pena auttelee matemaattisella kaavalla."Siinä se 74 sitten on. Ajattelin vain kirjoittaa tuon ylläolevan siksi, että jos tahdot esittää esim. Timoselle, että suoritit laskun aivan oikein matematiikan sääntöjen mukaan, niin Sinulla on perusta."
Seuraa lurituksia, jotka eivät kiinnosta ketään muita kuin noita kahta.
Seuraavassa kirjeessä 2.10.-46 on lisää henkilökohtaisuuksia. Lisäksi Pena kertoo työskennelleensä koko viikon suorastaan korkeapaineen alaisena, ja tulokset alkavat hiljalleen näkyä. "Nimittäin olen saanut tehtäväni siihen malliin, että voinkin matkustaa jo perjantaina iltapäivällä, t.s. olen jo perjantai-iltana siellä kotona. Ellei Sinua kuulu silloin asemalle, tulen teidän kautta." Jos Eilalla ei ollut kuoroharjoituksia perjantaina, hän saattoi hyvinkin mennä Penaa vastaan junalle. Nimittäin silloin Kuusaan ja Kouvolan väliä kulki "motti", joka pysähtyi Mäyrämäen alla Kymintehtaan asemalla. Pena tuli sillä Kouvolan asemalta. Sillä mm. kuusaalaiset koululaiset ajoivat Kouvolaan, jos sattuivat käymään siellä koulua.
Kovasti Pena ja kämppäkaveri Pauli odottavat sitä seuraavaa viikonloppua, jolloin Tampereen teknillinen opisto järjestää syystempauksen. Eila on jo luvannut tulla silloin Tampereelle, mutta Paulin morsianta Irjaa täytyy vielä houkutella. "Pauli juuri tuossa huikkasi, että soittaisit Irjalle ja puhuisit hieman järkeä t.s. että Irjakin tulisi tänne juhliin." Ja sitten Penan täytyy lopettaa, sillä kello on "vasta 22 ja minun täytyy ehtiä saada vielä paljon aikaan".
Seuraava kirje on kirjoitettu syystempauksen ja yhteisen Tampereen-viikonlopun jälkeen. Siitä käy selville, että viikonloppu on onnistunut yli odotusten, ja taas on kova ikävä. Kirjettä lukiessani mietin, mihin tämä runoniekka vuosien varrella katosi. Kaunosieluisesta ja tunteikkaasta nuorukaisesta kehkeytyi hauska seuramies ja temperamentikas ihminen, mutta hänen herkkää puoltaan me myöhemmät saapumiserät emme nähneet. Veivätkö sen arki ja ikä, vai eikö kuusaalaismiehen vain sopinut näyttää tunteellista puoltaan? Veikkaan jälkimmäistä.
 |
| Penan tussipiirrin on tosiaan laulanut. |
Viikko on mennyt nopeasti työn touhussa, niin etteivät Pena ja Pauli ole ehtineet edes elokuviin. "Mutta huomenillaksi on meillä liput Hällään katsomaan Merimiehen morsianta. Ensin aion piirtää kyllä koko päivän ja sitten illalla kuuden maissa vasta lopettaa työn ja pistää sunnuntaiksi. Sellaista on koulupojan elämä."
Kirjeessä vilahtaa myös urheilusuuruus. "...jos tapaat sopivasti Askolan, niin voit tuoda julki ajatuksiani, jos nimittäin haluat, että kyllä se Arvo oli sentään loistomies, kun järjesti minulle niitä Graphoksen teriä. Ne helpoittavat eräässä suhteessa työtäni huomattavasti." Arvo Askola oli töissä Kymiyhtiössä ja näköjään Eila joskus näki hänet töissä.
Wikipedia tietää: Valkealassa v. 1909 syntynyt, Kuusankoskelle muuttanut Arvo Askola oli suomalainen kestävyysjuoksija ja olympiamitalisti. Hän edusti seuratasolla Kymintehtaan Urheiluseuraa. Askola nousi juoksijana huipulle vuonna 1934, jolloin hän saavutti 10 000 metrin juoksussa EM-hopeaa Torinossa hävittyään maanmiehelleen Ilmari Salmiselle 0,6 sekuntia. Saman vuoden SM-kisojen 10 000 metrillä Salminen oli myös 0,6 sekunnin verran nopeampi. Berliinin olympialaisissa 1936 Salminen, Askola ja Volmari Iso-Hollo ottivat 10 000 metrillä Suomelle kolmoisvoiton. Suomen-mestaruuden Askola voitti 8 kilometrin maastojuoksussa vuonna 1936. Hän kilpaili viimeisen kerran vuonna 1938.
