Tauno Salmisen kaupat I: Naukio - "Meillä oli äärimmäisen hauskaa!"

Teeässä, TS - moni nykykuusaalainen ei tiedä edes, että nimi viittaa marketin perustajaan kauppias Tauno Salmiseen. Tauno Salminen avasi ensimmäisen oman kauppansa Kuusaalla Naukiossa vuonna -56. Kaikkiaan hän piti paikkakunnalla puolta tusinaa liikettä. Entiset myyjät kyselivät, voisiko Salmisen liikkeen vaiheista kirjoittaa muisteluita, kun niitä ei ole muualla koottu julkisiksi. Totta kai voi, ja tässä liikkeistä ensimmäinen, Naukio.

Kuin astuisi aikakoneeseen: Satu Eskolan olohuoneessa istuu emännän lisäksi viisi entistä Salmisen myyjää muistelemassa työvuosiaan Tauno Salmisen liikkeissä. Tuttuja kasvoja kassalta ja tiskin takaa. Satu itse on Taunon tytär. Maire ilmoittautuu syylliseksi kokoontumiseen: hän se soitti ja pyysi tekemään juttua työpaikastaan, joka oli maailman paras. Ja hauskin.

Vas. Hilkka Oittinen, Satu Eskola, Tuula Nurminen, Pekka Penttilä, Pirkko Kaukola ja Maire Kytömäki

Tauno Salmisen kaupoista Naukion liike oli ensimmäinen. Taunon poika Kari Salminen kokosi leikekirjat liikkeen historiasta ja kertoo niissä:
"1955 vuokrattiin tontti Kymin Oy:ltä. Tontilta purettiin vanha asuinrakennus sekä ulkorakennus. - - - Myymälä avattiin 28.8.1956, jolloin rakennus oli vielä keskeneräinen. Myymälä oli avajaisten aikaan vasta osittain kalustettu. Kalusto tehtiin Vuohijärven vaneritehtaan jätepaloista, ns. kilotavarasta, jota keräiltiin tehtaan nurkista. Piirustuksia kalustosta ei ollut. Lihajäähdyttämö oli ainoa kylmäkaluste.
   Isompien tavaraerien kuten peruna-, jauho- ja sokerisäkkien kotiinkuljetus tapahtui alkuvuosina polkupyörällä, potkukelkalla tai jopa lumikolalla.
   Ennen avajaisia suoritettiin alueella markkinatutkimus, jonka mukaan alueella asui yli 200 perhettä, joiden joukossa oli suhteellisen paljon ns. suurperheitä käsittäen 8-10 henkeä.
   Naukion myymälän toiminta lopetettiin 30.11.1975."

Naukion kauppa rakenteilla. Vanhat kuvat Satu Eskolan arkistosta

Muistelijoista kaksi on ollut töissä Naukion liikkeessä. Tuula Nurminen tuli myyjäksi vuonna 1960, Pirkko Kaukola vuonna -64. Tuula haki töitä Salmiselta, koska oli ollut ennenkin kaupoissa töissä. Hän pääsi kauppaan "sekapäähän" ja työskenteli talossa 15 vuotta. Pirkko Kaukola oli muuttanut Naukioon asumaan ja huomasi lehdessä Salmisen työnhakuilmoituksen. Hänkin oli ollut muissa kaupoissa töissä kymmenisen vuotta ennen Salmiselle tuloaan. Pirkko pysyi Salmisella pitkään, hän siirtyi vielä TS-Markkinoillekin vuonna -75. Naukiossa Pirkko aloitti myyjänä ja jatkoi muutaman vuoden kuluttua kassalla.
- Kassat tuli juuri silloin kun aloitin, 13.5.64.

Kaupassa tekivät töitä omistaja Tauno Salminen vaimoineen, "kauppias" ja "rouva", Vappu Salminen.
Satu Eskola, Salmisen perheen tytär, oli yhdentoista ikäinen kun Naukion kauppa avattiin. Hän muistaa, kuinka äidillä ja isällä oli vähän rahaa, kun kauppaa laitettiin. Satu kertoo ihan ensimmäisestä kassasysteemistä. Tiskit rakennettiin itse, tiskin alle tehtiin laatikot, joissa oli lokerikko rahoja varten. Laatikkoon pantiin kuittivihosta jäljennökset.
- Illalla aina laskettiin täsmäsivätkö rahat ja kuittivihon sivut. Minun hommia oli jauhojen ja sokerin pussittaminen, hiivan paloittelu rullalangalla. Myöhemmin sain pilkkoa voita parinkymmenen kilon köntistä rautalangalla ja paketoida sen.

Satu Eskola

Myymälä oli jaettu osastoihin. Liha-, maito- ja muut elintarvikkeet piti pitää omilla osastoillaan, ja alussa oli väliseinät ja ovet osastojen välillä. Sekatavaraosastolta löysi niin villalankoja kuin lakanakangastakin, astioita ja Amarin nailonsukkia. Jopa mopoja välitettiin.
- Kun ostohyvityksiä vuodenvaihteen jälkeen jaettiin, meni paljon astioita. Kattiloita ja täkkejä perheenemännät eivät raaskineet ruokarahoilla ostaa, mutta hyvityksillä ostettiin, Satu Eskola kertoo.

Naukion liikkeen kellarissa oli päävarasto, ja sinne tavara laskettiin tukkuliikkeiden autosta  luiskaa pitkin. Sieltä tavaraa haettiin kauppaan kivirappuja pitkin.
- Satakiloinen nokkossäkillinen venäläistä sokeria kannettiin neljästään rappuset ylös. Meillä oli hitsin hauskaa, Tuula Nurminen kertoo.

Tavarat tilasi alussa Tauno Salminen, ja kun kauppoja tuli lisää, vaimo Vappu osallistui myös tilaamiseen. Kari Salmisen leikekirja kertoo: "Pakattuja elintarvikkeita ei juuri ollut, vaan jauhot, sokerit ym. pussitettiin ennakolta, pääasiassa iltaisin ja sunnuntaisin.  Meijerin tuotteiden lisäksi myytiin myös oikeaa 'lehmänmaitoa´suoraan maalta Mattilasta." Kananmunia tuli joskus maatiloilta. Melkein kaikki oli irtotavaraa, pesuainekin.
- Ihmiset toi oman pullon, siihen kaadettiin ratin läpi Puriinia. Maitotonkat raahattiin naisvoimin sisälle, samoin sillitynnyrit, Satu kertoo ja toiset alkavat nauraa sillionnettomuudelle.

Tauno Salminen, kauppias

Tuula kuvailee, miten sillit tuotiin puutynnyreissä suolavedessä, ehkä sadan litran astioissa. Tynnyrit laskettiin autosta luiskaa pitkin alas. Toinen laski tynnyriä ylhäältä, toinen otti vastaan alhaalta.
- Kerran ylempänä oleva laski tynnyrin tulemaan liian kovaa. Tynnyri pamahti rikki mutta niin, että vanteet pitivät sen jotenkin kasassa. Sillit pysyivät tynnyrissä mutta sillivesi valui ympäri lattiaa. Kun se kuski käveli, sen varsikengistä tulvi sillivettä. Tuli kiire hakea peltiastioita, joihin sillit saatiin pakattua. Meillä oli äärimmäisen hauskaa, niin hauskaa, että hauskempaa ei voi olla, Tuula vakuuttaa.

Lihat tulivat kauppaan ruhoina. Ne paloitteli lihapuolen myyjä. Tuula Nurminenkin joutui joskus lihanleikkuuseen.
- Kirves oli tukin päällä, ja sillä jumalattoman suurella kirveellä olen kyljyksiä tehnyt. Ja onnistunut. Ensin veitsellä alkua, sitten pamautettiin kirveellä. Paljonkohan mahtoi olla siruja mukana, Tuula naurahtaa. Pirkko kertoo ettei haitannut, jos leikkaus meni vähän vinoon. - Tänä päivänä kukaan ei sellaisia kyljyksiä ostaisi, vinoon leikattuja ja siruisia.

Kaupassa myytiin myös irtoverta, jota tuli teurastamolta. Sitä asiakkaat ostivat omiin pulloihinsa. Hetken muisteltuaan myyjättäret päätyvät siihen, että irtoveri ei tainnutkaan maksaa mitään.
- Eikä keuhkot, joita haettiin kissoille, maksaneet mitään. Eikä varmaan linnunrasvakaan maksanut. Tänä päivänä kaikki maksaa, luutkin. Ajatella, että kauppa kannatti silloin, nyt ei meinaa kannattaa millään, Pirkko Kaukola päivittelee.

Maitoa ei ollut kymmeniä lajeja kuten nyt, yhtä vain. Leikekirjan mukaan joskus ostettiin maitoa myös lähimaatilalta. Naiset ihmettelevät nyt ääneen, miten he saivat kaksin kannettua 60 litran maitotonkat pihalta sisälle.
- Takimmainen piti toisesta korvasta kiinni ja painoi toisella kädellä edessä kulkevaa selästä, he kertovat mutta ihmeeksi se ainakin tälle kuulijalle jää. - Talvella meijerin auto kävi aikaisin, ja tonkat piti äkkiä saada pakkasesta sisään, ettei maito jäädy, Satu muistaa.

Tuula Nurminen

Koteihin haettiin maito joka päivä, kun ei jääkaappeja ollut. Asiakkailla oli omat kannut mukana. Ne kyllä olivat joskus pesemättömiä: kun avasi kannen, sieltä löyhähti hapan maito. Joskus kannuun oli unohtunut pyyhe tai leikkiauto.

Alkuun maito mitattiin asiakkaalle suoraan tonkasta. Myöhemmin Naukion liikkeeseen hankittiin maitokone. Siitä laskettiin nappia painamalla litra kerrallaan asiakkaan kannuun. Koneen seinämässä oli läpinäkyvä putki, josta maidon näki. Tämä vaihe päättyi, kun tulivat lasiset maitopullot, joihin  maito oli pantu valmiiksi meijerissä. Niitä seurasi muovipussien kausi. Kermaa myytiin alkuun desin mitoissa.


Salmisella myytiin myös jäätelöä. Mutta kun ei pakastinta ollut, pihalla olevaan jäätelökärryyn pantiin jäitä, jotka vaihdettiin aina sulaneiden tilalle.  Naiset muistavat että pakastimen tultua se kerran suli, kun siivooja ei muistanut panna irroittamaansa töpseliä takaisin seinään. Sisällä oli litroittain jäätelöä, jota ei voinut myydä, mutta kyllä se henkilökunnalle kelpasi. Haettiin kotoa maitokannuja, joihin vähän sulanut jätski pakattiin ja vietiin kotiin lapsille.
- Meillähän oli juhlat! Ja pienet pojat oli innoissaan, kun saivat jäätelöä, Tuula muistaa.

Pirkko Kaukola

Kananmunat tietenkin läpivalaistiin ennen myyntiä. Ne pantiin alustalle, jossa oli reiät munille. Valot päälle ja tarkastamaan, olivatko kaikki läpinäkyviä. Pilaantunut kananmuna on tumma valon läpi katsottuna. Toimii tänäänkin kotilampun valossa.

Irtotuotteet käärittiin paperiin: leivät, hedelmät, vihannekset, lihat, juustot. Pirkko Kaukola kertoi kerran käärineensä isoja lanttuja asiakkaalle, ja tämä oli tokaissut: "Et sinä ainakaan Stockmannille pääsisi töihin." Keksit paketoitiin myös, koska niitä myytiin irrallisina. Punnittiin vaa'assa ja paketoitiin. Keksipaketteja tuli myöhemmin: Onnia, Marieta ja Sirua.

Naukion myyjiä alkuaikoina, joulun tienoilla.

Myyjillä piti olla valkeat takit ja päähineet. Leikekirja kertoo: "Uusien asetuksien myötä väliseinät purettiin Naukion kaupasta helluntaina v. 1961. Tästä huolimatta liike toimi loppuun saakka palvelumyymälänä. Naukion talon lämmitys tapahtui pääasiassa puilla tai kivihiilellä. Joskus tiukan paikan tullen polttoainetta kerättiin yöllä ämpäreihin viereiseltä rautatieltä, sieltä nimittäin löytyi veturista pudonneita koksinpalasia."

Naukion liike sai veikkausasiamiesoikeudet vuonna -56. Se oli tärkeä ja välillä työläskin tehtävä. Naiset muistelevat, mitä virheistä seurasi.
- Toisessa kupongissa oli nimi, toisessa ei. Joskus antoi asiakkaalle väärän kupongin, joskus oli lyöty kahteen kertaan sama kuponki. Sitten etsittiin niitä toisia puolia asiakkaiden kotoa. Ovelta ovelle, iltatöinä. Siinä saattoi mennä toinenkin ilta, ja etsiessään toivoi, ettei kuponki kuuluisi kellekään jaalalaiselle, joka oli vain poikennut Salmisessa kotimatkallaan.

Kauppa kylän palvelukeskuksena

"Alkuaikoina Naukiossa ei ollut muilla puhelinta, joten koko kylän asiat, kuten poliisin, palokunnan, lääkärin ym. tarve hoideltiin öin ja päivin ´kaupan kautta´. Samoin kaikki kylän asujaimiston ja sukulaisten väliset kiireelliset asiat hoideltiin ´putiikin puhelinpalvelun´ kautta."

Asiakaskuntaa oli myymälän ympäristössä parisataa perhettä. Myyjistä tuli kuin osa heidän sukuaan.
- Jos asiakkailla oli jotkin juhlat, meidätkin kutsuttiin. Rouva laski meidät aina vuoronperään  syntymäpäiväkahveille ja muihin tilaisuuksiin, Tuula Nurminen kertoo.

Kaupassa oli siis alueen ainoa puhelin, joten asiakkaat antoivat esimerkiksi sairaalaan joutuessaan kaupan numeron. Myyjät sitten toimittelivat puhelutietoja koteihin.
- Myöhän käytiin aina kertomassa, kuka on saanut lapsen tai kuka on kuollut. Kaikki viestit vietiin, Tuula kertoo ja sanoo vieneensä kaksi kuolinviestiä koteihin. - Varsinkin lapsen kuolemasta oli vaikea kertoa perheelle.

Pirkko Kaukola vastasi kerran synnytyslaitokselta tulevaan puheluun, jossa tuore äiti pyysi häntä menemään heille kotiin ja käskemään miestä, että tämä hakisi hänet vauvan kanssa kotiin - yksin äitiä ja lasta ei laskettu lähtemään edes taksilla. Ensin äiti tosin kysyi, voisiko Pirkko tulla taksilla hakemaan heidät mäeltä, mutta tämä ei mitenkään voinut kesken lauantaityöpäivän lähteä sairaalalle.
- Sain rouvalta luvan lähteä heille kotiin ja menin herättelemään miestä. Hän raapi päätään ja päivitteli, että "voi hitsi kun mie unohin koko jutun". Kyllä hän lopulta lähti hakemaan perhettä kotiin.

Satu puolestaan muistaa keitelleensä velliä naapuritalossa, jossa äiti odotti vauvaa.
- Perheessä oli kaksi kolme pientä jo ennestään, ja yksi heistä juoksi kaupalle, että äitiä koskee, tarvii soittaa ambulanssi, kun isä ei ole tullut töistä. Äitillä oli hellalla velli kiehumassa, äiti lähti sairaalalle ambulanssilla ja minä jäin keittämään velliä ja ruokkimaan lapsia. Yhdellä perheellä oli englantilainen isoisä, ja minä käänsin heidän kirjeenvaihtoaan, Satu naureskelee palveluvalikoimaansa.

Tuula kertoo soittaneensa kerran palokunnan naapuritaloon, jonka kellarista tuli savua. Pikkupojat olivat asialla.
- Palokunnasta käskettiin minun mennä palopaikalle ja olla siellä niin kauan kunnes paloautot tulee. En kerinnyt sanoa, ettei tästä tiskin takaa nyt oikein ehtisi, joten jouduin päivystämään paloautojen tuloa.

Kaupan väki ja asiakkaat olivat kuin iso perhe. Pirkko kertoo, että  kaupan yläkerrassa asuvilla Salmisilla oli kylän ensimmäinen televisio.
- Kun sieltä tuli kuninkaalliset häät, puoli Naukiota oli yläkerrassa katsomassa. Me myyjät käytiin vuoroon katsomassa häitä, ja lopulta kauppiaan äiti tuli vahtimaan kauppaa ja piritti kelloa, jos tuli asiakkaita.

Tuula Nurminen ja Pirkko Kaukola

Tuulaa naurattaa olympialaisten aikainen muisto asiakkaasta, joka polki töistä kotiin matkaradiota kantaen.
- Myö sanottiin hänelle, että mene yläkertaan katsomaan televisiosta, kaikki muutkin on siellä.

Henkilökohtainen avustaminen toimi veikkaamisessakin. Pirkko sai aina auttaa erästä asiakasta, joka ei osannut täyttää kuponkia eikä pyytänyt apua lapsiltaan. Vastalahjaksi Pirkko sai mm. kerran korulakanan.

Satu muistuttaa Tuulan spesiaalikundista, jolle Tuula nosteli tavarat kaappiin saakka.
- Ja min piti istua eteisessä ja sain piparia ja kristallilasista sitruunasuudaa, Tuula lisää.

Pirkon taas piti joka lauantai viedä yhdelle asiakkaalle kotimatkallaan maalaishiivaleipä. Hän pääsi aina kotiin asti ja muisti vasta sitten, että leipä olisi pitänyt jättää asiakkaalle. Ei kun takaisin.

Kaikki tekivät kaikkea

Leikekirja kertoo: "Naukion myymälään palkattiin alun perin oman väen lisäksi 1 myyjä ja 1 harjoittelija, mutta jo ensimmäisen vuoden lopussa vieraita työntekijöitä oli 8 henkilöä." Myyjän työpäivä alkoi ennen kahdeksaa, koska kauppa oli auki 8-17.  Ennen ovien avaamista piti maidot olla kannettu, lihat tiskissa, leivät hyllyillä. Tunnin ruokatunnin aikana Pirkko ja Tuula "sotkivat polkupyörällä" kotiin. Tuula ehti syödä hiukan, ulkoiluttaa koiran ja ottaa vielä torkutkin ennen kuin polki Valtakadulta takaisin Naukioon. Pirkko laittoi aamulla perunat kiehumaan, koska mies tuli jo yhdeltätoista ruokatunnillaan kotiin syömään.
- Sitten kerran unohdin sammuttaa levyn kattilan alta. Kun tulin kotiin, tupa oli savussa ja perunat karstana. Sen jälkeen en enää uskaltanut keittää perunoita valmiiksi.

Myöhemmin kauppa avattiin vasta yhdeksältä. Lauantait oltiin aina töissä, 12:een tai yhteen.  Satu kehuu, mitä kaikkea myyjät tekivät varsinaisen työnsä lisäksi Naukion kaupalla. Tuula teki Pirkon kanssa lumityöt talon ympäriltä, he pesivät joskus kaupan ikkunatkin.
- No kun se oli hauskaa. Teen vieläkin naapurin lumityöt kun se on kivaa. Ai niin, minähän ompelin kaikki uuteen Valtakadun liikkeeseen tulevat pyyheliinat kaupan yläkerrassa, pesin ne  kakkosen alakerrassa ja manklasin, Tuula muistaa.

Mihin kaupassa tarvitaan niin paljon pyyhkeitä?
- No hyvänen aika, siellähän oli joka päivä kamalasti tiskiä: lihamyllyt, maitokone, pullien aluslautaset. Ne piti kuivatakin.

Tuula muistaa työkavereiden yhteiset nimipäivien vietot. Jos jollain henkilökunnasta oli päivät,  piti olla täytekakku. Se ostettiin porukan kesken, talo antoi enemmän kuin myyjät. Pirkko tiivistää:
- Naukion kaupan aika oli hauskinta, kun siellä tunsi asiakkaatkin nimeltä.

Asiakkaat kaupassa kuin kotonaan

Satu Eskola, Salmisen tytär, huomauttaa, että asiakkaat olivat pääasiassa kivoja.
- Jos joku suuttui, jos ei vaikka ollut jotain tiettyä tavaraa, niin seuraavana päivänä lepyttyään hän oli entistä kivempi. Kassan vieressä oli pari jakkaraa, siinä välillä kuunneltiin asiakkaiden elämän vaiheita tai huolia.

Kaupassa oli hyvä päästellä myös kotona kertyneitä höyryjä. Rouvat kertovat tutusta "ihan tavallisesta mummosta", joka ajoittain otti yhteen miehensä kanssa. Kerran mummo tuli kauppaan, löi kauraryynipussin tiskiin ja rähisi äänekkäästi monen vieraan kuullen, kuinka huonoja ryynejä ja vajaa pussi. Aikansa metelöi, nappasi pussin kainaloon ja sanoi: "No nyt helpotti kun sai purkaa mielensä, oli tossa Väinön kanssa vähän riitaa kotona."

Tuula Nurminen muistaa, että jouluaattoina ei voinut sulkea kaupan ovea ennen yhtä, koska joka joulu yksi asiakas haki perunoita minuuttia vailla yksi. Joka joulu.

Joskus joku yritti vähän älyttääkin kaupan henkilökuntaa. Tuula kertoo äidistä, joka oli ostanut kaupasta syntymäpäiväkakun. Muutaman päivän päästä hän tuli pienen poikansa kanssa kauppaan valittamaan, että kakku oli ihan länässä. Mutta poikapas paljastikin:
- Niin, kun myö laitettii se ens näinpäin ja sit näinpäin. Äiti otti poikaa kädestä ja lähti vihasaan kaupasta.

Naukiolaisia kyläkaupallaan

Tuula kertoo saaneensa terveisiä maapallon toiselta puolelta entiseltä pikkupojalta, joka muisteli lämpimästi Salmisen tätejä. Pirkko törmäsi äskettäin kaupassa mieheen, joka tunsi hänet lapsuudestaan: poika oli usein käynyt kaupassa juttelemassa kassatädin kanssa. Kun koulu loppui, pojat kävivät ennen kotiin menoaan kaupassa näyttämässä todistuksensa tädeille.
- Pojat arvioivat, kuka meistä oli vanhin, kuka nuorin. Yksi poika katseli minua ja tuumasi, että "siä oot ainakin kaikist painavin", Pirkko nauraa.

Naukion kaupan lähimmät kilpailijat olivat melkein näköetäisyydellä. Kettumäen palvelukeskuksen paikalla oli yksityinen kauppa, sitä vastapäätä Osuuskauppa. Salminen kilpaili näiden kanssa hyvällä palvelulla, naiset leuhkivat hymyillen. Kotiinkuljetus pelasi, ilmaiseksi.
- Vietiin tavaroita polkupyörällä tai autolla asiakkaille. Ennen juhannusta vietiin limonaatikoreja taloihin, autolla tai kaksistaan kantaen. Oli niitäkin, jotka halusivat ostokset joka päivä kotiin kuljetettuina.


Naukion myymälän toiminta lopetettiin 30.11.1975.

Salmisen muista kaupoista täällä:
http://minkuusas.blogspot.fi/2016/02/tauno-salmisen-kaupat-ii-valtakatu.html

ja täällä:
http://minkuusas.blogspot.fi/2016/02/tauno-salmisen-kaupat-iii-ts-markkinat.html

Salmisen perheen elämästä täällä:

http://minkuusas.blogspot.fi/2016/02/tauno-salmisen-perhe-eli-kaupankaynnin.html