Voit varmaan kuvitella, mikä puheensorina käy, kun vanhat muistot alkavat nousta pintaan. Satu Eskolalta on saatu lainaksi hänen veljensä Karin leikekirja, josta alla poimintoja kuvin ja kursiivitekstein. Vanhat valokuvat ovat Tuomo Pitkäsen ottamia Salmisten tilauksesta.
Valtakatu 23 oli osin valintamyymälä
"Toinen myymälä avattiin Valtakatu 23:ssa as.oy. Torinrinteessä sijaitsevassa huoneistossa 12.4.1960. - - - Valtakadun myymälää aukaistaessa Kuusankosken kauppatori, joka sijaitsi aivan myymälän vieressä, eli vielä silloin vilkasta kauttaan ja toi piristystä myös myymälän kaupankäyntiin. Kalusto, kylmätekniikka ym. olivat sitten vuoden -56 kehittyneet valtavasti ja myymälä toimikin jo osittain itsepalveluperiaatteella. Myymälässä henkivät jo ´mannermaiset´ tuulet. Niihin aikoihin Euroopan vanhin ja suurin tukku- ja vähittäiskaupan markkinointiyhteisö SPAR saapui myös tänne Suomeen. Tarina kertoo, että kun 'Spar´-teippejä teipattiin Valtakadun myymälän ikkunoihin, kaksi torilta saapuvaa naisimmeistä kävivät kiivasta keskustelua toimenpiteestä: Oletkos sinä jo kuullut, että se Salmiin meinaa laittaa tähän sittenkin baarin. Kato nyt noita teippejäkin, niin siinä lukee."
 |
| Tauno Salminen |
- Joka kaupassahan sellainen oli, koska kahvi myytiin papuina pehmeissä paperipusseissa. Monet jauhatutti kalliimpaa Sheikin Mokkaa halvemman kahvin joukkoon, Sheikin Mokkaa sai sadan grammankin pusseissa. Jauhettiin ja lopuksi kopautettiin puukepillä myllyn kylkeen, kaikki porot talteen. Kahvimylly oli vielä TS:ssäkin, vaikka silloin kahvia myytiin jo vakuumipakkauksissakin, Pirkko muistelee.
Paikalle ehtii nyt Pekka Penttilä koulun tanhutuntia ohjaamasta. Pekka tuli Salmiselle juoksupojaksi Valtakadun liikkeeseen syksyllä -62.
- Se kävi niin ihanasti, että Tauno Salminen tuli lauantai-iltana meille Väkkärään juuri kun olin saunassa. Äiti huusi minut saunasta ja Tauno kysyi: "Pääsisit sie maanantaina juoksupojaksi, kuskailemaan ihmisille tavaroita kotiin?"
Viidentoista ikäinen Pekka lupasi entiselle naukiolaisnaapurille tulla töihin - hän oli juuri lopettanut kansalaiskoulun ja valmis hommiin. Pekka oli liikkeen ensimmäinen varsinainen juoksupoika, ja kuljetettavaa riitti Kauppatorille, Urheilukentäntielle, Sairaalanmäelle, jopa Mustallevuorelle asti. Hän polki matkat omalla pyörällä, mutta isot määrät vietiin kauppiaan kanssa autolla. Myöhemmin kauppa hankki pyörän, jossa oli etutarakka ja jopa mopon, mutta Pekka oli jo silloin muissa tehtävissä. |
| Valtakatu 23 oli osin itsepalvelumyymälä. |
"Valtakadun myymälän toiminnasta suuren osan käsittivät jo alusta alkaen velkakauppa ja kotiinkuljetukset. Ensimmäinen liikkeen auto, Thames 7cwt, oli hankittu Naukioon vuonna 1958 ja se vaihdettiin nyt Volvo Duettiin, farmarimalliin. Kotiinkuljetuksista suurin osa kuitenkin toimitettiin polkupyörällä polkien tai työntäen."
Joskus tavaroiden vienti oli vähän vaativaa. Yhdessä paikassa piti aina haravoida pihan hiekkakuja uudelleen, kun Pekan pyörästä ja jaloista oli tullut hienoon haravointikuvioon jäljet.
Keikkoja Pekka heitti päivässä keskimäärin parikymmentä. Niiden välissä hän autteli kaupassa, pussitti sokeria, perunoita ja jauhoja ja teki monennäköistä työtä alakerrassa.
- Alakerran pussituksissahan oli hauskaa, naurettiin ja puhuttiin hauskoja, Pekka sanoo ja koko porukka repeää nauramaan työnteon hauskuutta muistaessaan.
 |
| Valtakatu 23:n henkilökuntaa |
Pekan ura juoksupoikana vaihtui myyjän ammattiin seuraavaksi avatussa Salmisessa Kauppakadulla. Toki hän oli harjoitellut myymistä jo Valtakadulla.
- Sehän siinä oli ihaninta, kun pantiin hinnat alekkain paperille ja laskettiin päässä, mitä se tekee, Pekka virnuilee.
"60-luvulla oli vielä joillakin aikaa istuskella myymälässäkin. Sitä varten oli myymälään varattu istuimia. Viereisen eläketalon asukkaat ainakin joskus kävivät istahtamassa hetkeksi ja samalla tiedustelemassa olivatko he menossa vai tulossa, kun oma muisti saattoi joskus pettää."Veikkauksia vastaanotettiin Valtakadullakin. Palautuspäivä oli keskiviikko, ja Pekka Penttilä muistaa kuuluisan tilityspussin noutajan.
- Juoksija Ilmari Salminen haki aina pussin - tuli liikkeeseen juoksujalkaa. Tiskillä oli kuoren vieressä tilityslappu, ja hän löi aina siihen leiman. Jos ei lappu olisi ollut samassa kohtaa tiskillä, Ilmari olisi lyönyt leiman pöytään - ei hän katsonut kiireessään tarkemmin. Juoksija oli juoksija, Pekka nauraa.
Joskus oli vaikea ymmärtää, mitä asiakas halusi. Pekka palveli miestä, joka pyysi "livettä".
- Minä kipaisin alakertaan ja hain purkin lipeäkiveä. Mies sanoi, että "ei ihan noin kovaa myrkkyä, vaikka myrkkyä meinasin kyllä ostaa". Hän halusi Life-tupakkaa.
Myyjä sai olla tarkkana, kun asiakas halusi "hiljakaavaa" tai "kaulapahvia". Piti ymmärtää kääntää sana, niin osui oikeaan. Nauru ja yhteiset muistot todistavat ulkopuolisellekin, että tällä porukalla on tosiaan ollut hauskaa töissä yhdessä.
Valtakadun myymälässä oli ihmetyksen aiheena sputnik, joka kiersi myymälän katossa kuin itsestään ilman naruja tai kiinnityksiä. Myyjät arvelevat, että se kulki ilmavirran mukana. Sitä käytiin katsomassa kaukaakin.Valtakadun myymälä lopetettiin 30.9.1971, ja osake myytiin Kuusankosken kauppalalle.
Myyntiedustajissa omavaltaistakin väkeä
Tukkukauppiaiden kanssa kaikki ei aina mennyt kuin Strömsössä.
Leikekirjan dokumentit kertovat, kuinka Salmisen oli joskus turvauduttava lakimiehen apuun. "Myllykosken Hedelmätukku" - jollaista ei Myllykoskella edes tunnettu, peri maksua maapähkinöistä, jotka se oli sanojensa mukaan toimittanut Salmiseen. Vastauskirje kertoo kuitenkin: "Marraskuussa -63 tarjosi edustaja S.S. MH.n nimissä maapähkinöitä. Tilasimme häneltä niitä säkin, joka toimitettiinkin seuraavana päivänä. Avattuamme säkin totesimme siinä pääasiassa olevan kuitenkin matoja pähkinöiden ohella. Ilmoitimme heti asiasta edustaja S:lle ja vaadimme häntä hakemaan sen kiireesti pois. S. haki säkin ja mainitsi, että koko lähetys oli samanlaista, käyttökelvotonta tavaraa ja että hän palauttaa kaikki takaisin Helsinkiin. Säkistä oli, näiden päivien aikana, levinnyt suunnaton määrä matoja varastossamme olleisiin muihin tavaroihin. Jouduimme purkamaan n. 800 pkt näkkileipää, keksi- ja hedelmäpakkauksia ja myymään ne irtotavarana puhumattakaan suunnattomasta työstä, joka siitä aiheutui."
Seuraava tapaus muistuttaa jo piilokamerajuttua, mutta oli kyllä tositapaus. Starckjohanille Lahteen on lähtenyt tällainen kirje:"Tilasimme teiltä noin 20.10.1963 muovisaaveja, joiden piti olla korvallisia pyykkisaaveja ilman kantta. Saimme viikon kuluttua 1 kpl korkea, kannellinen saavin tapainen astia, joka oli yltä päältä tervan peitossa. Palautimme tämän välittömästi ja saimme aikanaan hyvityslaskun. Muutaman puhelinsoiton jälkeen saapui samainen saavi uudelleen, tällä kertaa ilman kantta (ja ilman korvia edelleenkin) . Nyt oli kuitenkin astiaa hiukan siistitty, joten se ei ollut aivan yhtä siivottomassa kunnossa kuin aikaisemmin. Emme kuitenkaan voineet sitä käyttää, koska se ei ollut tilauksemme mukainen emmekä uskaltaneet näyttää asiakkaallemme, sillä myyntikuntoinen se ei vieläkään ollut, joten jälleen otimme puhelun ja sen seurauksena autonne kävi noutamassa saavin takaisin. - - - Hankimme saavit sen jälkeen muualta ja ne tulivat samana päivänä."
Kauppakadulla laaja sorttimentti
Seuraava myymälä avattiin 12.3.65 Kauppakadulle kirkon alapuolelle. Sen viereen avattiin samaan aikaan erillinen, täydellisesti varustettu kemikalio.Hilkka Oittinen tuli Salmiselle töihin Kauppakadun myymälään vuoden -66 elokuussa.
Uusi kauppa oli avattu vuonna -65, kun lähinaapuriin oli noussut korkeat kerrostalot, Lehmuskujalle kolmikerroksisia - asiakkaita oli. Valtakadun liikkeessä oli jo valintahyllyjä, mutta Kauppakadulla palvelutiski oli enää vain lihoille.
- Minulle kuului leipien ja maitojen tilaaminen, Hilkka kertoo.
 |
| Kauppakadun myyjiä, mm. Pekka Penttilä |
- Asiakkaalla oli kolmen litran kannu ja hän valitsi koneesta kolmen litran määrän. Kun maito tuli nopeasti, se vaahtosi eikä mahtunutkaan samaa tahtia kannuun vaan roiskui yli. Koko nurkka lainehti. Ja sitten tämä: kannu pantiin hanan alle mutta kansi päällä. Kone käyntiin, ja maito levisi ympäriinsä. Siihen ei meinannut päästä lähelle edes sammuttamaan konetta, kun maitoa lensi joka puolelle.
Koneessa oli toisenkinlainen hankaluus. Imuletkun päässä oli kuula, joka sulki sen. Joskus kuula irtosi ja putosi tonkkaan. Pekka ei hätääntynyt.
- Ei muuta kun hiha ylös ja etsimään kuulaa maitotonkan pohjalta. Ei ollut hygieniapasseja siihen aikaan, porukka nauraa.
Pekka kertoo käyneensä usein Taunon kanssa Stockmannin tukussa Pitäjänmäessä ostamassa herkkutavaroita, erilaisia säilykkeitä ja erikoisempia makeisia.
- Me valittiin heidän näyttelystä, ja sieltä tuotiin sitten kauppaan kuorma, ei me itse tuotu tavaroita kauppaan. Herkut meni kaupaksi, Kauppakadulla kävi aika paljon niin sanottua herrasväkeä.
"Kauppakadun myymälän "sorttimentti" oli erittäin laaja verrattuna nykyajan valintamyymälöihin. Myymälägrilli oli silloin uutuus, joka saavutti suuren kansansuosion." Näin leikekirja, ja myyjät muistavat pilke silmäkulmassa, kuinka kivaa oli grillin peseminen.Ruokakaupan vieressä oli Salmisen kemikalio, jota hoiti Anni Laurén. Joskus Satu joutui nuorena tyttönä tuuraamaan tätä.
- Minut soitettiin kerran nopeasti töihin, kun ei ollut myyjää. Ensimmäinen asiakas kysyi kondomeja. Tiesin, mitä ne on, mutta en meinannut löytää niitä tiskin alta. Mies sanoi, että "anna kun miä tulen kattomaa, miä tiiän mistä on ennenkin otettu". Seuraava asiakas olisi halunnut ostaa viinihiivaa. En tiennyt edes, mitä se on. Rouva asui samassa talokompleksissa ja sanoi: "Minä tulen takaisin iltapäivällä, teillä on siihen saakka aikaa etsiä. Kyllä sitä teillä on." Löydettiinhän me se viinihiiva.
Satu Eskola muistaa myös toisen äkkihälytyksen Paperiliiton kesäjuhlien helluntaiviikonloppuna. Pekka Penttilä ja Tauno Salminen aikoivat pyörittää kauppaa kahdestaan toisena helluntaipäivänä. Kauppa oli tuskin avattu, kun se oli jo täynnä ihmisiä.
- Ne soitti meille kotiin, että tulkaa äkkiä, ei me keritä mitään, kaljaa ja makkaraa menee niin paljon. Naukion autotallin avain olikin hukassa, veljeni Kari yrittää mennä sisään Kiitotien puolella olevasta matalasta ikkunasta, ja poliisiauto tulee tietenkin just silloin tietä myöten. "Hei nuorimies, mitäs teet?" Poliisit uskoivat selityksen. Siellä me sitten pian rahastettiin nälkäisiä kesävieraita Kauppakadun kassoilla, Satu kertoo.
 |
| Kemikalio |
- Siihen aikaan oli töissä hauskaa. Työt tuli tehtyä vaikka naurettiin ja pidettiin hauskaa eikä pipo ollut liian kireällä.
"Hintataso oli tuolloin 60-luvulla suhteellisen alhainen ja niin olivat myös myyjien palkat: vanhempi myyjä sai kuukausipalkkaa vuonna -65 392 mk bruttona ja harjoittelijan palkka oli 150 :-/kk. Kotiinkuljetuksista ei vielä silloin peritty mitään maksua, ja ajaminen oli vielä halpaa. Bensiini maksoi vielä vuonna 1970 karvan verran päälle 70 penniä/litra." Palkka ei päätä huimannut myyjän ammatissa. Luvut eivät ole jääneet mieleen myyjille, ranskanleivän hinta kuitenkin: 17 penniä. Satu muistaa ostaneensa palkallaan aina astioita, pyyhkeitä ja kaikkea uutta, mitä kauppaan oli tullut.
Leikekirjassa Kari Salminen kertoo:
"Kauppakadun myymälän toiminta perustui yhä enemmän velkakauppaan (2/3 myynnistä) sekä yhä laajenevaan kotiinkuljetukseen. Kotiinkuljetukset kattoivat koko Kuusankosken alueen, toimitettiinpa tavaraa jopa Kouvolaan saakka. Viikonloppuisin parhaimmillaan oli ajossa kaksi autoa sekä pari kolme pikalähettiä polkupyörin ja mopoin varustettuina."
Myymälässä oli kotiinkuljetuspalvelu, ja sitä käytettiin kovasti. Kaksi myyjää oli pelkästään keräämässä tavaroita. Juoksupoika kuljetti niitä mopolla, talonmies Salmelainen autolla. Velkakauppa oli edelleen yleistä. Ostot kirjattiin Naukiossa vihkoon mutta Kauppakadulla ne lyötiin jo korttikoneeseen, ja asiakkaat kävivät maksamassa tilipäivinään.
- Tai sitten käytiin pyytämässä lykkäystä: nyt pitääkin ostaa talvirenkaat, voinko maksaa ruokalaskun myöhemmin. Naukion alkuaikoina moni toi kesälomarahansa suoraan kauppaan, ettei se menisi kurkusta alas. Siitä sitten kauppa otti ostosten hinnan. Siihen aikaanhan työntekijät sai palkkansa tilipussissa, siinä oli kaikki rahat, Tuula Nurminen ja Pekka Penttilä kertovat.
Pekka Penttilä tykkäsi kovasti näyteikkunoiden somistamisesta. Niihin pantiin rekvisiittaa, tyhjiä kahvi- ja makeispaketteja.- Minusta somistaminen oli ihanaa. Haettiin jotain puupalikoita ja runkoja metsästä, mikä milloinkin sopi, taiteellinen Pekka huokailee.
TS:ään Pekka teki edelleen komeita sisäkoristuksia esim. jouluksi, mutta siellä ei enää ollut ikkunoita, joita somistaa.
Kuusaan Herkku oli aikaansa edellä
Tauno Salmista sanottaisiin nykyään varmaan innovatiiviseksi yrittäjäksi. Uusien asioiden kokeileminen on näköjään kiinnostanut miestä, siitä on osoituksena myös lyhyt kokeilu herkkukaupan pitämisestä kuusaalaisille. Kari Salmisen leikekirja kertoo:
"Kuusaan Herkku oli kauppayhtiön myymälöistä oikeastaan neljäs, vaikkakin kantoi järjestysnumeroa viisi. Kuusaan Herkku sijaitsi Valtakadun myymälän naapuritalossa Pohjoismaiden Yhdyspankin kiinteistössä ja se oli Kauppayhtiö T. Salminen & Kumppanin ainoa vuokrattu toimipaikka. Herkkumyymälän avajaiset pidettiin 11.9.1966 ja myymälästä luovuttiin niinkin pian kuin 12.9.1967."
 |
| Edessä Valtakatu 23, takana PYPin talo |
- Vasta nyt olen ajatellut, että isähän oli vasta 35-vuotias aloittaessaan Naukion kaupankin. Rahaa ei ollut, mutta näkemystä oli, Satu antaa tunnustusta isälleen.
Väkkärään omakotiasujien lähikauppa
Tähteen-Väkkärän alueen rakennusbuumi sytytti Salmisella jälleen uuden ajatuksen. Nyt perustettiin lähikauppa pientaloalueelle. Kari Salminen:
"Väkkärän myymälä eli myymälä IV sijaitsi Puistotiellä Väkkärässä, jonne oli noussut vastikään pientaloalue ja pari kerrostaloa. Myymälä toimi omassa kiinteistössä omalla tontilla. Avajaiset pidettiin 17.11.1966. Myöhemmin avattiin myymälän yhteyteen myös kioski, joka palveli väkkäräläisiä myös iltaisin ja viikonloppuisin. Myymälänhoitajana toimi Veijo Mäkelä koko myymälän olemassaoloajan. Väkkärän myymälän voi sanoa olleen varsinainen lähimyymälä alkavalla supermarkettien aikakaudella."
Myymälän yhteyteen rakennettiin myös 3 h+keittiön käsittävä asunto, joka oli myymälänhoitajan käytössä. Väkkärään perustetussa liikkeessä kävi joskus myymässä Hilkka Oittinenkin, ja Pekka Penttilä tuurasi myymälänhoitajaa tämän lomien aikana. Hän asuikin Veijon asunnossa, koska tämä oli poissa paikkakunnalta. Kaupan yhteydessä oli kioski, kylän poikien kokoontumispaikka. Satu joutui sinne joskus tuuraajaksi äkkihälytyksellä.
- Kyllähän siellä seinien sisällä saattoi olla. Mutta kun piti lähteä kotiin ja ulkona oli kymmenkunta Väkkärän poikaa, niin kyllä pelotti. Ei koskaan kuitenkaan mitään tapahtunut.
"Väkkärän myymälä lopetettiin 30.10.1971. Kiinteistö vuokrattiin samaan tarkoitukseen edelleen ja siinä oli useampiakin vuokralaisia ennen kuin se myytiin 1.11.1977." Salmisen työntekijöiden hauskanpito jatkui, ja kun Väkkärä vaihtoi omistajaa, pelleily ymmärrettiin väärin. Pirkko Kaukola oli Kari Salmisen kanssa tekemässä inventaariota ja he hulluttelivat kuten siihenkin asti. Uusi omistaja kuitenkin kuvitteli, että nyt tehdään vilunkia ja lopetti työparin hommat.
Entiset Salmisen työntekijät laskeskelevat, kuinka monta kauppaa Tähteen alueella oli Salmisen liikkeen aikana. Muistetaan Tynin kauppa, Osuuskauppa nykyisen seurakuntakodin paikalla, Huuhka, vanha Osula Katavilen luona. Nyt niillä kulmilla ei ole yhtään.
Reipasta yhteishenkeä pidettiin yllä myös retkeillen. Tämän kuvan teksti kertoo:
"Haasteottelu T. Salminen - muu maailma syksyllä v. 1968. Ropakantaretki Nauhaan."
Tarina jatkuu. Seuraavaksi juttua TS-Markkinoista.
Salmisen kaupoista myös täällä:
http://minkuusas.blogspot.fi/2016/02/tauno-salmisen-kaupat-i-naukio.html
ja täällä:
http://minkuusas.blogspot.fi/2016/02/tauno-salmisen-kaupat-iii-ts-markkinat.html
Salmisen perheen elämästä täällä:
http://minkuusas.blogspot.fi/2016/02/tauno-salmisen-perhe-eli-kaupankaynnin.html
