Lokakuun lukuhaaste tarjoaa kirjoja, joissa on oranssi tai turkoosi kansi.
https://kyyti.finna.fi/themes/custom/files/lukuhaasteen_miniessee_2024_10.pdf
Louise Penny, Murhan alkusointu
Kannattaa ensin googlata hakusanalla Saint-Gilbert-Entre-les-Loups. Sillä pääsee katsomaan dekkarin tapahtumapaikkaa, oikeasti olemassa olevaa kanadalaista luostaria. Välillähän miljöön kuvitteleminen omin voimin vie turhaan huomiota tekstistä. Yllättävää, että Penny on voinut kirjoittaa murhatarinan aitoon ympäristöön munkkien keskelle.
Varaudu seuraavaksi rauhoittumaan. Tämän murhan selvittämiseen tarvitaan reilut 500 sivua, ja ne pursuavat faktoja, historiatietoja, upeita kielikuvia, yksityiskohtaista luostarin kuvausta, ihmissuhteita, hidasta etenemistä, keskusteluja gregoriaanisesta musiikista, kuvausta musiikin vaikutuksesta ihmismieleen - mikä runsaudensarvi.
Penny tekee sen taas: koukuttaa jatkamaan lukemista, vaikka valoa tunnelin päässä ei häämötä juurikaan. Hän saa lukijan huolestumaan päähenkilöidensä ylikomisario Gamachen ja komisario Jean-Guy Beauvoirin puolesta, seuraamaan sydän syrjällään, miten heidän väliinsä lennähtää Gamachen vanha vihollinen Montrealista kylvämään vihaa niin töiden kuin yksityiselämänkin tasolla. Eipäs olekaan koskaan tullut vietettyä viittä päivää munkkiluostarissa eristettynä muusta maailmasta. Mutta kyllä kannatti!
Maritta Lintunen, Stella
Oranssi kansi ei takaakaan , että tarina hehkuisi lämpimänä. Tämä tähti hohtaa kelmeää, etäistä valoa. Ihmiset joutuvat luopumaan taiteellisista uristaan, yksi yrittää saada lapsen toteuttamaan omat haaveeksi jääneet unelmansa, toinen riistää läheiseltään mahdollisuuden lahjakkuutensa toteuttamiseen. Varmaan hieno kirja yksinäisyydestä, turvallisuuden hakemisesta, toisiin vaikuttamisesta, mutta tarinasta jää aika ankea olo.
 |
Tatiana Elf, Erokeskusteluja
Tämä kirja on lokakuun lukuhaastelistalta, ja siinä on oranssi kansi. Lukukokemus osoittaa, että oranssikantisia kannattaa lukea.
Kaksi noin nelikymppistä pariskuntaa, ystäviä kaikki neljä, viettää mökkiviikonloppua. Siitä piti tulla löhöilyä, saunomista ja irtiotto arjesta. Jo ensimmäisenä iltana toinen pariskunta täräyttää toisilleen uutisen: haluan erota. Sen jälkeen aletaan puida toisenkin parin suhdetta, ja kuinkas sitten kävikään.
Ensin tuntui, että näytelmän tapaan pelkiksi repliikeiksi kirjoitettu teksti on hankalaa lukea, mutta pian siihen tottui. Sitten mietti, onko keskustelu liian nuorisolaista ikäihmiselle, mutta hetken kuluttua huomasi ahmivansa lisää sivuja elikkä olevansa koukussa. Loppujen lopuksi Elfin kirjoittama tarina puhuu isoista ihmiselämän asioista näennäisen kepeästi mutta puhutellen. Ja se nuorisolaiskieli vasta riemastuttavaa luettavaa on.
Eppu Nuotio, Pitkäsoitto. Raakel Oksa ratkaisee
Sadetta tulossa, kipaise äkkiä hakemaan tämä harmaan päivän ratoksi Kuusankosken lyhytlainahyllystä. Puuseppä Raakel Oksa selvittelee suhdetta miesystävänsä Dannen kanssa ja remontoi liikehuoneistoa Käpylässä trendikahvilaksi. Ilmassa on hiontapölyä ja mustasukkaisuutta mutta myös palaneen käryä. Mistä epämiellyttävä tunne liikkeen tiloissa nousee? Turusta Helsinkiin väliaikaisesti muuttanut Ellen Lähde kiinnostuu samasta mysteeristä ja alkaa selvittää, mitä epäilyttävää vanhassa perheyrityksessä on tapahtunut.
Lukijalle ei ihan aukea, miksi asia kiinnostaa näitä kahta wannabe-etsivää. Ei haittaa, sillä on hauska kuvitella miljöö, puvut, sisustus ja ruoat, joita kertoja loihtii silmien eteen. Mielenkiintoista, että ainoa perinteinen perhe - isä, äiti ja lapsi - näyttäytyy epämiellyttävänä. Kaikki muut elävätkin nykyaikaisesti kahden äidin tai kahden isän perheissä, laittavat luontevasti kansainvälisiä ruokatarjoiluita aineksista, joiden nimiä en ole koskaan kuullutkaan, harrastavat lapsesta asti tuubansoittoa ja arkkitehtuuria mutta arvostavat Marimekon perinteikästä raitapaitaa. Ja tuntevat niitä vanhanaikaisia tunteita kuten mustasukkaisuutta tai surua muistisairauden vuoksi. Taattua visuaalista ja sopivasti ihmissuhteita pyörittelevää Nuotiota.
Kannen värityksestä on paha mennä sanomaan mitään. Se on vähän sitä sun tätä, koska kirja ei ole lokakuun Kyyti-lukuhankkeen suosituksissa.
Johanna Hasu, Roihu
Hasun esikoinen piti lukea, koska hänen huhtikuun lukusuosituskirjansa oli niin kiehtova. On tämäkin omalla tavallaan. Nainen päättää murhata narsistisen ex-miehensä, koska tämä aikoo selvästi viedä heidän yhteisen lapsensa. Lukija saa seurata naisen surmavalmisteluja ja limittäin niiden kanssa takana olevaa karseaa avioelämää. Murhaaminen vaatii tekijältään epävirallisen triathlon-suorituksen. Sen suunnittelu käydään läpi askel askeleelta, pikkutarkasti ja analyyttisesti. Alkuun arkiselta vaikuttavat touhut muuttuvat jännittäviksi sitä mukaa kun suoritus lähestyy. Tekijä on valmistautunut melkein kaikkeen paitsi siihen, miltä elämä murhaajana tuntuu. Tarina menee ihon alle.
Kannessa on sekä oranssia että tummaa turkoosia, petroolia, mutta ainakin dramatiikkaa.
Louise Penny, Kylmän kosketus
Oma valinta, mutta kesäkuun dekkariehdotuksista saatu riippuvuus. Louise Pennyn Three Pines -sarja nimittäin aiheuttaa riippuvuutta; tämä on jo kolmas sarjan kirjani kesäkuun lukuhaaste-ehdotuksen jälkeen. Vastustamattoman suloinen pikkukylä Kanadassa lumen ja jään keskellä, idyllinen ravintola, johon kyläläiset kokoontuvat nauttimaan lasillisen ja juoruamaan päivittäin, murha, jota saapuu selvittämään sympaattinen rikoskomisario Armand Gamache. Kuin kurkistelisi lumisadelasipalloon. Mausteena pohdintoja ihmissuhteista ja -mielestä.
Piti valita kirja kannen värin perusteella, joten: Kansi on enemmänkin turkoosi kuin oranssi. Mutta miksi niin usein takakannen teksti on painettu sen verran haalealla, ettei siitä tahdo saada selvää? Siinä kirjan ainoa heikkous, josta ei ainakaan Louise Pennyä voi syyttää.
